Toni Kähkönen palasi Espooseen: "Ensimmäisiin harjoituspeleihin oli jo harvinaisen paljon hyviä juttuja"

MESTIS / Haastattelu
Kähkönen palasi Espooseen yhdeksän vuoden kierroksen jälkeen.
Kuva © Jarno Hietanen
Espoolainen kiekkoilu tavoittelee paluuta muutaman vuoden sisällä pääsarjatasolle. Osana sitä nyt Mestiksessä pelaavaan Kiekko-Espooseen on saapunut nimekkäitä espoolaistaustaisia kiekkoilijoita, joista yksi on joukkueen kapteeniksi valittu Toni Kähkönen.

Toni Kähkönen pelasi viime kaudella IceHL:ssä unkarilaisjoukkue Fehérvár AV19:n riveissä. Täksi kaudeksi hän palasi kuitenkin Suomeen ja siirtyi Kiekko-Espoon riveihin.

− Mikään itsestäänselvyys paluu ei ollut. Minulla oli sopimus vielä täksi kaudeksi Fehervariin, mutta purin se kesällä. Siitä hetken päästä tarjoutui mahdollisuus lähteä Kiekko-Espooseen mukaan, ja se tuntui alusta asti mielenkiintoiselta, Kähkönen kertaa siirtoaan.

Kähkönen antaa kiitosta organisaation toimivuudelle, mutta myöntää että olosuhteissa jäätiin jälkeen.

− Mielikuvat ovat ehkä ihmisillä erilaiset, mutta se oli positiivinen yllätys niin kaupungin kuin joukkueen suhteen. Ehkä jääkiekko on vähän pienemmässä mittakaavassa, eikä halli ollut kovinkaan erikoinen, hän myöntää.

Joukkueen kausi päättyi puolivälieriin. Runkosarjassa sijoitus oli kolmas ja ylemmän jatkosarjan jälkeen viides.

− Teimme paljon maaleja, mutta puolustuspelistä ja tasaisuudesta jäi kiinni. Sarjan taso oli kova paljon kovempaa kuin odotin. Kovia ulkomaalaisia pelimiehiä sarjassa on, Kähkönen arvioi.

Viime kaudella koronatilanne oli ongelmana monessa sarjassa. Kähkösen edustama
Fehérvár AV19 oli sarjan ainoa unkarilaisjoukkue, joten kaikkia vierasotteluita varten täytyi lähteä toiseen maahan.

− Koronatestejä oli viikoittain, aina kun rajan yli mentiin, niin piti olla testi edelliseltä päivältä. Työmatkailu oli kuitenkin sallittua, mutta tarkkoja siellä oltiin.

Mukana myös omistajana

Kähkönen oli viimeksi edustanut espoolaisjoukkuetta keväällä 2012. Virallisessa ottelussa hänet on nähty Espoossa ennen tätä kautta syksyllä 2013, kun hän pelasi Kärppien riveissä Bluesia vastaan.

− Vähän mutkia on ollut sinä aikana, kun olen ollut poissa, mutta kiva palata espoolaisen jääkiekon pariin, hän myöntää.

Kähkönen saa C:n rintaansa myös Kiekko-Espoossa.
Kuva © Petteri Äikäs

Kähkönen on myös pienosakas usean muun pelaajan kanssa. Tärkeintä roolia espoolaistaustaisista aktiivipelaajista organisaation suhteen kantaa kuitenkin toinen pelaaja.

− Sallisen Tomi on ollut enemmän puuhamiehenä meidän pelaajien osalta.

Fiilikset paluun suhteen ovat Kähkösellä korkealla.

− Kiva olla taas Metro Areenalla, mukava oli palata vanhaan kotihalliin ja pukukoppiin, Kähkönen iloitsee.

Tuttuja pelaajia ei Kähköselle liiemmälti ole. Haastattelun tekohetkellä ainoa pelaaja, jonka joukkuetoverina Kähkönen oli ollut, oli KooKoosta tuttu Miro Keskitalo, joka on tosin alkukaudesta loukkaantuneena. Myöhemmin mukaan tuli myös Mikko Lehtonen.

− Mikko Kuukka ja Saku Salmela ovat toki vastustajina tulleet tutuksi, Kähkönen kertoo.

Kausi on Kähkösen mukaan alkanut positiivisella mielellä, ja se on näkynyt myös kaukalossa.

− Hyvällä fiiliksellä kaikki pelaajat ovat kuitenkin olleet mukana tässä joukkueessa.

− Ensimmäisiin harjoituspeleihin oli jo harvinaisen paljon hyviä juttuja, ja sellaisia, mitä olemme harjoitelleet, Kähkönen arvioi.

Positiiviset asiat kantoivat Suomen Cupissa aina finaaliin, johon on aikaa lähes kaksi kuukautta. Sitä ennen ehtitään pelata runkosarjaa jo reilun kuukauden ajan.

Kokeneet pelimiehet valmentajina

Kiekko-Espoon päävalmentajana toimii Kim Hirschovits. Valmennuskokemus on hänellä vielä vähäistä, mutta pelaajana Hirschovits ehti kokea paljon. Samaa voi sanoa myös hänen apunaan toimivasta kanadalaisesta, Kurtis McLeanista.

− He ovat tehneet hyvän perussapluunan. Molemmilla on kokemusta pelaajana, ja ovat osanneet ottaa positiiviset asiat sen ajalta mukaan, Kähkönen kehuu.

− Hirso tekee isommat linjaukset pelitavan suhteen, ja McLean antaa hyviä pieniä vinkkejä, jotka kehittävät pelaajia tietyissä pelitilanteissa. Tarkoitus on, että pelaajat oppisivat ratkaisemaan tilanteita paremmin joukkueen edun kannalta, Kähkönen kommentoi valmennuksen työnjakoa.

Hän myöntääkin, että McLeanin esille tuomat asiat ovat arvokkaita joukkueen nuoremmalle ja kokemattomalle kaartille.

− Nuoremmille pelaajille nuo vinkit voivat olla tärkeitä. Kun yksilöt menevät eteenpäin, niin joukkuekin menee eteenpäin, Kähkönen näkee.

Viime kaudella Kiekko-Espoo voitti runkosarjan, mutta pudotuspelit päättyivät nopeaan pettymykseen, kun Hermes vei puolivälieräsarjan suoraan kahdessa ottelussa. Kauden poikkeuksellisuus kuitenkin johti siihen, että kunnollista vertailua ei joukkueiden välillä nähty. Kiekko-Espoo ei esimerkiksi kohdannut runkosarjan aikana yhtäkään välieriin selvinnyttä joukkuetta. Tällä kaudella pyrkimys on viime kautta parempaan lopputulokseen.

− Joukkueen kanssa ei ole vielä tavoitetta käyty läpi, mutta tarkoitus on mennä pidemmälle kuin viime kaudella, Kähkönen päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle