Tomi Lämsä näkee Suomen pelaamisessa useita kehityskohtia: "Luovumme liian helposti kiekosta ja siirrämme vastuuta"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Nuorten Leijonien päävalmentajan Tomi Lämsän mukaan Suomen peli ei ole vielä pienen kaukalon vaatimusten mukaista.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/

Nuoret Leijonat on pelannut MM-turnauksessa nyt kolme ottelua, joista saldona on kaksi voittoa ja yksi jatkoaikatappio.

Avausottelussaan Suomi kärsi jatkoaikatappion Sveitsille. Nihkeästi alkanut turnaus on edennyt tuloksellisesti parempaan suuntaan.

– Ensimmäinen ottelu oli vaikea. Ne korjausliikkeet, joita sen jälkeen teimme, ovat säilyneet nyt kaksi ottelua mukana, päävalmentaja Tomi Lämsä kommentoi.

– Tuloksellisesti olemme saaneet enemmän irti, ja alivoima on mennyt parempaan suuntaan.

Parantuneista otteista huolimatta Suomen pelissä on vielä paljon asioita, joita valmennusjohto haluaa joukkueensa toteuttavan paremmin.

Lämsän mukaan maalineduspelaaminen, kiekonhallinta sekä laukausten laatu korostuvat pienessä kaukalossa eri tavalla kuin Euroopan kentillä.

– Esimerkiksi laukaukset viivalta täytyy saada maalille asti ja niistä maalineduspelaamisen kautta maaleja aikaiseksi.

– Pienessä kaukalossa kiekossa pysyminen korostuu, kun koko ajan on joku lähellä. Edelleen mielestäni luovumme liian helposti kiekosta ja siirrämme vastuuta, Lämsä harmittelee.

Omassa päässä keskeiseen rooliin nousee maalinedus- ja kamppailupelaamisen lisäksi laukausten peittäminen. Lämsä painottaa tämän osa-alueen tärkeyttä puolustuspelissä ja hyökkääjien roolia siinä.

"Pienessä kaukalossa kiekossa pysyminen korostuu, kun koko ajan on joku lähellä."

– Puolustuspäässä hyökkääjien täytyy pystyä pelaamaan paremmin kiekollista vastaan ja peittää laukauksien pääsy maalille.

Muutamista pelillisistä kehityskohdista huolimatta Nuorten Leijonien päävalmentaja on monessa mielessä ylpeä suojateistaan kehuen pelaajiensa asennetta.

– On hienoa valmentaa nuoria, kirkassilmäisiä pelaajia. Pojat pistävät hienosti kaiken likoon.

Erityismaininnat otteistaan Lämsä antaa alivoiman vastuunkantajille Kalle Väisäselle, Sami Päivärinnalle, Konsta ja Oliver Kapaselle sekä Ville Ruotsalaiselle.

Latvia-ottelu testasi hermoja

Suomen viimeisin peli Latviaa vastaan päättyi Suomen juhliin lukemin 3–0. Helpolla voitto ei kuitenkaan irronnut B-lohkon jumbona majailevasta joukkueesta.

– Kova peli oli taas. Täällä ei ole yhtään helppoa ottelua. Mitään ei saa ilmaiseksi.

– Tulimme hyvin ottelun alkuun ja saimme sitä kautta ensimmäisen maalin, Lämsä kertasi.

Jäähyilyn myötä Suomen pelaamisen taso laski, mikä auttoi Latviaa saamaan omasta pelistään kiinni ja ottelun kuva tasoittui.

– Ensimmäisen jäähyn jälkeen työmäärä vähän putosi ja kaveri sai tunnetta päästen peliin mukaan. Täytyy katsoa mikä meni pieleen, päävalmentaja kommentoi ottelun jälkeen.

Ottelun alun ohella Lämsä oli tyytyväinen toisen erän loppuun, jonka aikana Suomi sai luotua useamman laadukkaan maalipaikan.

– Yhteistyön sekä pelinopeuden kautta toisen erän loppu oli erinomainen. Sen aikana saimme kolme-neljä huippuluokan maalintekopaikkaa.

Nuoret Leijonat on ainakin vielä aikataulussa.
Nuoret Leijonat on ainakin vielä aikataulussa.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/

– Erinomainen maalivahti- sekä alivoimapeli olivat avaimia voitossa. Esimerkiksi Topi Rönni otti pari isoa blokkia, Lämsä kehui.

Otteluun ennakkosuosikkina lähtenyt Nuoret Leijonat kesti paineet ja näin ollen sillä on lohkovoitto omissa käsissä, mutta se vaatii voittoa Yhdysvalloista.

– Latvia-ottelu oli painepeli ja olen erittäin tyytyväinen siihen, miten suoriuduimme, Lämsä totesi pelin ennakkoasetelmista ja lopputuloksesta.

Kokoonpanosta Latvia-pelissä sivussa olleen Kalle Ervastin tilannetta Nuorten Leijonien päävalmentaja kommentoi kysyttäessä lyhyesti. Puolustajan poissaolon tarkkaa syytä Lämsä ei avannut, mutta toivoo tämän olevan pian taas pelikuntoinen.

– Ervastilla ei toivottavasti ole mitään sen pidempää. Muutaman päivän tauko toivon mukaan.

"Pelin vaade nousee edeltävistä peleistä paljon."

Panoksena lohkovoitto

Suomella on lohkovaihetta jäljellä vielä yksi ottelu. Alkusarjan päätöskamppailussaan uudenvuodenaattona Nuoret Leijonat kohtaa Yhdysvallat, jonka kanssa se taistelee B-lohkon voitosta.

Nuorilla Leijonilla on hyvä käsitys tulevasta vastustajasta ja sen kyvyistä, vaikka Yhdysvaltojen joukkueen peliesitykset turnauksessa ovat olleet ailahtelevia.

– Tiedämme, minkä tyylinen joukkue se on. Taso heillä on vaihdellut paljon tässä turnauksessa, Lämsä toteaa.

Joukkueiden kohtaaminen harjoitusottelussa kisojen alla päättyi tähtipaitojen voittoon. Tässä turnauksessa Yhdysvallat kärsi yllättävän tappion Slovakialle toisessa ottelussaan.

– Parhaimmillaan sieltä löytyy ihan maailman kärkeä taidollisesti, ja he ovat todella nopea joukkue. Slovakiaa vastaan heillä oli vaikea ottelu ja he ovat vielä hakeneet sapluunaansa.

– Pelin vaade nousee edeltävistä peleistä paljon, Lämsä ennakoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle