Teemu Rautiainen valmiina seuraavan suurseuran haastoon: "Olemme aina pelanneet paremmin altavastaajina"

LIIGA / Haastattelu
Teemu Rautiainen pelaa toista kauttaan KooKoon riveissä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Teemu Rautiainen koki erikoistilannepelaamisen kääntäneen ottelusarjan Kärppiä vastaan KooKoon eduksi. Hänen mielestään Tapparan saama lepoetu on oikeutettua.

KooKoo lähetti Kärpät kesälomalle ja eteni pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon. Torstaina Oulussa pelattu ratkaiseva kolmas ottelu joukkueiden välillä päättyi KooKoon selvään voittoon maalein 5–0.

Tiistaina selkä seinää vasten kotonaan pelannut KooKoo vei ottelusarjan kaksi viimeistä ottelua nimiinsä yhteismaalein 9–1. Ottelusarjassa kolme tehopistettä summannut Teemu Rautiainen näki erikoistilanteiden olleen yksi monista tekijöistä, jotka käänsivät sarjan kouvolalaisten eduksi.

– Vaikea sanoa, mikä se yksittäinen asia on. Siellä on niin monta pientä asiaa, joissa olimme parempia.

– Erikoistilanteet oli yksi. Se oli ainakin yksi suu, josta saimme paljon happea, Rautiainen tuumi ratkaisevan ottelun jälkeen.

Puolivälierissä KooKoo saa vastaansa Tapparan, jonka se kohtaa heti perjantaina Tampereella. Kovassa otteluruuhkassa olevalle kouvolalaisryhmälle ei jää liiaksi aikaa palautumiseen ennen seuraavan ottelusarjan alkua.

Miten pidätte huolen, että jalkaa riittää myös perjantaina?

– Käännetään kaikki kivet, mitä palautumiseen on käännettävissä. Onhan se henkisesti koko ajan pumppaamista. Se on iso homma, että jaksamme kaikki taas huomenna pumpata, kun kiekko tippuu jäähän, Rautiainen avasi.

Tiukkaa ottelutahtia ja sen tuomaa pelikuormaa KooKoo-hyökkääjä ei lähde kritisoimaan. Rautiaisen mielestä Tappara on lepoetunsa ansainnut.

– Niin sen pitääkin mennä, että jos voittaa sarjan, niin saa levätä enemmän. Se on mielestäni ihan oikein.

Altavastaajuus sopii

Viime vuonna välierissä Tapparalle hävinneille kouvolalaisille tarjoutuu puolivälierissä paikka revanssiin. Rautiainen toppuuttelee odotuksia, sillä kyseessä on kuitenkin kaksi hyvin eri kokoluokan seuraa.

– Otetaan nyt odotuksia sillä tavalla alas, että kyllä me lähdemme haastamaan pienenä seurana Tapparaa. Iso sarjakärki ja CHL-mestari.

Kumartelemaan KooKoo ei kuitenkaan runkosarjavoittajaa vastaan lähde, vaan aikoo Rautiaisen mukaan tehdä kaikkensa voittaakseen.

– Totta kai me annamme kaikkemme, se on ollut meidän teemamme loppukauden. Että annamme kaiken mitä meillä on, ja katsomme mihin se riittää.

Kärpät pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kukistanut KooKoo osoitti olevansa paha vastus isommilleen. Rautiainen kokee haastajan aseman sopivan joukkueelle erinomaisesti.

– Olemme aina pelanneet paremmin altavastaajina. Vaikeuksia on ollut aina silloin, kun me olemme joutuneet pelaamaan enemmän kiekolla tai olemme olleet johtavassa asemassa. Meille sopii paljon paremmin, että olemme altavastaajia koko ajan.

Viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin yltänyt KooKoo oli yksi runkosarjan parhaita vierasjoukkueita. Vahvasta vierassaldosta huolimatta Rautiaiselle olisi kotietu kelvannut. Vierasottelut Nokia-areenalla maistuvat silti hyökkääjälle.

– Kyllä minä mieluummin pelaisin kotona totta kai. Olemme ansainneet tämän ja tällä mennään.

– Huomenna menemme Nokia-areenalle ja aloitamme siellä. Hienoa, että on kuitenkin hieno halli vieraskaukalona, niin nautitaan siitä, Rautiainen makustelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle