Toimitusjohtaja Toivanen sanoo HPK:n käyneen alhaalla – "Olemme vieläkin nuori kasvutarina"

LIIGA / Haastattelu
Petteri Nikkilä, Otto Paajanen, Arto Laatikainen ja Teemu Turunen olivat HPK:n mestaruusjoukkueen ydin.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

HPK voitti seurahistoriansa toisen mestaruuden ja oli jo ennen finaaleja kevään puheenaihe. Pikkuseuran pitkä tie ei kuitenkaan ole ollut sileä tai pelkkää juhlaa.

Syyskuussa 2015 HPK kertoi strategiastaan ja tavoitteistaan. Seura asetti tavoitteekseen pelata joka kevät pudotuspeleissä. Sen lisäksi tavoitteena oli mestaruus viiden vuoden sisällä.

Heti kaudella 2015–2016 HPK jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Taivoitteet vaikuttivat naurettavilta.

Sitten joukkueen päävalmentajaksi pestattiin Jukureista kaupungin oma poika Antti Pennanen. HPK Liiga Oy:n toimitusjohtajaksi pestattiin toinen hämeenlinnalainen, Antti Toivanen.

Joukkueeseen satsattiin 2016–2017 pikkuseuralle poikkeuksellisen paljon kesken kauden ja HPK oli runkosarjassa lopulta sensaatiomaisesti viides. Pudotuspeleissä JYP oli puolivälierissä vahvempi, mutta suunta näytti hyvältä.

Tosin sitten joukkue sukelsi jälleen. HPK jäi viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle.

Toimitusjohtaja Toivanen myöntää, että välillä on ollut todella vaikeita aikoja.

− Kaikissa kasvutarinoissa käydään alhaalla – ja me kävimme alhaalla. Opimme kuitenkin paljon, ja koko ajan näki, että siellä on siemen johonkin hyvään, Toivanen pohti lauantaina Suomen mestaruuden ratkettua Oulun Raksilassa.

Mitä toinen Suomen mestaruus merkitsee pikkuseura HPK:lle?

− Tämä antaa ison buustin tälle koko yhteisölle ja HPK-perheelle. Se näkyy täällä tänään ja torilla Hämeenlinnassa, Toivanen tunnelmoi.

Ensimmäisen mestaruutensa HPK voitti vuonna 2006. Sen jälkeen pikkuseurassa tapahtui ulospuhallus ja 2000-luvun alun menestys vaihtui huomattavasti laihempiin vuosiin. Miten HPK:ssa vältetään saman toistuminen?

− Veikkaan, että olemme vieläkin nuori kasvutarina. Meillä on paljon töitä edessä ja kehittymistä. Uskon, että tämä vain ruokkii meitä lisää, Toivanen totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös