Toni Söderholm oli liikuttunut Saksan voitosta: "On selvää, että tämä oli iso voitto"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Saksa sai hurrata pitkän taistelun jälkeen.
Kuva © Samuli Huikuri
Saksa onnistui kaatamaan puolivälierässä Sveitsin voittomaalikilpailun jälkeen 3−2. Päävalmentaja Toni Söderholm säteili tyytyväisyyttä pelin jälkeen ja ylisti niin joukkuettaan kuin taustajoukkojaankin.

Peli ei ollut helpoimmasta päästä Saksalle. Sveitsi johti vielä pitkälle toisen erän lopulle 2−0. Toni Söderholm kertoi, että tilanne ei missään vaiheessa lannistanut joukkuetta.

− Joukkueella on yhteinen tavoite ja he tukevat toisiaan vaihtopenkillä hyvin. He pysyvät positiivisina. He oppivat tänään pysymään kärsivällisinä, jatkamaan työntekoa ja tekemään muutoksia pelin kuluessa. Joukkue työskenteli hyvin, Söderholm kehui.

Saksa sai avattua maalitilinsä viimein ajassa 37.23, kun Tom Kühnhackl osui.

− Kühnhackl teki tärkeän 2–1-maalin ja juuri enne sitä tapoimme kolmella viittä vastaan -alivoiman. Ne pitivät meidät elossa ja antoivat potkua joukkueelle. Olimme myös onnekkaita, että kaikki onnistui.

Lopulta Saksa joutui odottamaan aina päätöserän viimeiselle minuutille saakka, kunnes Leon Gawanke tasoitti. Saksalla oli tarkka suunnitelma tähänkin tilanteeseen.

− Kävimme kuudella viittä vastaan -tilannetta läpi ja kuka menee ja milloin otamme maalivahdin pois ja otammeko aikalisän. Siinä oli yksi minuutti ja 40 sekuntia jäljellä, kun oli katko, mutta odotimme, kun aloitus oli väärässä paikassa.

− Apuvalmentaja Ville Peltonen oli käynyt sitä ylivoimapelaajien kanssa läpi. Se oli ihan selvä tilanne, Söderholm kertasi.

Kymmenen minuutin jatkoaika oli Saksalle uusi kokemus turnauksessa. Söderholm totesi kuitenkin, että joukkue oli siihenkin valmistautunut ja kapteeni Moritz Müller nostatti myös hienosti henkeä.

− Saimme aika nopeasti nollattua tilanteen. Jälleen kerran kapteenimme nousi esiin ja sanoi, että peli jatkuu, kun kiekko seuraavan kerran putoaa jäähän. Se oli häneltä siihen hetkeen erinomainen liike. Vaikka penkiltä sanommekin samaa, niin siinä on tietty voima, kun kapteeni sen sanoo.

− Meillä oli tietty suunnitelma, miten peluutamme jatkoaikaa, jos sellainen tulee ja missä pareissa. Sehän meni aika varovaiseksi se kolmella kolmea vastaan -peli ihan ymmärrettävistä syistä.

− Olihan se jännittävä hetki, mutta keskittyneesti katsoimme vain seuraavaa vaihtoa, kuka menee jäälle ja seurasimme, mitä siellä tapahtuu, Söderholm totesi.

Jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten peli eteni voittomaalikilpailuun. Ratkaisu nähtiin viidennessä parissa, kun Marcel Nöbels taituroi huikean maalin. Söderholm ylisti myös muiden suorituksia.

− Jokainen pelaaja, joka ottaa voittomaalikisan ampujan roolin, ansaitsee kaiken mahdollisen kunnian. Maalivahtimme Mathias Niederberger otti meille myös tärkeitä torjuntoja ja antoi meille mahdollisuuden voittaa. Sveitsiläisilläkin oli hyviä yrityksiä.

− Marcelilla on ollut mahtava kausi, hän voitti jo mestaruuden ja on pelannut hyvän turnauksen. Hänen itseluottamuksensa on korkealla, Söderholm kertasi tapahtumia.

Voitto nostatti Söderholmin tunteet pintaan.

− On selvää, että tämä oli iso voitto. Onhan tämä ensimmäinen kerta vuoden 2010 jälkeen, kun Saksa pelaa MM-välierissä.

− Kaikki ovat iloisia. Tämä on myös tunteellisesti suuri juttu, meillä on hienoja pelaajia ja heille tämä on iso juttu. He myös oppivat, että se on ihan normaalia, että Saksa voi olla välierissä. Tämä on poikkeuksellisen hienoa, mies riemuitsi.

Takana on pitkä matka ja sitä on myös vielä jäljellä

Niin kuin muillakin mailla, Saksalla on pitkä MM-leiritys takana. Oman mausteensa toi myös se, että Saksan pääsarjan DEL:n sarjakausi jäi koronan takia pelaamatta.

− Osa pelaajista on ollut ensimmäisen leirin alusta ja osa toisen leirin alusta saakka mukana. Näen innostusta myös kokeneemmissa pelaajissa, he ovat onnellisia eivät vain itsensä vaan myös koko yhteisen tavoitteen puolesta. Se on upeaa nähdä.

Saksan maajoukkueen runkopelaajat ovat tuttuja toisilleen jo vuosien ajalta ja uudetkin pelaajat on otettu hienosti mukaan. Söderholm ylistää joukkueensa yhteishenkeä.

− Joskus tuntuu siltä, että olemme vain matkustajia ja pelaajat hoitavat itse itsensä. Se on etuoikeus, saamme valmentaa todella upeita ihmisiä.

− Eilisen pelin jälkeen mietiskelin, että kuinka vahvoja tunteita tässä on saanut elää tämän joukkueen kanssa. Tämä on ollut niin uskomattoman sitoutunut joukkue, sitä ei voi edes käsittää. Tämä joukkue lataa itse itsensä peliin ja ovat aivan mahtavia tyyppejä. Kyllä tässä on ollut ihan mahtavaa olla mukana.

− Olen tosi iloinen, että tämä meni näin. Pitkä odotus on ollut, kun viime vuonna ei ollut kisoja ja on todella pitkään odotettu, että saamme tehdä asioita. Sitten saa tehdä näin vahvan joukkueen kanssa, se on todella makeata ja ei voi olla kuin kiitollinen.

Söderholm ylisti myös valmennustiimiään, apuvalmentajia Peltosta ja Matt McIlvanea sekä videovalmentaja Thomas Schädleriä ynnä maalivahtivalmentaja Ilpo Kauhasta.

− Tässä on saanut nauttia kahden apuvalmentajan ja maalivahti- sekä videovalmentajan yhteistyöstä, ei heitä voi tarpeeksi kehua. He ovat ihan käsittämättömän upeita valmentajia ja ihmisiä.

Myös lisääntynyt mediakiinnostus miellyttää Söderholmia.

− On kiinnostus jonkin verran kasvanut kyllä ja varsinkin MM-kisojen aikana se kasvaa aika paljon. Aika rauhassa saa muuten olla, luojan kiitos minua ei juuri kukaan tunne, en sitä todellakaan kaipaa.

− Tietenkin marraskuun Deutschland Cup -turnaus kiinnostaa myös mediaa paljon. Pelejä tulee TV:stä enemmän ja kun ne ovat siirtyneet internetiinkin, niin tarjonta on paljon parempaa.

Kuluvan turnauksen menestys nostattaa kiinnostusta entisestään.

− Toivotaan, että tämäkin tähän mennessä tullut onnistuminen lisää kiinnostusta. Sen myötä mediahuomio pelaajiimme ja heidän työhönsä lisääntyy entisestään. Se on hieno juttu ja suon sen kyllä noille pelaajille.

Loppuillan Söderholm aikoo ottaa rennosti. Perjantaina paiskitaankin sitten todella töitä.

− En varmaan katso mitään pelejä tänään enää, vaan katsomme kaiken huomenna. Olisi vaikeaa tarttua uudestaan johonkin toiseen peliin. Emme tiedä vielä seuraavaa vastustajaamme, annamme asioiden vain edetä.

− Olemme joukkueen kanssa tänä iltana ja aloitamme huomenna aamulla ajoissa valmistautumaan mahdollisimman hyvin.

» Lähetä palautetta toimitukselle