Teemu Hartikainen sadatteli Leijonien tehottomuutta: "Tontteja oli ihan tarpeeksi"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Teemu Hartikainen teki Suomen ainoan maalin puolivälierässä Kanadaa vastaan.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa

Suomi joutui pettymään kotikisojen puolivälierissä, kun Kanada kaatoi Leijonat 4−1. Suomen ainokaisen tehnyt Teemu Hartikainen oli ottelun päätyttyä luonnollisesti pettynyt.

− Pettynyt ja väsynyt. Tietenkin tässä on aika puhki. Siltähän se tuntuu, kun turpaan tulee, Hartikainen huokaisi.

Hartikaisen mukaan Leijonat kaatui tänä keväänä tehottomuuteen.

− Viime vuonna olimme paljon tehokkaampia ratkaisupeleissä. Tänäänkin olisi huutanut maalia ensimmäiseen ja toiseen erään, jotta oltaisiin saatu kunnon tatsi. Se on yksi peli, ja ei oltu tänään tarpeeksi tehokkaita. Kyllä siellä tontteja oli ihan tarpeeksi, Hartikainen summasi.

Henkilökohtaisella tasolla Hartikainen kertoi pelanneensa turnauksessa vaihtelevasti.

− Oli hyviä pelejä ja oli huonoja pelejä. Vähän sellainen ympäripyöreä maku. Vaikea sitä on miettiä, kun puolivälierissä tiput. Siitä jää ne isoimmat ja tärkeimmät pelit puuttumaan.

Hartikainen on pelannut paljon jääkiekkoa kuluneen kevään aikana. Hän voitti Sveitsin mestaruuden Genève-Servetten joukkueessa ennen kotikisoja. Pitkät seurajoukkueen pudotuspelit ja MM-kisat vaativat aikaa palautua.

− Eiköhän tässä mennä kotiin ja oteta ihan lomaillessa. Aika pitkä kevät takana, Sveitsin finaalit ja nämä kisat. Lepäillään kuukausi ainakin ja kalastellaan, Hartikainen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle