Teemu Eronen oli kaikkensa antanut KalPa-sarjan päätyttyä: "Tämä oli todella kova sarja"

LIIGA / Haastattelu
Teemu Eronen pelaa toista kautta Pelicansissa.
Pelicansin Teemu Eronen oli tyytyväinen omiensa suorituksiin ratkaisevan ottelun jäljiltä. Pelit jatkuvat nopeasti, joten hengähdystauko on kokeneen puolustajan mukaan tarpeen.

Pelicans kaatoi tiistaina seitsemännessä ottelussa KalPan ja eteni välieriin. 24.01 peliaikaa kellottanut Teemu Eronen petasi Lukáš Jašekin ylivoimamaalin ja oli totuttuun tapaan lahtelaisten puolustuksen kiekollisen pelin tukipilari. Eronen piti joukkueen peliesitysten lisäksi erityisesti siitä, miten joukkue reagoi voittoon.

– Me saatiin se tulos mitä me lähdettiin hakemaan. Sitten toi miten joukkue reagoi tähän voittoon, oltiin tietenkin innoissaan, mutta jotenkin samalla tuntuu siltä ettei me olla vielä siellä mikä se meidän tavoite on, ja se on hienoa nähdä.

Kysyttäessä syistä, jotka lopulta käänsivät puolivälieräsarjan Pelicansille, Eronen nostaa esiin sarjan kolmannen kamppailun. Pelicans nousi tuolloin viime hetken maaleilla takaa ohi ja pilasi KalPan sinettiä vailla olleen ryöstöretken.

– Kyllä se oli iso voitto se kolmannen pelin voittaminen. Siitä on jo kauan aikaa, mutta siinä tuli tasoitus- ja voittomaali viimeisellä minuutilla, kyllähän se oli iso voitto.

– Sitten varmaan kotietu silleen oli ratkaiseva, että pystyttiin kumminkin sitten tähän viimeiseen peliin pumppaamaan se paras peli. Kyllä me silleen parhaat pelit täällä kotona pelattiin. Tämä suoritus mikä me saatiin puristettua ulos tähän viimeiseen peliin, oli ihan mieletön juttu, Eronen suitsutti.

Sarjan kannalta yksi suurennuslasin alla ollut pelillinen asia oli Pelicansin avauspelaaminen. Kovaa ja korkealta prässännyt KalPa ei päästänyt Pelicansia avaamaan peliä sarjan aikana sen haluamalla tavalla, mikä oli kenties merkittävin tekijä siinä, että KalPa oli isossa kuvassa tasaviisikoin pelissä edellä.

Seitsemännen ottelun avauserässä tämä kuitenkin muuttui. Pelicans pääsi omalta alueelta pois joko kuljettamalla tai syöttämällä, minkä ansiosta Tommi Niemelän suojatit saivat myös elintärkeää hyökkäysalueaikaa.

Tätä kautta Pelicans pääsi avauserässä pelin virtauksen päälle ja sitä kautta kahden maalin karkumatkalle. Erosen mukaan pelin avaamista oli painotettu ennen ratkaisevaa ottelua.

– Painotettiin silleen, että nimenomaan ei lähdetä muuttamaan mitään. Käytiin se läpi, mitä käytiin jo ennen sarjan alkua, millainen joukkue ollaan oltu koko kausi ja mitä me halutaan olla. Sitä painotettiin, että luotetaan siihen ja tehdään vaan se paremmin, ja mun mielestä me tehtiin se helkkarin hyvin tänään. Tietenkin toiseen erään KalPa sai sen oman vaiheensa, mutta se nyt kuuluu jääkiekkoon.

Pelicans oli etevämpi maalinteossa.

Vaikka Pelicans profiloituu kiekosta elävänä joukkueena, on sillä myös kyky sietää pitkiä puolustusjaksoja. Eronen näkee tämän juontavan pitkälle runkosarjan kokemuksiin.

– Se on tietysti vaikea sanoa, että mistä se kumpuaa. Mutta siinä varmaan on se historia, että vaikka ollaan pelattu hyvin, niin siellä on ollut myös sellaisia voittoja missä ollaan sillä sitkeydellä puristettu. Se on ehkä luonut sellaista pohjaa, että se puolustussitkeys on siellä, Eronen arvioi.

Ennalta tasaiseksi arvioitu sarja oli sitä loppuun asti. Molemmilta joukkueilta nähtiin taitavaa operointia kiekon kanssa, mutta myös raastavaa kaksinkamppailupelaamista, josta Pelicansin tähtipuolustajakin sai osansa. Lepopäivät ennen perjantaina alkavaa Ilves-sarjaa tulevat siis tarpeeseen.

– Kyllä tästä vähän aikaa nautitaan ainakin ja vedetään happea. Tämä oli todella kova sarja. Mun uran, jos ei nyt kovin, niin ainakin kovimpia. Tässä ei yhdessäkään vaihdossa päässyt helpolla ja joutui henkisestikin koko ajan pumppaamaan. Pikku happi tuohon noin ja sitten käännetään katseet Ilvekseen.

Antti Pennasen Ilves tulee olemaan iso haaste Pelicansille, mutta toisaalta altavastaaja-asemasta nauttiva Pelicans pääsee mittaamaan itseään sikäli paineettomassa tilassa. Ilveksestä Eronen nostaa esiin muun muassa joukkueen vahvan puolustuspään pelaamisen.

– Ilveksessä on vähän samaa kuin KalPassa, on hyvin liikkuva joukkue ja pelaa hyvää hyökkäyspeliä. Sitten omassa päässä aika solidi, ei hirveästi mitään hienouksia. Pelaa aika simppeliä lätkää ja se pitää pystyä mätsäämään, mutta katsotaan niitä lääkkeitä sitten myöhemmin.

Kotietu oli paljon puhuttu aihe läpi puolivälieräsarjan, ja ainakin siltä osin relevantti huomio, että se myös piti loppuun asti. Eronen antaakin tunnustusta niin lahtelais- kuin kuopiolaisfaneille, ja kertoo sen antavan virtaa pelaamiseen.

– Ennen kaikkea haluan sanoa kiitokset siitä, että jengi tulee tänne ja tulee kannustamaan meitä. Se on tosi tärkeää meille kaikille pelaajille, koti- ja vierasjoukkueelle. Sama kun Kuopiossa, se tunnelma on ollut tosi hieno.

– Täällä on ihan loistava tunnelma, kyllä se antaa virtaa. Täytyy olla kiitollinen, että yleisö tulee tänne ja jaksaa uskoa meihin. Ja toivottavasti näkevät, että joka jätkä antaa kaikkensa täällä. Kun me nähdään, että yleisö antaa, niin se on meille tärkeä kuudes kenttäpelaaja, Eronen päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle