Suomen ykkösketjussa pisteittä pelaava Antti Saarela: "Asetin itselleni vähän liian isot odotukset alkuun"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Suomen ykkösketjun keskushyökkääjä Antti Saarela on pelannut alkulohkon pisteittä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Nuorten Leijonien alkulohkon päättäneessä Sveitsi-ottelussa jäi paljon parannettavaa. Huolellisuus on Antti Saarelan mielestä tärkein asia, mitä pitää parantaa jatkoa ajatellen.

− Pitää pelata täysillä koko peli, ei voida tehdä niin paljon omia virheitä, joista vastustaja hyötyy. Jokaisen pelaajan pitää pystyä pelaamaan huolellisemmin, Saarela kertoo mietteitään.

Nuorten Leijonien ykkösketjun keskushyökkääjänä turnauksen aloitti Rasmus Kupari, joka on pelannut alkukauden AHL:ssä. Avausottelussa Ruotsia vastaan sattunut loukkaantuminen päätti Kuparin kisat, ja hyökkäystä piti muokata. Saarela päätettiin nostaa Kuparin paikalle ykkösketjun keskelle.

− Vähän alakanttiin on mennyt. Asetin itselleni roolista vähän liian isot odotukset alkuun ja jännitin liikaa. Olen yrittänyt saada rentoutta tekemiseen ja tulosta aikaan sitä kautta.

Kolmosketjun vastuulla pelaamaan tottunut Saarela on saanut paljon vastuuta ykkösketjun roolin myötä. Silti Saarela pelaa ainoana Suomen hyökkääjänä ilman pistemerkintöjä.

− En usko, että rooli on liian iso minulle. Kyllä se tulos sieltä vielä tulee. Ketjunakin meillä on parannettavaa. Koko ajan olemme löytäneet toisemme paremmin kentällä. Suunta on oikea.

Seuraava mahdollisuus pelin parantumiselle on jo torstai-iltana, kun Suomea vastaan puolivälierässä asettuu Yhdysvallat. Saarelakin on joukkuetta vastaan pelannut useamman kerran harjoitusotteluissa ja U18-ikäluokassa.

− Taitava joukkue tulee vastaan, kuten USA yleensäkin. Pitää olla valmiina alusta asti. Yksilötaito on heidän suurin vahvuutensa. Tänä vuonna ollaan heidät pari kertaa voitettu.
Samat aseet toimii kuin ennenkin. Pitää tehdä heitä enemmän maaleja, Saarela hymähtää.

» Lähetä palautetta toimitukselle