Tapparan seiskapakiksi noussut Hugo Haš hakee Suomesta pelillistä haastetta: "Tiesin, että Tappara on Suomen parhaita joukkueita"

LIIGA / Haastattelu
18-vuotias Hugo Haš on saanut tällä kaudella peliaikaa kolmessa ottelussa.
Kuva © Jarno Hietanen
16-vuotiaana tšekkipuolustaja Hugo Haš tuli Suomeen kovatasoisemman pelin perässä. Kesällä NHL-varauksen saanut nuorukainen pitää esikuvanaan ruotsalaistähti Victor Hedmania.

Liigakärki Tappara tarvitsi kokoonpanoonsa täydennystä konkaripuolustaja Tuukka Mäntylän saatua seitsemän ottelun pelikiellon. Valinta osui 18-vuotiaaseen tšekkipuolustajaan Hugo Hašiin. Sparta Prahan kasvatti siirtyi jo 16-vuotiaana Tapparan junioreihin.

− Kaikki tapahtui silloin niin nopeasti. Tiesin, että Tappara on Suomen parhaita joukkueita, joten valinta oli helppo. Pelasin Prahassa junioriliigaa, missä ei ollut riittävästi haastetta. Tulin Suomeen kehittymään parempien pelaajien kanssa.

Nuorukainen puhuu sujuvasti englantia, mutta suomi on toistaiseksi outo kieli.

− Kieltä en ole oppinut, koska kaikki puhuvat hyvin englantia. Olen välillä yrittänyt opetella, mutta suomen kieli tuntuu vaikealta.

Haš on kolmessa pelaamassaan ottelussa saanut peliaikaa keskimäärin kahdeksan ja puoli minuuttia. SaiPa-pelissä vastuuta tuli yli kymmenen minuuttia ja tehosaldo oli 1+1.

Ei hajuakaan, kuinka voisin pysyä kokoonpanossa. Yritän vain pelata parhaalla tasollani.

− Olen enimmäkseen tyytyväinen peliini, aina on toki parantamisen varaa. Valmentajat kertovat, mitä voin tehdä paremmin. Minulla on vielä totuttelemista miesten peleihin. Yritän pitää pelin yksinkertaisena ja saada lisää voimaa kroppaani.

Viimeisimmässä pelissä Haš katseli Sportin avausmaalia lähietäisyydeltä.

− Vartioin omaa pelaajaani maalin edessä ja toinen hyökkääjä laittoi paluukiekon maaliin. Se oli nopea tilanne, ja minun pitää katsoa videolta, olisinko voinut pelata paremmin.

Tavoitteet kaudelle ovat yksinkertaiset.

− Yritän pelata mahdollisimman hyvin – joko KOOVEE:ssa tai Tapparassa. Tapparassa ja koko Liigassa pelitapa on keskeisempää, Mestiksessä peli on nopeampaa eikä niin organisoitua.

– Molemmissa on hyvät puolensa kehittymiseni kannalta. Mestiksessä pääsen harjoittelemaan luistelua ja laukomista enemmän, mutta pelitavan oppiminen kehittää sijoittumista. Liigassa vastustajat ovat myös isompia ja taitavampia, Haš arvioi.

Mäntylä on pois vielä neljästä ottelusta, mutta Haš ei tiedä, mitä pelipaikan säilyttäminen vaatisi.

− Valmentajat päättävät, ketkä pelaavat. Ei hajuakaan, kuinka voisin pysyä kokoonpanossa. Yritän vain pelata parhaalla tasollani. Pelin avaaminen ja laukominen ovat vahvuuksiani.

Esikuvakseen tšekkipuolustaja nimeää ruotsalaistähden.

− Tampa Bay Lightningin Victor Hedman on puolustaja, jonka pelaamista ihailen ja yritän jäljitellä.

Toissavuoden Stanley Cup -voittaja Washington Capitals varasi Hašin viime kesänä viidennellä kierroksella.

− NHL:ään on vielä valtava harppaus. Minun on ensin kehitettävä peliäni täällä. Kesän development campilla kaikki oli ammattimaista ja pelaajat todella hyviä. Pelasimme ja harjoittelimme paljon yhdessä. Se oli todella hieno kokemus.

» Lähetä palautetta toimitukselle