Stunttimies Vainio lähti ulkomaakuntiin − kauden avaus täynnä tulta ja tappuraa: "Ei ole sytytysvaikeuksia"

LIIGA / Haastattelu
Olli Vainio pelaa lainasopimuksella Lukossa marraskuun alkuun asti.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Ilveksen kasvatti, puolustaja Olli Vainion kauteen valmistautuminen koki melkoisen käännöksen elokuun puolivälissä. Keväällä 25 vuotta täyttänyt puolustaja hyppäsi rohkeudella uuden mahdollisuudeen kyytiin, joka vei miehen Raumalle ja Lukon paitaan.

Lukko tarvitsi pikaista apua puolustuspäähän kun raumalaisjoukkueen pakistossa pelipaikasta taisteleva Vili Laitinen joutui sivuun useaksi viikoksi. Stunttimies löytyi Tampereelta ja Ilveksen riveistä. Aiemmin koko uransa Pirkanmaan seuroja edustanut Olli Vainio lähti nopealla aikataululla Lukon avuksi.

Vainio pakkasi tavarat autoon ja lähti ajamaan. Suuntana ei kuitenkaan ollut Raumalle vievä valtatie 12 vaan valtatie 3 ja sitä pitkin kohti Lohjaa. Lukolla oli edessä harjoitusottelu Ruotsin SHL:ssä pelaavaa Växjö Lakersia vastaan ja tamperelaispuolustaja hyppäsikin lähes kylmiltään uuden seuran sotisopaan.

− Aika äkkiä tuli lähtö kun sain tietää, että tilaisuus oli tänne tulla. Ei ennen Växjö-peliä ehditty hirveästi käydä asioita läpi. Hyvällä fiiliksellä vaan mentiin ja yritettiin tehdä parhaamme, Vainio toteaa virne suupielessä.

Vaikka seuraavina päivinä tilanne rauhottui ja Vainio sai asioita järjestykseen uudella paikkakunnalla, joukkueeseen hän pääsi kunnolla sisään vasta muutama päivä debyytin jälkeen. Helpottavana asiana uuteen paikkaan ja joukkueeseen tulossa oli matka Sveitsiin, jossa Lukko osallistui harjoitusturnaukseen.

Alppimaisemat olivat Vainiolle tuttuja jo Ilves-ajoilta, sillä tamperelaiset osallistuivat samaan turnaukseen neljä vuotta sitten. Ulkomaille tehtävät pelireissut ovat Vainion mielestä suuresti avuksi joukkueen hitsautumisessa yhteen. 

− Ulkomaanreissut on hienoja. Päästään olemaan koko ajan joukkueen kanssa yhdessä.

Vainion syyt lähteä Raumalle olivat varsin ymmärrettävät. Ilveksen pakistossa on peliajan saaminen tiukassa kauden alussa kun taas Lukossa sitä oli varmasti tarjolla. Laitisen loukkaantumisen ohella raumalaisten pakistoa ohentaa Ville Heinolan ja Tarmo Reunasen puuttuminen. Kumpikin yrittää napata paikkaa NHL:stä harjoitusleirin kautta.

− Siellä (Ilveksessä) on kova kilpailutilanne. Täällä pääsee paremmista lähtökohdista kauteen. Hieno juttu, että täältä löytyi luottoa.

Vahvan tamperelaisittain puhuva Vainio on Ilveksen lisäksi pelannut LeKin sekä Kooveen paidassa, eli seurat ovat painottuneet vahvasti Pirkanmaan maakunnan alueelle. Lainapesti Lukkoon antaa oikealta laukovalle puolustajalle erityislaatuisen mahdollisuuden kauden alkaessa. Ensimmäisen neljän ottelun aikana edessä on Satakunnan paikalliskamppailu Porissa Ässiä vastaan sekä kotiottelut, joissa vastaan luistelee kasvattajaseura Ilves sekä rakas vihollinen Tappara.

− Ei ole hirveästi sytytysvaikeuksia. Satakunnan paikallisotteluita olen aina seuraillut. Vähän samanlaisia kuin Ilveksen ja Tapparan pelit Tampereella. Se on varmasti hieno tapahtuma.

− En ole Ilves-peliä vielä ehtinyt hirveästi miettimään, mutta ei siinäkään varmaan ole ongelmia latauksen suhteen, Vainio toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle