Suomen nuorin pelaaja Aatu Räty: "Emme olleet omalla tasollamme"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Aatu Rädyn mielessä ei ollut positiivisia ajatuksia turnauksesta.
Kuva © Saimi Airaksinen
Suomen turnaus päättyi tällä kertaa puolivälierätappioon Yhdysvalloille. Aatu Rädyltä ei kehuja joukkueen turnausesitykselle herunut.

Alkulohkovaiheessa Suomen tappio-ottelut olivat tiukkoja, mutta puolivälierässä paremmasta joukkueesta ei ollut epäselvyyttä. Jack Hughesin johdolla Yhdysvallat latoi kaksi maalia jokaiseen erään ja vei välieräpaikan maalein 6−0.

− Emme olleet omalla tasollamme, ja 6−0 kertoo kaiken. Vastustaja laittoi omista paikoistaan kiekkoa tehokkaasti pussiin. Meilläkin oli paikkoja, mutta ei vain riittänyt, pettynyt Aatu Räty kommentoi.

Suuri ero joukkueiden välillä oli nähtävissä omassa päässä, jossa Suomelle sattui kohtalokkaita virheitä.

− Meidän virheistä he tekivät maaleja. Menetimme kiekkoja ja he iskivät vastahyökkäyksistä.

Räty oli joukkueen esitysten suhteen rehellinen myös koko turnausta ajatellen.

− Kyllä me alisuoritimme. Meidän olisi pitänyt ottaa parempia voittoja, mutta ei tälle voi mitään.

Suomella oli harvinainen tilanne, kun joukkueessa pelasi veljespari. 18-vuotiaiden MM-kisoissa Aatu ja hänen vanhempi veljensä Aku olivat neljäs laatuaan. Eri ikäisistä samaan ovat yltäneet Granlundit, minkä lisäksi Suomen joukkueessa on vuosien saatossa nähty Mäkisten ja Mattiloiden kaksosparit.

− Tosi mahtavaa se on, meillä on hyvä kemia ja mukava on ollut pelata isoveljen kanssa.

Kokonaisuutena Rädyn kausi sujui yli odotusten. Hän aloitti kauden B-juniorien mukana, mutta kuuden tehokkaan ottelun jälkeen hän sai kutsun A-juniorien mukaan, eikä sen jälkeen katsonut taaksepäin.

− En kauden alussa olisi uskonut pelaavani täällä. Mielestäni kehityin kauden aikana paljon sekä seurassa ja maajoukkuessa.

Kärppiä seuratasolla edustavan Rädyn kausi toi nuorten SM-liigan mestaruuden. Joukkuetta valmensi Ville Mäntymaa, joka oli poikien kisajoukkueessa apuvalmentajana.

− On etu, että tunnetaan toisemme, ja siten voi luottaa valmentajaan hyvin.

Räty oli Suomen joukkueen nuorin pelaaja. Marraskuussa 2002 syntynyt hyökkääjä iloitsi kisapaikastaan, mutta ei kokenut sen myötä erityistä.

− Ei siinä mitään erikoista ollut. Kiva, että pääsin jo vuotta vanhempien kanssa kisoihin.

Ensi vuoden kisoissa hän pääsee pelaamaan oman ikäluokkansa kanssa. Tämän vuoden turnauksen myötä Räty ammensi oppia, mitä ensi vuonna täytyy tehdä eri tavalla.

− Tiedänpähän ainakin, että mitään maata ei sovi aliarvioida ja kaikki vastustajat ovat kovia. Täytyy olla hyvä joukkuehenki sekä yhtenäinen joukkue.

» Lähetä palautetta toimitukselle