Suomelle helpottava voitto maskit naamalla – Ronja Savolainen: "Se on hyvä, että meistä välitetään"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ronja Savolainen luuti Naisleijonien voitossa lähes 24 minuuttia kasvomaskin kera.

Naisleijonien lohkovaiheen viimeisen ottelun isoin puheenaihe ei ollutkaan voittotilin aukeaminen, vaan joukkueen päätös pelata Venäjän olympiakomiteaa vastaan kasvomaskit naamalla.

Maskit eivät kuitenkaan jarruttaneet menoa. Ottelu oli käytännössä ratkennut jo puolivälin krouvin kohdalla, kun lukemat olivat jo 5–0. Puolustaja Ronja Savolainen kertoi joukkueen käyneen syvällisen keskustelun edellisen ottelun jälkeen.

– Eilen tajusimme sen, että emme voi pelata olympialaisissa tällä tavalla. Nyt luistelimme todella hyvin ja autoimme toisiamme, Savolainen kehui.

Aivan täydellistä suoritusta ei kuitenkaan vielä nähty.

– Aivan mahtavaa, että tuli viimein voitto! Kolmannen erän esityksestä pitää kyllä vielä parantaa.

Riskien minimointia

Savolaisen ensireaktio tietoon maskien kanssa pelaamiseen oli varsin inhimillinen.

– Siinä kohtaa mietin, etten varmana pelaa maski päässä. Mutta ei sille voi mitään ja säännöt ovat sääntöjä.

Miltä maski päässä pelaaminen tositoimissa sitten tuntui?

"Luulajassa kerran harjoittelimme maskit päässä, niin oli tuttu homma."

– Olihan se vähän raskaampaa, kun hengitys ei kulje niin hyvin. Luulajassa kerran harjoittelimme maskit päässä, niin oli tuttu homma, Savolainen totesi.

Savolaisen mukaan Suomen joukkue ei halunnut ottaa riskejä venäläisten epäselvän koronatilanteen kanssa.

– Venäläisillä oli jokin altistuminen, niin sitten varmuuden vuoksi teimme näin, ettei meille sitten tulisi mitään. Se on hyvä, että meistä välitetään.

Toista kertaa Savolainen ei haluaisi pelata maskin kanssa, mutta arki olympialaisissa on arvaamatonta.

– Voihan se olla, että käsky käy uudestaan, mutta olemme valmiita siihen, Savolainen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle