Tappara joutui tekemään täyden päivätyön ottelussa JYPiä vastaan. Kapteeni Otto Rauhala iski numerot 5−3:een alivoimalla kolmannessa erässä, vaikka vierasjoukkue pyristeli vinhasti vastaan. Loppulukemat kirjattiin kotijoukkueelle 6−3.
Kirvesrintojen hyökkääjä Waltteri Merelä summasi kiihkeän iltapuhteen antia. Kristian Kuusela palkittiin seremoniallisesti tuhannen liigaottelun rajapyykin saavuttamisesta lauantain matsin alkajaisiksi.
− Hän on meille kaikille esimerkkipelaaja. Video oli tunteikas ja saimme hyvän vireen siitä päälle, Merelä kiteytti.
Merelä iski kirvesrintojen johtomaalin ensiminuuteilla. Samalla syntyi ylöjärveläislähtöisen ja Tapparan junioreista muihin maisemiin aikanaan lähteneen hyökkääjän ensimmäinen liigamaali tamperelaisjoukkueen väreissä.
− Se oli jo pienen pojan unelma, että tekee Tapparassa maalin. Nyt se on tehty ja toivottavasti niitä tulee paljon lisää. Ketjun kanssa ollut pari peliä hyvä meininki ja olemme luoneet paikkoja, Merelä tunnelmoi.
Tappara huokuu voittamisen kulttuuria
Konkari Kuusela nakutti JYP-vahti Markus Ruusun selän taakse kaksi osumaa.
− Hän suorittaa niin korkealla tasolla illasta toiseen. Pari pisteetöntä peliä ei haittaa. Hän tekee aina hyvää työtä ja on upea homma, että hän sai tänään hyvän palkinnon siitä, Merelä sanoi.
Tappara on ollut jo pitkään Liigan kestomenestyjä ja pitkä mitaliputki katkesi vasta viime kaudella neljänteen sijaan.
− Mukaan tuleminen oli tietyllä tavalla helppoa. Kaikki kokeneet jätkät, joita olen nuorena katsonut ylöspäin ovat huippujätkiä ja he ottavat kaikki huomioon. Se helpottaa valtavasti, totesi Merelä ja mainitsi nimeltä Kuuselan lisäksi Jukka Peltolan ja Veli-Matti Vittasmäen.
JYP piti kirvesrinnat hereillä
Jyväskyläläiset nousivat moneen otteeseen maalin päähän Tapparasta eivätkä päästäneet kotijoukkuetta helpolla. Joakim Kemell kavensi kauden neljännellä osumallaan päätöserässä lukemiksi 4−3.
− JYP antoi hyvin painetta ja heillä on paljon nuoria, hyvin luistelevia äijiä. Meidän pitäisi pystyä säilyttämään pelipokerimme 60 minuuttia.
− Parhaimmillamme olemme tosi hyviä, mutta välillä tulee monen minuutin nukahduksia ja pelin virtaus saattaa kääntyä vastustajalle. JYP on menossa hyvään suuntaan ja peli näyttää erilaiselta kuin viime kaudella, hyökkääjä analysoi.
Tapparan U20-joukkueesta aikanaan Pelicansin organisaatioon lähtenyt Merelä palasi täksi kaudeksi Pirkanmaalle ja puki sinioranssin peliasun ylleen.
− Tosi hyvin pääsin joukkueeseen sisään. Täällä on muutama tuttu äijä ja meillä on kaikilla keskenään hyvä meininki. Pelillisesti CHL meni hyvin, mutta liigakauden alussa oli vaikeuksia. Menemme alkukautta ja otteet ovat näyttäneet jo paremmalta. Otamme maltilla ja jatkamme hommia, Merelä päätti.
Muokattu: 25.9.2021, kello 21.13: Kuva vaihdettu tuoreeseen.