Sveitsiä edustava Santeri Alatalo iloitsi Iivo Niskasen olympiavoitosta: "Sydän sykkii molemmille maille"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Santeri Alatalo pelaa toisia arvokisojaan Sveitsin väreissä.
Sveitsin suomalaissyntyinen puolustaja Santeri Alatalo kuuli Iivo Niskasen olympiavoitosta vasta Tšekki-ottelun jälkeen. Olympiatunnelmasta täysin rinnoin nauttiva Alatalo tavoittelee itsekin mitalia Pekingistä.

Sveitsin maajoukkueessa pelaava puolustaja Santeri Alatalo ei tiennyt vielä alkulohkon Tšekki-ottelun jälkeen, että Iivo Niskanen oli muutamaa tuntia aiemmin voittanut miesten 15 kilometrin hiihtokisan.

Alatalo riemastuikin uutisen kuultuaan.

– Hienoa! Onneksi olkoon!

Suomessa syntynyt, mutta Sveitsissä kiekko-oppinsa saanut Alatalo sai Sveitsin kansalaisuuden viime vuonna. Suomalaisuus pysyy kuitenkin mukana.

– Sydän sykkii molemmille maille. Tässä ollaan molempia periaatteessa.

Kaukalossa tilanne on ymmärrettävästi erilainen.

– Jääkiekossa toki Sveitsille enemmän. Juureni ovat Sveitsissä ja siellä laitettiin Klotenissa ensimmäistä kertaa pelipaitaa päälle.

"siellä laitettiin Klotenissa ensimmäistä kertaa pelipaitaa päälle."

– Tässäkin joukkueessa on paljon tuttuja, joiden kanssa silloin pelasin, Alatalo kertoi.

Mutta kumman maan urheilijoiden edesottamuksia Alatalo seuraa enemmän Pekingin talviolympialaisissa?

– Tietysti kun Sveitsin talossa majoittuu, tulee sveitsiläisten urheilijoiden suorituksia paljon seurattua. Sivusilmällä seuraan myös suomalaisten menoa, Alatalo kertoi.

Tähtäin välierissä

Sveitsi pelasi perjantaina turnauksen toisen ottelunsa, jossa se taipui Tšekille voittomaalikilpailussa. 

– Tšekki painoi aika kovaa päälle. Tiukka vääntö oli, eikä mitään saa ilmaiseksi. Oltaisiin ehkä ansaittu lisäpiste, ja jatkoajalla olisi pitänyt pistää kiekko maaliin, Alatalo kommentoi.

Kahden kierroksen jälkeen Sveitsi on lohkonsa viimeisenä, mutta kaikki pääsevät jatkoon ja tasaisessa turnauksessa marginaalit ovat pieniä.

Alatalon mukaan Sveitsin tavoitteena on välieräpaikka.

– Maalinteon kanssa on ollut ongelmia, siinä parantamalla tunnelma rentoutuisi. Ei tässä turnauksessa voi jäädä murehtimaan tappioita, mennään heti eteenpäin niin kuin "Juti" sanoo.

Haastattelun aikana kävi erikoinen sattumus, kun Alatalon ohi kävellyt tšekkihyökkääjä Jan Kovář nappasi Luganon puolustajan kypärän matkaansa. Alatalo suhtautui tähän huumorilla ja selitys löytyy yhteisistä pelivuosista Zugissa.

– Hieno pelimies. Harmittavasti voitto meni tänään väärälle miehelle, Alatalo tokaisi.

» Lähetä palautetta toimitukselle