Tehokkaasti viimeistellyt Heikki Liedes nauttii Tapparan rohkeasta pelitavasta

LIIGA / Haastattelu
Tapparalla on kulkenut alkukaudesta.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara onnistui kairaamaan Lahdesta kaksi pistettä jatkoajan kautta. Tappara-hyökkääjä Heikki Liedes viimeisteli ottelussa kaksi maalia.

Tappara voitti lauantaina jatkoajan jälkeen Lahdessa numeroin 5–4. Rikard Grönborgin valmentama joukkue on hävinnyt ainoastaan yhden ottelun tällä kaudella ja Tappara onkin sarjataulukossa piikkipaikalla neljä pistettä Ilvestä edellä.

Lauantain pelissä Tappara johti peliä parhaillaan kolmella maalilla, mutta Pelicans onnistui kairaamaan pelin tasoihin. Tappara-hyökkääjä Heikki Liedes ei ollut tyytyväinen pelaamiseen johtoasemassa.

– Siinä oli kaikennäköistä tapahtumaa. Löysäsimme jostain syystä siinä toisen erän lopussa, kun peli oli 4–1. Se on tietysti ihan inhimillistä, tuollaisia virheitä käy ja niistä opitaan. Mutta ei missään nimessä hyväksyttävää, tarvitsee siinä skarpata.

Sama laulu jatkui myös kolmannessa erässä Pelicansin painaessa päälle.

– Vähän jäimme siihen moodiin tuohon kolmanteen erään, ei oltu ihan parhaimmillamme ja päästimme kaverin mukaan. Onneksi saimme lisäpisteen, mutta tavallaan menetimme pisteen omien hölmöilyjen kautta.

Pelillisesti Tappara oli Pelicansia lauantain ottelussa jäljessä. Lahtelaisjoukkue loi tasakentällisin puolet enemmän maalipaikkoja, mutta pomput olivat Tapparan puolella.

– Nickin (Halloran) maali oli aikamoinen pomppu ja hyvä pomppu tuli minullekin tuohon viimeiseen maaliin vielä. En tiedä olisimmeko ansainneet sillä kolmannen erän törttöilyllä tuota onnea, mutta otetaan vastaan.

Lauantaina kaksi maalia ja yhteensä tehot 7+0 kymmeneen peliin viimeistellyt Liedes pelaa Veli-Matti Savinaisen sekä Anton Levtchin kanssa samassa ketjussa. Keskushyökkääjänä pelaava Liedes näkee ketjun roolituksen hyvin toimivana.

– Meillä on aika selvä työnjako. Savinainen on hyvä tuolla maalin edessä ja riistämään kiekkoa. Itse koitan sitten puolustaa, ja sitten kun saadaan Antonille kiekko niin pyrkii vaan itse etsimään tyhjän paikan. Hän löytää sen lavan, kun löytää vain itse sen tyhjän paikan, ja sitä kautta on hyvin osunut tästä alkukaudesta. On ilo pelata heidän kanssaan.

Aktiivinen pelitapa

Yksi kauden isoista puheenaiheista on ollut se, miten Grönborgin pystysuunnan jääkiekko tulee toimimaan kotimaisessa Liigassa. Toistaiseksi tulos on ollut vakuuttavaa, ja pelaajat tykkäävät pelata Grönborgin pelikirjan mukaan.

– No ei tarjoilla hirveästi trapia (keskialueen ohjauspeliä). On se kyllä tosi kiva, että pääsee menemään ja pelaamaan. Ei tarvitse seisoskella keskialueella. Siinäkin tilanteessa kun puolustamme johtoa, niin annamme kovaa painetta ja menemme aktiivisesti. Sen kanssa on vielä opettelemista, että ei pelata tyhmästi kuitenkaan, vaikka haluamme pelata aktiivisesti.

Alkukauteen verrattuna kiekolliseen pelaamiseen on kuitenkin alkanut löytymään myös muita rytmejä kuin ylöspäin pelaaminen, erityisesti pelin rakenteluvaiheissa.

– Aika paljon me totta kai pelaamme pystyyn ja yritämme kääntää mahdollisimman nopeasti, mutta on meillä nyt alettu vähän puhumaan jo siitä, että saisimme vähän myös toista rytmiä siihen.

– Kuitenkin aika moni joukkue pelaa trapia, niin niissä tilanteissa pystymme vähän tunnistamaan sitä tilannetta ja hakemaan vauhdeilla niihin, ettei se ole vain puskemista sitä vastustajan trapia kohti.

Liedeksen mukaan alkukaudesta on joidenkin pelaajien osalta tullut vielä selkäytimestä vanhaa Tappara-identiteettiä esiin, mutta pala palalta uusi pelisysteemi on tullut tutummaksi.

– Suomalaista pelaajaa – varsinkin ketkä ovat Tapparassa aikaisemmin pelanneet – tarvitsee ohjelmoida vähän uudestaan, että saamme kaiken tämän onnistumaan. Hyvällä tiellä olemme.

» Lähetä palautetta toimitukselle