TPS lähtee kapteeni Juhani Jasun johdolla metsästämään ihmenousua: "Sen lupaan, että Tapparan on vaikea kairata huomenna voitto"

LIIGA / Haastattelu
Jasu pelaa vahvasti kaukalon molemmissa päissä.
Kuva © Jarno Hietanen
Tapparan tyly esitys siirsi tamperelaiset 3−0-johtoon finaalisarjassa. TPS oli jälleen pelillisesti hyvin ottelussa mukana, mutta jotain valkopaitojen pelistä puuttui. TPS on kuitenkin ollut sitkeä joukkue, ja siihen luottaa vielä myös kapteeni Juhani Jasu.

Tappara näytti maanantaina mahtinsa, kun se kukisti kolmannessa finaaliottelussa TPS:n lukemin 3−1. Mestaruus on katkolla Tapparalle tiistaina Turussa. TPS on kärsinyt Tappara-sarjassa maalinteko-ongelmista, sillä kolmessa ottelussa maaleja on syntynyt kolme.

TPS-kapteeni Juhani Jasu oli pohdiskelevalla tuulella ottelun jälkeen.

− Tiukka puolustuspeli pelattiin kahden hyvän joukkueen välillä. Tappara oli juuri tuon verran parempi, Jasu tiivistää.

TPS:llä oli ottelussa saumansa, sillä Tappara-vahti Christian Heljanko torjui ottelussa 22 kertaa ja TPS-vahti Andrei Karejev 12 kertaa. Maalinteko on ollut kuitenkin Palloseuralle tervanjuontia.

− Ei ihan päästy kiekottomina sinne maalin eteen ja myös tukitoimet jäivät vajaiksi. Ehkä tehtiin Heljangolle ilta liian helpoksi.

Liiga-historian aikana finaalisarjassa ei ole ikinä noustu 3−0-tappioasemasta, joten tilastojen valossa turkulaisten saumat ovat varsin ohuet. Puolivälierissä 2012 Espoon Blues teki kyseisen tempun, joten mahdotonta "ihmenousu" ei ole. Millä reseptillä TPS lähtee voitto kerrallaan kääntämään finaalisarjaa?

− Turha miettiä yhtään kauemmas kuin huomista. Kyllä ollaan keväällä yritetty muutenkin pitää se mielessä, että turha miettiä hirveästi, mitä eilen on tapahtunut. Suurin virhe olisi ajatella nyt, että miten voitetaan neljä peliä putkeen. Asetelma on meille aika simppeli tällä hetkellä.

TPS:n kannalta pudotuspelikevät on ollut värikäs. Puolivälierissä HIFK:ta vastaan ottelut olivat vauhdikkaita ja fyysisiä. Välierissä Ilvestä vastaan ottelut olivat varsin tasaisia, ja tiivis puolustuspeli nousi isoon rooliin. Tapparan vahvuudet ovat Jasulla tiedossa.

− Tappara puolustaa kurinalaisesti ja he pystyvät pelaamaan laajalla rintamalla. Vastustaja on pystynyt olemaan tehokas. Tappara on kuin yhdistäisi HIFK:n ja Ilveksen hyvät puolet.

Henkilökohtaisesti Jasu on pelannut jälleen vahvaa kevättä. 15 pudotuspeliottelun saldo on 2+3=5 tehopistettä. Kahden Suomen-mestaruuden Jasu on muodostanut vahva kolmikon Topias Haapasen sekä Samuli Vainionpään kanssa.

Kapteenin viesti on selkeä, että millainen Palloseura nähdään huomenna kotikaukalossa

− Tulosta en pysty lupaamaan, mutta sen pystyn, että kaikki laitetaan huomenna likoon. Olemme pelanneet kotikaukalossa hyvin ja siellä on ollut aivan huikea meininki. Sen lupaan, että Tapparan on vaikea kairata huomenna voitto.

» Lähetä palautetta toimitukselle