Suomalaispelaajat kehuivat kilpaa Anttilaa voittoisan puolivälierän jälkeen – "Siinä on jotain taikaa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Leijonien nelosketju takasi taistelullaan Suomelle välieräpaikan.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

– Hän on selvästi suurten pelien mies. Siinä on jotain taikaa jo, ei se kaikki voi olla sattumaa, maalillaan 19 kiekkoa napannut Jussi Olkinuora kertoi viitaten kaksi maalia iskeneeseen Marko Anttilaan.

Anttila on tunnetusti iskenyt maaleja tiukoissa paikoissa, ja hänen urotekonsa muistetaan ennen kaikkea vuoden 2019 MM-turnauksesta, jolloin hän kuljetti joukkueen maaleillaan finaaliin sekä kultamitaliin saakka.

Slovakia johti torstain kamppailua jo maalein 2–0, mutta Anttila toi kahdella täysiosumallaan Leijonat tasoihin kuumassa kamppailussa. Ottelun loppuhetkillä hän syötti kiekon Saku Mäenalaselle, joka pääsi viimeistelemään 4–2-lukemat tyhjään maaliin. Anttila olisi voinut laukoa myös itse, mutta päätti jakaa kiekon eteenpäin.

– Upean duunin "Stretsi" teki tänään. En nähnyt Sakua (Mäenalanen) siellä laidassa, joten ihmettelin vähän, miksi hän lähti vielä syöttämään. Se kuitenkin kertoo siitä, minkälainen pelaaja Anttila on. Hän nousee aina esiin kovissa paikoissa ja näyttää esimerkkiä jokaisella osa-alueella, ketjukaveri Hannes Björninen kuvaili ottelun jälkeen.

Kun nelosketjun sentteriltä kysyttiin, yrittikö hän syöttää kiekkoa Anttilalle, jotta tämä saisi hattutempun täyteen, kasvoille levisi leveä hymy.

– Aina, kun sain kiekon keskialueella, katsoin kyllä sen, että missä Anttila menee ja yritin pelata hänelle, Björninen heitti.

Välierävastuksena tuttu joukkue

Itse ottelu oli kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu Leijonille. Slovakia pääsi niin ensimmäisen kuin toisenkin erän alkuhetkillä pelaamaan vahvuuksillaan ja Suomi katseli menoa sivusta. Lopulta tiukka puolustuskamppailu tuotti tulosta ja Leijonat jatkaa jälleen neljän parhaan joukkoon MM-turnauksessa.

– Slovakia aloitti todella hyvin. Oli meille haaste päästä siihen mukaan. Joukkue oli nälkäinen ja antoi kaikkensa. Ottelu oli kaikkea muuta kuin helppo meille, Olkinuora kuvasi ottelua.

Lauantain välieräottelussa vastaan asettuu Yhdysvallat, jonka Suomi voitti alkulohkossa jo lukemin 4–1. Tulevassa kamppailussa ei kuitenkaan vanhoja muistella.

– Kaikki ottelut ovat meille haastavia, eli jokaisessa ottelussa täytyy vain keskittyä omaan tekemiseen. Ylihuomenna meidän täytyy jälleen parantaa. Tiedän, että yhdysvaltalaisten peli on varmasti kehittynyt turnauksen aikana.

Maalivahti kiitti jälleen kotiyleisön tukea, sillä hänen mukaansa se auttoi joukkuetta puskemaan eteenpäin tappion hetkellä. Olkinuora toivoo, että yleisö antaa kaiken mahdollisen tukensa myös kahdessa viimeisessä ottelussa.

– Oli todella hyvä tunnelma tänään, kuumahan tuolla jälleen kerran oli. Nämä ovat ainutlaatuisia hetkiä totta kai. Meidän pitää nauttia tästä ja saavuttaa se yksi määränpää, joka meillä on.

» Lähetä palautetta toimitukselle