Janine Alder torjui Venäjää vastaan peräti 41 kertaa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Sveitsin Janine Alder pyrkii seuraamaan lajilegendan jäljissä

Haastattelu
Sveitsiläinen naisjääkiekon lajilegenda Florence Schelling päätti pelaajauransa viime kauteen. Tämänvuotisessa MM-turnauksessa torjuntavastuu on jakautunut puoliksi sveitsiläismaalivahtien kesken ja perjantain Venäjä-ottelussa maalille luisteli Janine Alder.

Florence Schelling on yksi kaikkien aikojen legendoja naisten jääkiekossa. Hänen lopettamisensa viime kauden jälkeen iski todella kovaa Sveitsin maajoukkueeseen ja nyt on uusien yrittäjien vuoro.

Espoossa MM-kisoissa torjuntavastuun jakavat avausottelussa torjunut Andrea Brandli, Venäjä-pelissä pelannut Janine Alder sekä Saskia Maurer. Vaikka joukkue onkin kokenut kaksi peräkkäistä tappiota, ensin Kanadaa vastaan 0−6 ja sitten Venäjää vastaan 1−2, maalivahtipeliin homma ei ole kaatunut. Päinvastoin, ilman hyvää maalivahtipeliä varsinkin Kanada-ottelun loppulukemat olisivat olleet rumemmat.

Alder näki Venäjä-pelin jälkeen tilanteen makoisaksi. Nyt uusilla maalivahdeilla on paikka näyttää kyntensä ja he ovatkin tarttuneet siihen innolla. MM-kisat ovat kauden päätapahtuma ja hieno tilaisuus päästä mittaamaan kykyjään.

− Olen todella onnekas saadessani olla täällä ja osa tätä joukkuetta. Tartun jokaiseen mahdollisuuteen ja peliin täällä ja käytän ne hyväkseni, Alder tuumasi iloisesti.

Naisella oli myös hyvin faktuaalinen näkemys tulevasta. Alder opiskelee itse St. Cloud State Universityssä Yhdysvaltojen Minnesotan St Cloudissa jo kolmatta vuotta. Hän on myös kolunnut läpi sveitsiläisen junioripolun ja päässyt pelaamaan aikuisten pelejä sekä miesten että naisten sarjoissa.

Alder toteaa kuitenkin, että aina pitää tarttua tilaisuuteen, sillä koskaan ei tiedä, milloin tulee viimeinen hetki uralla.

− Fakta on se, että aina voi tulla se viimeinen pelisi. Koskaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Pelaan täydellä sydämelläni joka ikisessä pelissä. Yritän nauttia jokaisesta hetkestä. Tämä on laji, jota rakastan pelata, nainen pohdiskelee.

Alder haluaa jakaa intohimonsa myös joukkuekavereilleen. Sveitsi on nuori joukkue ja Alder toivoo voivansa näyttää esimerkillään suuntaa joukkueelle. Edessä on vaikka millaisia mahdollisuuksia, kunhan niihin vain tarttuu.

− Haluan näyttää intohimoni myös joukkuekavereilleni. Heidän vastuullaan on vastata siihen. Meidän täytyy vain mennä ja pelata itseluottamuksella. Toivon, että voin antaa heille itseluottamusta joka päivä. Rakastan olla osa tätä peliä.

Venäjä-tappio jäi kirvelemään

Venäjä-peli oli Sveitsiltä huomattavasti tasaisempi ottelu kuin 0−6-tappio Kanadalle. Sveitsi johti peliä reilun kuuden minuutin ajan avauserässä ja ottelu eteni aivan viime sekunneille tasalukemissa. Aivan lopussa Sveitsi sortui kuitenkin kahteen jäähyyn, kun Noemi Ryhner ja Livia Altmann joutuivat kaksiminuuttisille. Venäjän Olga Sosina pääsi tykittämään kiekon yläkulmaan vain 12 sekuntia ennen summeria.

"Fakta on se, että aina voi tulla se viimeinen pelisi. Koskaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan"

− Olin todella pettynyt. Jäljellä ei ollut kuin 12 sekuntia ja toivoin, että saisimme pelin jatkoajalle ja voittaisimme siellä. Se oli sydäntä murskaavaa.

− Olemme kuitenkin nuori joukkue ja opimme varmasti tästä kokemuksesta. Tulemme sen pohjalta olemaan parempia seuraavissa peleissä, Alder totesi harmistunut ilme kasvoillaan.

Peli oli luonteeltaan sellainen, että se olisi voinut kääntyä kummalle vain. Venäjäkin oli kaukana parhaimmastaan ja keskieurooppalaisillekin siunaantui tilaisuuksia useiden maalien iskemiseen. Niitä ei kuitenkaan hyödynnetty.

− Jääkiekossa onni on suuressa osassa ja siinä ottelussa se ei ollut puolellamme. Uskon, että onnemme kääntyy tulevissa peleissä, kunhan opimme tästä ja parannamme peliämme joka päivä, Alder povaa tulevaa.

Sveitsi on saanut heti alussa kaksi turnauksen kovimpaan päähän kuuluvaa joukkuetta vastaansa. Alkusarjassa edessä ovat vielä pelit Yhdysvaltoja ja Suomea vastaan ja sen jälkeen mahdollisesti pudotuspelit. Alder odottaa innolla tulevia pelejä.

− Turnauksen jokainen joukkue on kova vastustaja. Meidän täytyy olla valmiita kaikkia vastaan, emme voi vähätellä ketään. Lepäämme nyt, otamme vaarin kokemuksistamme ja otamme päivän kerrallaan, hän päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle