TPS:n Antti Tuomisto palaa pudotuspeleissä kotikaupunkiinsa: "Porissa on aina kiva pelata"

LIIGA / Haastattelu
TPS kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ässät.
Kuva © Timo Savela
KooKoon lauantaina Turussa ottama 7−3-voitto tarkoittaa, että TPS aloittaa pudotuspelinsä maanantaina Ässiä vastaan Porissa.

KooKoo löi TPS:ltä ilmat pihalle ja eteni muiden otteluiden suotuisasti päätyttyä pudotuspeleihin. Antti Tuomistolle ja TPS:lle ei jäänyt ottelusta paljoa käteen.

− Mielestäni aloitettiin ihan hyvin peli, mutta siitä lähtien oli alamäkeä. Ei jäänyt paljoa hyvää. Käännetään sivu nopeasti, kun pudotuspelit alkavat.

21-vuotiaan Tuomiston uran ensimmäiset pudotuspelit alkavat maanantaina hänen kotikaupungissaan Porissa. Tuomiston mukaan TPS:lle ei ole pelikaupungin suhteen merkitystä, mutta hän itse nauttii päästessään pelaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa.

− Joukkueen puolesta ei ole väliä, missä pudotuspelejä pelataan. Totta kai henkilökohtaisesti olen Porissa tottunut pelaamaan, joten se on hieman helpompaa. Harmi ettei saatu kotietua, mutta ei siinä mitään, Porissa on aina kiva pelata.

Paikalle mahdollisesti ilmestyvän perheen sekä kaveriporukan edessä on tiukka päätös kannatettavan suhteen. Tuomisto luottaa omiin porilaisiin tukijoukkoihinsa.

− Luulen, että he ovat tässä tilanteessa minun puolellani.

Ässät kuuluu Liiga-kauden piristysruiskeisiin. Fyysistä ja vastustajalle ankaraa jääkiekkoa pelaava porilaisnippu on parantanut otteitaan viime kaudesta, ja Isomäki raikaa otteluiltaisin. TPS on Tuomiston mukaan valmiina.

"Luulen, että he ovat tässä tilanteessa minun puolellani."

− Olemme valmiita siihen, pystymme itsekin tarpeen tullen pelaamaan aika kovaa. Se ei ole meille ongelma. Ässiä vastaan olemme mielestäni pelanneet ihan hyvin, joten henkilökohtaisesti odotukseni ovat hyvät.

"Molemmat ovat hienoja paikkoja"

Pudotuspelit alkavat maanantaina, ja TPS aloittaa vierasjoukkueena. Aikaa valmistautua on vähän, mutta Tuomiston mukaan TPS:n videovalmentajan älylaitteiden play-nappula on jo puoliksi pohjaan painettuna.

− Olemme yrittäneet koko ajan kehittää peliä pudotuspelejä varten. Nyt käännetään sivua ja aletaan katsoa videoita. 

− Huomenna varmaan jokin kevyt harjoitus. Luultavasti ei mitään isompaa, kun kahtena edeltävänä päivänä on peli takana. Huomenna valmistaudutaan maanantaihin, sitten pelipäivänä aamujäät ja Poriin.

TPS on päästänyt sarjassa viidenneksi vähiten maaleja. Pudotuspeleissä TPS tulee Tuomiston mukaan luottamaan tähän ominaisuuteen, tuli vastaan mitä tahansa.

− Se on meidän puolustuspelimme ja viisikon tiiviys omissa. Puolustetaan hyvin tiiviinä niin uskon, että saamme pidettyä vastustajan kurissa. Ässiä en osaa kommentoida, katsotaan mitä valmentajat sanovat huomenna.

Tuomistossa yhdistyy räjähdysherkkä kombinaatio, sillä hän on Turussa työskentelevä porilainen. Nuori puolustaja on ollut kohta kauden verran Turussa, eikä osaa määrittää omaa suosikkiaan.

− Nyt pistit pahan. Olen viihtynyt Turussa, mutta totta kai perheeni ja kaverini ovat Porissa. Molemmat ovat hienoja paikkoja.

Tuomisto lähettää viimeiset terveisensä sekä Poriin että TPS:n omille kannattajille. Hän kaipaa Ässiltä hyvää vastusta ja toivoo sankoin joukoin ihmisiä halleille.

− Toivottavasti tulee hyvä sarja ja saadaan hyvät pelit heti alkuviikosta. Toivottavasti Palloseuran fanit saapuvat sankoin joukoin hallille, varsinkin tiistaina. Saadaan kaikki tuki sieltäkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle