Kiekko-Espoon ja Ilveksen ensimmäinen välieräottelu oli pitkään tasainen, mutta kolmannessa erässä espoolaisjoukkue karkasi tekemällä kolme maalia. Ottelu olisi tosin tilanteiden valossa voinut ratketa aiemminkin, sillä ensimmäisen ja toisen erän aikana Kiekko-Espoon pelaajat kilauttelivat maalirautoja neljään otteeseen.
Kiekko-Espoon hyökkääjä Tinja Haukijärvi oli iloinen siitä, kuinka hyvin joukkueen paletti pystyi kasassa, eikä pahoja virheitä joukkueelta nähty.
− Pysyimme viisikkopelissä hyvin mukana koko 60 minuutin ajan, Haukijärvi kiitteli.
Haukijärvi viimeisteli kaksi maalia. Jo kahdeksatta kauttaan Espoossa pelaava Haukijärvi onnistui runkosarjassa maalinteossa vain viidesti, joten hänet voi nostaa yllättävämmäksi ratkaisijaksi, vaikka aikaisemmilla kausilla hän onkin ollut tehokkaampi. Haukijärvi nosti silti esiin joukkueen onnistumiset.
− Kyllähän se aina hyvältä tuntuu, mutta joukkue siinä on aina takana.
Haukijärvi iski molemmat maalinsa lähes samalta paikalta, mutta osumat olivat täysin erilaisia. Ensimmäisessä Kiekko-Espoon pidemmän pyörityksen jälkeen hän sai ratkaisevan syötön Ada Eroselta, toinen tuli pidemmän yksilösuorituksen jälkeen.
− Ensimmäinen oli sellainen tarjoilu, että siitä ei voinut oikein missatakaan. Se oli hyvä esityö. Toisessa oli hyvä lähtö omista, kun KooPee [Nea Koskipalo] laittoi kiekkoa eteenpäin.
Tänä vuonna naiset pelaavat välierät paras seitsemästä -systeemillä, eli voittoja tarvitaan neljä, siinä missä monena aiempana vuonna pelit on pelattu kahdesta voitosta. Haukijärven mukaan sillä ei ole isompaa merkitystä.
− Tästä on hyvä jatkaa. Nyt nollataan ajatukset ja lähdetään kohti torstain peliä. Ei erilainen systeemi sinänsä muuta mitään. Mennään peli kerrallaan eteenpäin, Haukijärvi pohti sarjan jatkoa.