Suomelle avaustappio: "Tiedetään, mitä täytyy parantaa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Maalivahti Piiroinen joutui kiekkosateeseen.
Kuva © Pasi Mennander // Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen nuorten maajoukkueen alkulohko päättyi tylyyn 1−4-tappioon Kanadalle. Suomi oli kaksi erää pahasti jyrän alla, ja vasta kolmannessa erässä peli tasoittui, kun isäntäjoukkue passivoitti peliään.

Maalivahti Kari Piiroinen torjui sekä ensimmäisessä että toisessa erässä 16 kertaa. Hän saikin ansaitun tunnustuksen Suomen parhaana pelaajana.

− Kanada haluaa laukoa paljon. Tällaisia kovat pelit tulevat olemaan, Piiroinen ajatteli.

Aikaisemmissa otteluissa Suomi on ollut hallitsevampi osapuoli. Muutenkin Piiroinen näkee eroja Kanadan pelityylissä verrattaessa aiemmin kohdattuihin maihin.

− Kanada tulee vahvasti maalille, muut maat hakevat syöttöjä enemmän.

Suomen joukkue koki ikävän takaiskun, kun Ville Heinola sai kanadalaislaukauksen käteensä kolmannessa erässä. Piiroinen antaa kuitenkin kiitosta joukkuetovereilleen blokeista.

− Pidän siitä, että kenttäpelaajat blokkaavat vetoja, he ovat kavereita sellaisessa tilanteessa. Mikkokin on tehnyt sitä mukavasti, Piiroinen viittasi vieressä istuneeseen Mikko Kokkoseen.

Kokkonen näki tappion tässä vaiheessa opettavaisena.

− Nähtiin selvästi, mitä pitää parantaa, puolustaja Kokkonen luonnehti.

Joukkueen tärkeimpiin puolustajiin kuuluva Kokkonen antoi esimerkkejä kehityskohteista:

− Esimerkiksi enemmän huolellisuutta pitää saada peliin. Puolustukseen tuli paljon painetta tässä pelissä, Kokkonen myönsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle