Tapparan alkukauden rallattelusta ei ole enää tietoakaan: "Tuska on hiipinyt"

LIIGA / Haastattelu
Juhani Jasu analysoi joukkueensa otteita.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Tapparan peli ei ole uomissaan. Alkukauden etumatka on kurottu ja sijoitus sarjataulukossa on vaihtunut. Takaa tullaan jo iskuetäisyydelle. Juhani Jasun mukaan joukkueessa on nyt ylimääräistä puristusta.

Kauden alussa Tappara kulki voitosta voittoon. Pistepörssin kärkikymmeniköstä lähes kaikki sijat olivat tamperelaisten hallussa. Nyt tilanne on toinen. Kärpät kuroi Tapparan etumatkan sarjataulukossa kiinni, meni ohitse ja näyttää karkaavan. Takana tuleviin on vielä puskuria, mutta sekään ei riitä, mikäli Jukka Rautakorven joukot eivät saa peliään kuntoon.

Edellisestä kymmenestä ottelustaan Tappara on voittanut ainoastaan neljä. Kuudesta tappiosta viisi on tullut vieraskaukalossa. Lauantaina HPK:n vieraana Tappara esiintyi sekavasti. Erityisesti hyökkäyspelissä rakenne oli levällään. Rautakorpi moitti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, ettei osa pelaajista edes tunnistanut vastustajan pelaavan trapia.

Kamppailun jälkeen nelosketjun sentteri Juhani Jasu myönsi, että Tapparassa on nyt ylimääräistä puristusta.

− Ei olla sellaisia 60 minuutin esityksiä saatu aikaan, mitä alkukaudesta saimme. Alkukaudesta vähän rallateltiin, tehtiin paljon maaleja ja voitettiin selkeästi pelejä. Nyt on tuska hiipinyt yksilöille. Nyt näkyy yliyrittämistä. Pitäisi mennä kasaan ja yhdessä ratkoa tilanteita, Jasu analysoi.

Rautakorpi nosti esille myös Tapparan tunnetilan riittämättömyyden. Jasu ei suoralta kädeltä allekirjoita päävalmentajan näkemystä.

− Varmaan, jos koutsi niin näki, on siinä jotain perää. En voi muiden puolesta puhua, mutta kyllä fiilis oli normaali. Itselläni ainakin oli ihan hyvä tunnetila. Ehkä se puristus näkyi ja yrittäminen jäi vajaaksi. Ehkä se tunnetilan heikkous näkyi sellaisessa, Jasu pyöritteli.

Rautakorven joukkueisiin on kiekkopuheissa yhdistetty monasti loppusyksyn "treenijumi", jolloin joukkue suorittaa tavallista heikommin. Tällaisesta ei Jasun mukaan ole kyse.

− Ihan normaalia arkea tässä on eletty. Totta kai treenataan, mutta silti peli on ylitse muiden päivien. Silloin ollaan terävimmillään. En minkään tuollaisen taakse mene, Jasu totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle