Tommi Miettinen Liigan ja Mestiksen eroista: "Yllätti hieman, kuinka kaukana Mestiksessä ollaan ammattilaismaailmasta"

LIIGA / Haastattelu
Tommi Miettinen on valmentanut kolmella eri sarjaportaalla vuoden sisällä.
Kuva © Saimi Airaksinen
KalPan A-nuoret, Iisalmen Peli-Karhut ja KalPa. Siinä ovat seurat, joissa Tommi Miettinen on valmentanut vuoden sisällä. Erikoisen tästä rekee sen, ettei yhdestäkään hän ole saanut potkuja.

Entinen ammattilaisjääkiekkoilija Tommi Miettinen aloitti valmentajauransa heti pelaajauransa jälkeisellä kaudella KalPan edustusjoukkueen apuvalmentajana. Hän toimi roolissa kolme kautta, jonka jälkeen hän siirtyi kolmeksi kaudeksi KalPan A-nuorien päävalmentajaksi. Kesken viimeisen kauden hän lähti paikkaamaan potkut saanutta IPK-päävalmentaja Janne Sinkkosta KalPan yhteistyöjoukkueeseen.

Miettinen nosti IPK:n viimeiseltä sijalta aivan pudotuspelipaikan tuntumaan. Täksi kaudeksi hänelle avautui paikka KalPan päävalmentajana, kun edellinen valmentaja Sami Kapanen pakkasi kamansa ja lähti valmentamaan Sveitsiin. 

− Vähän sillä asenteella menin Iisalmeen, etten halunnut kiinnittää mihinkään epäolennaiseen huomiota, vaan siihen ydinasiaan eli valmentamiseen, Miettinen kertoo.

− Minulle Mestis oli täysin tuntematon sarja, koska en siellä ollut pelannut tai valmentanut ikinä. En oikein tiennyt, mihin olin menossa.

Miettinen muistuttaa, että hän tietää Mestiksen elinvoimaisuuden olevan tärkeä asia suomalaiselle pelaajapolulle. Ilman suurempia ennakko-oletuksia Mestikseen valmentamaan lähtenyt Miettinen kuitenkin yllättyi kotikutoisuudesta.

− Olin ammattilaiskiekossa ollut pitkään mukana, niin yllätti hieman, kuinka kaukana siellä ollaan ammattilaismaailmasta joissain asioissa. Olosuhteet sekä miten asioita tehdään ja miten niihin suhtaudutaan.

Iisalmi on kohtalaisen tuore paikkakunta Mestis-kartalla. Miettinen pohtii, että IPK:ssa oli saattanut jäädä hieman alasarjojen toimintamallit päälle, koska joukkue pelasi kauan Suomi-sarjassa ja II-divisioonassakin. 

− Iisalmessa oli monia IPK-henkisiä ihmisiä, jotka haluavat tehdä ja IPK on sille yhteisölle äärimmäisen tärkeä asia. Hyvin siellä kuunneltiin minun vinkkejäni, mihin suuntaan joitakin asioita pitäisi viedä.

− Iisalmessa on hyvä mahdollisuus tehdä urheilua olosuhteiltaan. Kyllä sielläkin vähän oli sellaista alasarjameininkiä joissain asioissa. Jotkut ammattilaismaailmassa itsestäänselvät asiat saatettiin jättää hoitamatta tai hieman puolitiehen.

Kolme eri seuraa, kolme eri pelityyliä?

Miettinen kertoo peluuttaneensa IPK:ssa "välimallin" jääkiekkoa. Pelikirjaa hän siis joutui rukkaamaan hieman Nuorten Liigasta.

− Ihan samalla sapluunalla en voinut IPK:ssa lähteä liikkeelle kuin A-nuorissa, koska en tiennyt joukkueen harjoituspohjaa ja kyvykkyyttä luistella ja pelata sellaista aktiivista jääkiekkoa.

− Mestis on väliporras A-nuorista. Nuorten Liigassa mennään kovasti päästä päähän ja se on täysin luistelupeliä. Mestiksessä on jo enemmän rytmejä. Mestiksessä on myös parempia ja kokeneempia pelaajia, jotka pystyvät toteuttamaan tiettyjä juttuja paremmin.

− Nuorten Liigassa harjoitellaan tänä päivänä todella laadukkaasti ja urheilu on keskiössä. Mestiksessä taas on isoja eroja eri pelaajien urheilullisessa kyvykkyydessä. Mestiksessä kaikki eivät ole aivan huippu-urheilijoita, avaa Miettinen. 

Tommi Miettinen oli viisi kautta erossa Liigasta, mutta pimentoon hän ei jäänyt sarjasta. 

Hyvin tiiviisti olen Liigaa seurannut kaikki nämä vuodet. Pelinkehityksessä olen ollut koko ajan mukana ja mihin peli on muuttunut tämän pätkän aikana, kun Liigasta olin poissa.

Miettinen kertoo, että vaikka Mestiksellä ja Liigalla onkin eroja, samaa lajia kummassakin kuitenkin pelataan. 

− Ei ole olemassa asioita, jotka toimivat Mestiksessä, mutta eivät Liigassa, Miettinen linjaa.

− Välillä joskus joutuu ottamaan jossain asiassa yhden askeleen taakse päin, niin pääsee jossain toisessa asiassa kaksi eteenpäin. Minun valmennusprosessissani ei tule ikinä olemaan hetkeä, että haihattelisin pelin olevan valmista.

Ensimmäistä kertaa Liigassa päävalmentajana − joko sujuu?

KalPan alkukausi ei ollut onnistunut. Ensimmäisestä 20 pelistä kuopiolaismiehistö onnistui raapimaan vain kuusi voittoa ja joitakin hajapisteitä jatkoajalla hävityistä otteluista. Kuitenkin ottelusta numero 21 alkaen Miettisen joukot ovat onnistuneet keräämään voittoja hyvällä prosentilla, ja meno on näyttänyt pudotuspelejäkin varten hyvältä. 

− Peli on aina suhteessa joukkueen pelaajiin ja vastustajaan. Jostakin lähdetään liikkeelle ja jonnekin se viedään, siinä on paljon muuttuvia tekijöitä matkalla.

Liigan toiminta on monessa asiassa hyvin paljon ammattimaisempaa kuin Nuorten Liigassa tai Mestiksessä. Miettinen ei kuitenkaan kokenut, että valmentajan valmistautuminen olisi mitenkään eronnut näiden sarjojen välillä.

− En usko, että minun valmistautuminen eroaa mitenkään. Iisalmessa lyhyt prosessi oli tietenkin erilainen, koska piti tehdä tulosta parin päivän varoitusajalla. Tässä pelataan nyt koko ajan pidempää peliä ja tavoite on jossain kauempana kuin tässä.

− Joku valmentaja on joskus sanonut, että jos valmentaja menee sarjaporrasta alemmaksi, ei sen vaatimustason tarvitse muuttua.

Onko valmentaminen vaikeampaa Liigassa kuin Mestiksessä?

− Kilpailu on tietenkin kovempaa Liigassa. Valmennusprosessi ei muutu mitenkään, mutta jääkiekko on Suomen ykköslaji, joten voittaminen on vaikeampaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle