TPS-kapteeni Korpikoski avasi kautensa - "Aikaa pelikunnon löytymiseen on kyllä ihan riittävästi"

LIIGA / Haastattelu
Lauri Korpikoski teki odotetun paluun kaukaloihin vihdoin keskiviikkona TPS:n paidassa. Tekeminen jätti vielä toivomisen varaa, mutta se oli NHL-konkarin mukaan luonnollista.
Kuva © Timo Savela
Turussa nähtiin keskiviikkona tunteikas hetki, kun peräti kuuden vuoden sopimuksella kasvattajaseuraansa palannut Lauri Korpikoski puki TPS:n paidan ylleen ensimmäistä kertaa tämän liigakauden aikana.

Maaliskuinen keskiviikko ja runkosarjan ottelu numero 57. Ei se tavallisin tapa aloittaa kausi, mutta tällä tavoin tapahtui TPS-kapteeni Lauri Korpikosken paluu mustavalkoiseen peliasuun myös liigakenttien osalta. Pitkään sairaslomalla ollut laitahyökkääjä kellotti peliaikaa kauden avauksessaan 17 ja puoli minuuttia.

— Siitä saatiin se ensimmäinen ottelu nyt pois alta. Tästä lähdetään parantamaan tuleviin otteluihin, hän summasi pettyneenä oman joukkueensa 1−4-tappioon päättyneen ottelun päätteeksi.

Viime kauden päätteeksi Sveitsin mestaruutta juhlinut Korpikoski harmitteli ottelun rikkonaista kulkua, jonka myötä normaalit viidellä viittä vastaan vaihdot jäivät varsinkin ottelun alussa vähäisiksi. Omaan esitykseensä hän oli kuitenkin maltillisen tyytyväinen.

— Oletinkin, että vaikea peli tästä tulee. Huomaa, ettei tuossa lopussa nyt ihan viimeistä potkua tuntunut löytyvän, mutta se on varmasti ihan luonnollista, ettei se nyt ollut ihan valmista ekalla kerralla. Tästä lähdetään rakentamaan.

Yli 600 NHL-ottelun konkari ei myöntänyt jännittäneensä ennen ottelun alkua juurikaan, vaikka alla oli pitkä pelaamattomuus. 

— Oli sellainen outo olo enemmänkin. Niin paljon istunut tuolla katsomon puolella, että oli tosi erikoinen fiilis päästä pelaamaan.

32-vuotias hyökkääjä oli olosuhteisiin nähden yllättävän pelivalmis. Hän näki, että pienet asiat ja ajoitukset olivat jonkun verran hukassa pitkän pelaamattomuuden jälkeen.

— Ne kun saa kuntoon, niin kyllä tuolla kentällä tilaa saa. Nyt se ratkaiseva puoli sekuntia jäi saamatta, kun ei ollut ihan hermottanut vielä sillä tavalla kuin olisi halunnut.

Kapteenilla vahva usko joukkueeseensa

TPS valahti tappionsa myötä sarjakolmoseksi, kun Tappara kaatoi samaan aikaan Ässät Tampereella. Korpikoskelle kolme viimeistä runkosarjan ottelua ovat erittäin tärkeitä pelikunnon kohottamiseksi pudotuspelejä varten, jossa turkulaisten tavoitteet ovat korkealla.

— Itse pitää pysyä kärsivällisenä ja mennä pienin askelin pitkin kevättä. Aikaa pelikunnon löytymiseen on kyllä riittävästi, hän toteaa.

— Tänään ei vielä saanut ihan täyttä kuvaa siitä iskukyvystä, kun peli oli niin rikkonainen. Kyllä odotuksena on, että pystyy vetämään koko ottelun kunnon temmolla jo runkosarjassa.

Oman joukkueensa pelaamisesta Korpikoski ei ollut huolissaan, vaikka Lukolle kärsitty tappio oli kolmas perättäinen, ja TPS on näissä tappiopeleissä onnistunut maalinteossa vain kolmesti.

— Paljon ollut loukkaantumisia ja muita, ja on selvää, että se vaikuttaa joukkueeseen. Joka kaudessa tulee ylä- ja alamäkiä. Ylpeänä on voinut pääosin katsella jätkien pelaamista. Lauantaina on meille iso ottelu, kun kohdataan HIFK Helsingissä.

Juuri tähän otteluun mies siirsi jo katseensa avausottelun läpi käytyään. Lauantaina Korpikoski johdattaa TPS:n ensimmäistä kertaa vieraskaukaloon kapteenin C-kirjain rinnassaan.

— Ainakin siltä näyttää, ellei mitään haaveria satu sitä ennen, Korpikoski sanoo hymyssä suin.

 

 

» Lähetä palautetta toimitukselle