Sveitsin päävalmentaja karjui omilleen erätauolla - "Hei, olemme pronssipelissä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Svetsin päävalmentaja ei ollut tyytyväinen joukkueensa avauserään.
Sveitsi aloitti pronssipelin Venäjää vastaan kehnosti, mutta Sveitsin päävalmentaja herätti joukkueensa erätauolla.

Sveitsi hävisi pronssiottelun Venäjälle 5–2. Sveitsiläisten alku otteluun oli heikko, sillä Venäjä pinkaisi avauserässä 2–0-johtoon.

Suorapuheisena tunnettu Sveitsin päävalmentaja Christian Wohlwend sanoi, että joukkueensa ei ollut hereillä.

– Ensimmäinen erä oli karmaiseva. Meillä oli hieno mahdollisuus, mutta olimme unessa. Olimme pelokkaita ja hitaita.

Sveitsi ryhdistäytyi toiseen erään. Päävalmentaja Wohlwendin mukaan hän karjui omalle joukkueelleen erätauolla, ja sen myötä Sveitsi heräsi.

– Minun piti nostaa ääntä pukukopissa. Se toimi. Minun piti karjua, jotta he ymmärsivät, että hei olemme pronssipelissä, hän kertoi.

Wohlwend korosti omassa puheenvuorossaan erätauolla sitä, että joukkueen pitää olla työteliäämpi.

– Täytyy tehdä töitä, jos haluaa menestyä. Sitä sanoin. He ovat vielä nuoria pelaajia, joten heidän täytyy vielä oppia se, Wohlwend sanoi.

Pronssipelin toisessa ja kolmannessa erässä Sveitsi oli hyvin pelissä mukana, ja se osoitti, että pystyy haastamaan kärkimaita.

Sveitsi yllätti puolivälierässä yhden kärkimaan Ruotsin.

– Kun me taistelimme kuin hullut, pystyimme haastamaan isoja maita.

Pronssipelissä Sveitsi laukoi enemmän maalia kohti kuin Venäjä, mutta tulos jäi uupumaan.

– Meiltä puuttui yksilötaito maalipaikoissa. Venäjän kaikki neljä ketjua olivat meitä taitavampia, Wohlwend sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle