Tšekin turnaus päättyi pettymykseen – "Valmentajan asema on muiden ihmisten päätettävissä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Michal Kempný ei halunnut esittää kritiikkiä valmennusjohdon suuntaan.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Viime vuonna pitkän mitalittoman jakson katkaissut Tšekki joutui nöyrtymään puolivälierässä. Joukkueen kokeneeseen osastoon kuuluneet Michal Kempny ja Vladimír Sobotka näkivät ongelmat hyökkäyspelissä.

Yhdysvallat jatkoi voitokasta etenemistä MM-kisoissa kaatamalla Tšekin 3−0 puolivälieräottelussa. Ottelun voimasuhteista kertoo paljon se, että Tšekki laukoi vain 15 kertaa kohti Yhdysvaltojen maalia.

− Emme vain löytäneet keinoja tehdä maalia. Yhdysvallat pelasi hyvin ja oli vaikea päästä heidän puolustuksen taakse. Siten olisimme voineet olla aktiivisempia kiekon kanssa, joukkueen kokenut hyökkääjä Vladimír Sobotka näki.

Puolustaja Michal Kempný tarttui niin ikään samoihin asioihin.

− Pelasimme erittäin vahvaa joukkuetta vastaan. Yhdysvallat oli parempi joukkue koko 60 minuutin ajan. Meidän oli vaikea kontrolloida kiekkoa hyökkäysalueella. Yhdysvallat oli nopeampi joukkue, ja he laukoivat enemmän. Onnittelut heille, Kempný kommentoi.

Tšekin suomalaisen päävalmentajan Kari Jalosen asema on herättänyt kysymyksiä. Kempný ei halua puuttua siihen keskusteluun.

− En halua puhua siitä. Se asia on muiden päätettävissä. Olen nauttinut pelaamisesta Jalosen alaisuudessa. Hän on hyvä valmentaja ja hyvä tyyppi. En tiedä mitä tapahtuu jatkossa.

35-vuotias Sobotka ei halua vielä jättää maajoukkuetta, sillä ensi vuonna hänellä olisi toistamiseen mahdollisuus pelata MM-kotikisoissa. Hyökkääjä oli mukana myös vuoden 2015 MM-turnauksessa.

− Olen niistä kisoista innoissani, kun nämä kisat päättyivät ikävään tappioon.

Myös Kempný haluaa muistaa tšekkiläiskannattajia.

− Haluan kiittää kannattajia tuesta. Koko maa oli meidän tukena ja halusimme suoda heille paremman tuloksen, mutta tällaista tämä on. Tästä otetaan oppia.

» Lähetä palautetta toimitukselle