NHL:ssä on tällä kaudella pelannut viisi suomalaista maalivahtia, joista Nashville Predatorsin Juuse Saros on kiistaton ykköstorjuja, Detroit Red Wingsin Ville Husso ja San Jose Sharksin Kaapo Kähkönen taistelevat ykkösveskarin paikasta ja Predatorsin Kevin Lankinen sekä Carolina Hurricanesin Antti Raanta ovat lähtökohtaisesti kakkosvahteja.
Esimerkiksi kaudella 2010–11 viisi suomalaista oli seuransa selvä luottotorjuja: Calgary Flamesin Miikka Kiprusoff torjui peräti 71 ottelua, Predatorsin Pekka Rinne, Dallas Starsin Kari Lehtonen ja Sharksin Antti Niemi ylsivät jokainen vähintään 60:een torjuttuun otteluun – lisäksi Minnesota Wildin Niklas Bäckström oli maalilla 51 ottelussa.
Tuore Jääkiekkoliiton maalivahtipelin kehityspäällikkö Kari Lehtonen tiedostaa reaaliteetit, mutta pitää tilannetta edelleen positiivisena.
– Suomalaisten maalivahtien kokonaistilanteen näen hyvänä, vaikka meillä pieni kuoppa on. Niitä on kuitenkin kaikilla vuorotellen.
Yli 20 vuotta Dallas Starsissa kykyjenetsinnässä työskennellyt Kari Takko pitää myös suomalaisten torjujien tilannetta hyvänä ja muistuttaa Husson ja Kähkösen mahdollisuuksista vielä nousta korkeammalle tasolle.
– Pitää muistaa, että kyse on suht nuorista maalivahdeista. Välillä kohistaan liikaa, jos 23- tai 24-vuotias ei ole pelaava maalivahti, koska NHL:n painetilassa on kyseessä vielä nuori torjuja.
Alkuperäisessä varausseurassa nuori maalivahti ei välttämättä saa jalansijaa, vaan joutuu menemään parin kolmenkin organisaation läpi ennen kuin pelipaikka löytyy.
– Vajaa kymmenen vuotta sitten meidän maalivahtivalmentaja teki kartoitusta, ja sen hetkiset NHL-seurojen ykkösmaalivahdit olivat 27–30-vuotiaita ja monet oli hankittu vapaina agentteina tai pelaajakaupalla.
Tällä hetkellä oma varaus on ykkösmaalivahtina noin kymmenessä seurassa ja alle 27-vuotiaat ykköstorjujat ovat vielä harvinaisempia.
Husso ja Lankinen olivat kesällä rajoittamattomia vapaita agentteja. Husso teki kolmen vuoden sopimuksen Red Wingsiin, joka on kuusi viime kautta jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle. Lankisen määränpää puolestaan oli kakkosvahdin rooli keskikastin Predatorsissa.
NHL:n kärkiseurojen kiinnostukseen kuitenkin vaikuttaa niin moni asia, ettei yksittäisellä maalivahdilla ole mahdollisuuksia vaikuttaa.
– Vapaiden agenttien siirroissa pitää muistaa se, että NHL-seuralla voi olla pelaavien maalivahtien takana huippulupaus tulossa, jolloin ei välttämättä ole kannattavaa satsata kolme–neljä miljoonaa dollaria vapaaseen agenttiin. Suomessa ei ehkä riittävästi ymmärretä, kuinka iso vaikuttaja palkkakatto on tällä hetkellä NHL:ssä, Takko muistuttaa.
– Ja Joonas Korpisalo on hyvä esimerkki, kun täällä Suomessa paljon ihmeteltiin hänen lähettämistään farmiin. Isolta osalta yleisöä unohtui se tosiasia, että hän kävi hakemassa pelituntumaa ja palasi sitten takaisin. Niin kauan kuin pelaajan ei tarvitse mennä siirtolistan kautta, farmissa peluuttaminen on vain järkevää.
Valmennus vahvassa nosteessa
Leijonien maalivahtivalmentajanakin työskentelevä Lehtonen painottaa erityisesti suomalaisen maalivahtivalmennuksen hyvää tilaa.
– Olen uuden työni kannalta kiertänyt seuroja, ja organisaatiot ovat hienosti panostaneet nuoremman pään maalivahtivalmennukseen. Mestis-seuroissakin on kiitettävissä määrin maalivahtivalmennuksen koordinaattoreita.
– Työn tulokset näkyvät vasta pitkän ajan päästä, valmennus on pitkä prosessi. Kymmenen vanhan kanssa kun aloitetaan, niin se on viidestä yhdeksään vuotta ennen kuin tuloksia alkaa näkyä.
Suomalaisia maalivahtivalmentajia on NHL:ssä Colorado Avalanchen Jussi Parkkila, AHL:ssä Juha Lehtola Washington Capitalsin farmijoukkueessa ja Marko Torenius Vancouver Canucksin farmijoukkueessa.
Myös valmennuksen suhteen hyvän tilanteen saavuttaminen on ollut pitkä prosessi.
– Nykyään maalivahtivalmennuksen arvo ymmärretään paremmin kuin alkuaikoina, kun hommaa tehtiin oman työn ohella ja vähän sinnepäin tehtiin asioita. Myös junioripuolella on tärkeää panostaa maalivahtivalmennukseen, että edustusjoukkueeseen riittää omia kasvatteja, Takko kommentoi.
Lehtonen muistelee samansuuntaisesti.
– Jos mietitään tilannetta vaikka kymmenen vuotta taaksepäin, niin vain muutamassa seurassa oli täyspäiväinen maalivahtivalmentaja junioripuolella. Tänä päivänä niitä on jo Mestiksessäkin junioripuolella, esimerkiksi JoKP:ssa on maalivahtikoordinaattori. Kehitystä on siis tapahtunut, ja hyviä nuoria maalivahtivalmentajia kasvaa koko ajan.
– Suomalainen maalivahtivalmennus on haluttua tavaraa maailmalla: KHL:ssä oli monta jätkää ja nyt on Pohjois-Amerikassa jo kolme. Täytyy kuitenkin muistaa, että vuoren huipulle on vaikeaa kiivetä, mutta yhdellä loikalla pääsee alas. Töitä pitää tehdä, että pysyy huipulla.
Takon mukaan eurooppalaisten maalivahtien määrän kasvu on lisännyt myös eurooppalaisvalmentajien mahdollisuuksia pärjätä.
– Toreniuksen ja Lehtolan onnistuminen on heistä itsestään kiinni eli tilanne on ihan sama kuin aikoinaan ensimmäisillä Pohjois-Amerikkaan lähteneillä pelaajilla.
– Varmasti Parkkilan onnistuminen on avannut ovia, ja tietysti asiaan vaikuttaa sekin, että Pohjois-Amerikassa on pirusti eurooppalaisia veskareita. Olisi isompi raja-aita ylitettävänä, jos valmennettavana olisi enimmäkseen pohjoisamerikkalaisia.
Tekniikkaa, pelinlukutaitoa ja kommunikointia
AHL:ssä on tällä kaudella pelannut kahdeksan suomalaismaalivahtia, joista ainakin Korpisalon uskaltaa ennustaa pelaavan myös NHL-seurassaan Columbus Blue Jacketsissa. Myös kirkkain suomalaistähti Saros torjui kolmella ensimmäisellä Pohjois-Amerikan-kaudellaan enemmän AHL:ssä kuin NHL:ssä.
– Oma mielipiteeni on, että pohjoisamerikkalaisen maalivahtipelaamisen oppii parhaiten paikan päällä, itsekin NHL:ssä torjunut Takko kommentoi.
Takko ei suosittele pohjoisamerikkalaisen tyylin opettelua vielä Liigassa.
– Kaukalon koko on merkittävä tekijä maalivahdin pelaamiseen ja sektorit muuttuvat täysin, että jos niitä alkaa opettaa täällä, on peli ihan sekaisin eurooppalaisessa kaukalossa. Jos esimerkiksi Daniil Tarasoville olisi Ässissä opetettu NHL-tyyliä, kun hänellä oli tekniikassa muita puutteita, niin olisi saattanut koko poika mennä pilalle.
– Varmasti jotain pientä teknistä muutosta voi tehdä, mutta suuressa kuvassa torjuntatyöskentely on aivan erilaista Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassa. Lisäksi laukausten kovuus ja tarkkuus ovat aivan eri luokkaa Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassa.
Maalivahtikoulutuksia Vierumäelle laativa Lehtonen haluaa valmennuksessa keskittyä muihin asioihin kuin torjuntatekniikoihin, vaikka Suomessa on tuotettu vuosia teknisesti hyviä maalivahteja.
– Teränkäyttö, torjuntatekniikat, liikkumistekniikat ovat kaikki viimeisen päälle. Nyt keskityn enemmän pelin ymmärtämiseen: kuinka maalivahti lukee peliä ja erilaisia tilanteita ja tekee sen perusteella ratkaisun. Veskarinkin pitää osata lukea ja pelata viisikkopeliä: on maalivahdin puolustajien yhteistyötä ja alivoimalla on eri lainalaisuudet kuin tasaviisikon PAPP:ssa.
– Ja sitten on tällainen broken play -idea eli kun tekniikka ei enää riitä, niin tulee uskaltaa luopua tekniikasta ja heittää jotain kiekon eteen. Jokaisesta kiekosta pitää taistella loppuun asti. Näihin asioihin olen pureutunut ja olen käynyt koulutuksissa läpi.
Lehtonen haluaa oppia tuntemaan valmennettavan maalivahdin niin hyvin, että osaa lukea mielialoja ja näkee naamasta, milloin on hyvä tai huono päivä.
– Pyrin tekemään valmennustapahtumasta mahdollisimman intiimin. Mielestäni maalivahtivalmentaja on joukkuelajissa yksilövalmentaja ja valmentaminen on dialogia. Valmennettavan kanssa pyrin luomaan välittömän ilmapiirin, jossa ei ole mitään negatiivisia jännitteitä ja maalivahti pystyy kertomaan mulle ihan kaiken.
– Valmennustapahtuman pitää olla niin harmoninen, että esimerkiksi arvoturnauksessa kun pelataan lyhyessä ajassa iso määrä pelejä, niin maalivahdin ei tarvitse jännittää tai ihmetellä, vaan peleissä ja treeneissä saa lyödä pellit auki ja sitä kautta saa parhaan tuloksen.
Lehtonen muistelee, kuinka jokin aika sitten Pohjois-Amerikasta tuli pyyhkeitä suomalaisvahtien mailapelaamisesta, mutta se alkaa olla taakse jäänyttä aikaa.
– Nykykundit osaa pelata tosi hyvin mailalla. Ja mailapelaaminen on paljon muutakin kuin kiekon vippaamista pois eli varsinkin kun nuo viivat tuli maalin taakse, niin maalivahdeista tuli ikään kuin liberoita. Maalivahdin pitää pysäyttää kiekko rännissä, antaa syöttö pakille tai ehkä heittää purkukiekko eli maalivahdin mailalla pelaaminen on monipuolistunut paljon.
Tie NHL:ään
Uusina maalivahteina NHL-organisaatioihin liittyivät täksi kaudeksi Oskari Salminen Jukureista varaamattomana pelaajana Winnipeg Jetsiin ja KHL:ssä vuosia pelannut Jussi Olkinuora, joka yritti jo nuorena Denverin yliopiston kautta Jets-kokoonpanoon, mutta AHL:ää ylemmäksi hän ei silloin päässyt.
– Jets oli viime kesänä hyvä esimerkki eurooppalaisen maalivahdin hankkimisessa, kuinka lahjakkaan ja nuorehkon veskarin voi hankkia tuhlaamatta varausvuoroa. Tämä on aina mahdollista, jos maalivahti on tarpeeksi hyvä, Takko kommentoi.
Liigan kärkimaalivahdeista esimerkiksi TPS:n Lassi Lehtinen on sen ikäinen, että NHL-seura voisi tehdä hänen kanssaan sopimuksen ilman varausta.
– Usein lahjakkaimmat suomalaiset siirtyvät SHL:ään tai aiemmin menivät KHL:ään eli Liigasta siirtyminen on harvinaisempaa, ainakin yli 25-vuotiaiden kohdalla. Silloin maalivahdin täytyy seistä päällään ja olla arvoturnauksissa ihan kärkeä, Takko jatkaa.
– Lisäksi täytyy muistaa mahdollisesti siirtyvän maalivahdin näkökulma: moni varmasti ottaisi tilaisuuden vastaan, mutta siinä vaiheessa saattaa olla jo perhettä, niin onko pelaaja valmis sitoutumaan monen vuoden polkuun NHL-torjujaksi päästäkseen, jos aluksi pääsee pelaamaan vain kymmenen peliä.
NHL-organisaatiossa saattaa lisäksi olla ennestään monta lupaavaa kaveria, niin suomalainen ei välttämättä ole halukas lähtemään arvojärjestyksessä viidenneksi tai kuudenneksi maalivahdiksi.
Lehtinen on toistaiseksi pelannut Leijonissa yhden EHT-ottelun ja yhden arvoturnausottelun alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joten maajoukkuenäytöt ovat ohuet. Olkinuorakin sai uuden mahdollisuuden NHL:ssä pelattuaan erinomaisesti KHL:ssä ja Leijonissa, mutta toistaiseksi 31-vuotias olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari ei ole Red Wingsissä päässyt pelaamaan.
– Tulee mieleen, että onko tie NHL:ään ihan oikeudenmukainen: Euroopassa pelaavista huippumaalivahdeista joku pystyisi ehkä operoimaan yhtä hyvin myös NHL-tasolla, Lehtonen pohtii.
Takko on sitä mieltä, että Suomessa pelaaminen antaa maalivahdille hyvin valmiuksia, mutta hän kaipaa laadukasta tekemistä myös liigaseurojen juniorijoukkueisiin.
– Eurooppalaiset huippusarjat edelleen tukevat tietä NHL:ään. Pelaamista ja muuta harjoittelua kun mietitään, niin en Suomea pitäisi ihan huonona vaihtoehtona. Täällä on aika hyvällä tasolla tekeminen kyllä.
Kasvattajaseurassaan Ässissä vaikuttava Takko on pahoillaan, kun Porissa ei ole kilpasarjoissa yhtään omaa junioria ykkösmaalivahtina.
– Tällainen tilanne heijastuu sitten liigajoukkueen kokoamiseen. Hyvän maalivahdin löytäminen ja saaminen ei ole maailman helpointa, meritoituneen torjujan hankkiminen syö lisäksi rahaa. Kärkiseuroille se ei välttämättä ole ongelma, mutta kun mennään keskitasolle ja sen alle, tulee budjetti vastaan ja kaivattaisiin omaa tuotantoa.
Kokenut kykyjenetsijä tekeekin mielenkiintoisen vertailun länsinaapuriin.
– Ruotsissa mielestäni nuorelle veskarille annetaan matalammalla kynnyksellä mahdollisuus yrittää SHL:ssä. Tietysti pelaajamassa on isompi, mutta lahjakkaiden kavereiden tietä myös oikaistaan herkemmin kuin Suomessa.
– Iso ero on siinä, kuinka paljon nuori maalivahti kehittyy, kun pelaa vuoden Allsvenskanissa, joka on tasokas sarja. Kehitysiässä ratkaisee paljon, mitä tapahtuu pelien ulkopuolella. Allsvenskan on Mestistä tasokkaampi, koska siellä tavoitellaan sarjanousua.
Pohjois-Amerikan reitti
Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA on kasvattanut NHL-tasolle esimerkiksi Jonathan Quickin ja Connor Hellebuyckin kaltaiset maalivahtitähdet sekä tulevaisuuden kärkinimet Jake Oettingerin, Spencer Knightin ja Thatcher Demkon.
Suomalaisista Olkinuora ja Tuomas Tarkki yrittivät onnistumatta NCAA:n kautta NHL:ään, ja viimeisimpänä espoolaislähtöinen Filip Lindberg on päässyt Pittsburgh Penguinsin organisaatioon – toistaiseksi saldo on kymmenen AHL-ottelua.
Kenttäpelaajista Erik Haula ja Antti Laaksonen loivat yliopistosarjan kautta mainiot NHL-urat.
– Maalivahdin pelipaikka on äärettömän raadollinen, kun yksi kaveri pelaa ja piste. Eli on ihan yksilökohtaista, kuinka yliopistosarjasta pääsee NHL:ään. Aku Koskenvuo ja Max Väyrynen pelaavat tällä hetkellä NCAA:ssa ja olen heidän pelejään seurannut U20 maajoukkueen mentoroinnin kautta. Hyvin poitsut siellä pelaa, ei siinä mitään, Lehtonen kommentoi.
19-vuotias Koskenvuo on Canucksin viidennen kierroksen varaus vuodelta 2021, mutta vuoden vanhempi Väyrynen on vielä ilman varausta tai muuta sitoumusta NHL-organisaatioon. Aikaa toki molemmilla on vielä runsaasti.
OHL:stä kiekko-oppinsa ovat saaneet esimerkiksi Anaheim Ducksin monivuotinen tähtivahti John Gibson ja aikoinaan ensimmäisellä kierroksella varattu Jack Campbell. WHL:stä tarunhohtoiseen sarjaan ovat ponnistaneet esimerkiksi Philadelphia Flyersin Carter Hart ja Edmonton Oilersissa Campbelliä kirittävä Stuart Skinner.
Juttua muokattu 3.11.2022 klo 14.46: Poistettu virheellinen maininta, että Henrik Borgström olisi varattu NHL:ään NCAA:sta.