Tšekin päävalmentaja Carla McLeod kiitteli joukkuetta yhtenäisyydestä – "Haasteet antavat mahdollisuuden kehittyä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tšekki löysi yhtenäisyyden pronssiottelussa.
Kuva © IIHF
Tšekki voitti pronssikamppailun Sveitsiä vastaan lukemin 4–2. Tšekin päävalmentaja Carla MacLeod oli luonnollisesti tyytyväinen joukkueen suoritukseen.

Tšekki voitti ensimmäisen arvokisamitalinsa naisten jääkiekossa kaatamalla Sveitsin pronssiottelussa. Tšekki oli hallitsevampi kaksi ensimmäistä erää, mutta kolmannessa Sveitsi sai jonkinlaista kiriä päälle. Se ei kuitenkaan riittänyt. Pronssiset mitalit matkaavat syystäkin iloisten tšekkien mukaan.

Ensimmäistä turnausta Tšekin peräsimessä ollut Carla MacLeod oli tyynen rauhallinen pelin jälkeisessä haastattelussa.

– Perusta onnistumisellemme on työ, joka on tehty kentän ulkopuolella. Olemme päättäneet tehdä yhdessä, kenenkään ei tarvitse kantaa raskaita taakkoja yksin.

– Yhdessä tekeminen on vahvistanut itseluottamustamme. Itseluottamusta ei voi teeskennellä, vaan sen pitää olla aitoa toimiakseen. Se on iso osa peliä ja hyvä itseluottamus on antanut meille mahdollisuuden olla sitä mitä oikeasti olemme.

Vastoinkäymiset eivät ole lannistaneet.

– Haasteet antavat mahdollisuuden kehittyä, voittaminen ei ole helppoa tällä tasolla.

Maalintekeminen on jääkiekossa voittamisen kannalta olennaista.

– Olemme harjoitelleet maalintekoa, olemme hioneet ja kokeilleet erilaisia variaatioita.

MacLeodilla on selvä näkemys, miksi Tšekki onnistui.

–Meillä on yksinkertaisesti hyvä pelaajien ja joukkueenjohdon yhdistelmä.

Hän antoi Sveitsille tunnustusta. Joukkue on kärsinyt lukuisista terveyshaasteista.

– Sveitsi on kokenut ja kovasti töitä tekevä joukkue.

Tšekin resepti menestykseen oli aitous.

–Ymmärsimme omat vahvuutemme, teimme hommat meidän tyylillämme. Voittaminen saa hymyilemään, Macleod päätti.

Muokattu 4.9.2022 klo 20.48: Kuva vaihdettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle