Santeri Hatakka kiskaisi ensimmäisen liigamaalinsa Ilveksen historiallisessa pelissä − "Olen pystynyt tuomaan oman parhaani joukkueelle ja auttanut sitä kautta meitä voittamaan"

LIIGA / Haastattelu
Liigauran avausmaali hymyilytti Santeri Hatakkaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves ryöpytti SaiPaa Halloween-teemaisessa ottelussa Tampereella. Tupsukorvilta ensimmäiset liigamaalinsa onnistuivat tekemään nuoret puolustajat Santeri Hatakka ja Elias Laitamäki. Seura rikkoi 10 000. maalin rajapyykin pääsarjatasolla.

Ilves voitti SaiPan lauantain liigakierroksella 6−2. Voittoa vauhditti tehokas avauskymmenminuuttinen, jolla tupsukorvat mättivät kiekon vastustajan verkkoon neljästi.

Yksi onnistujista oli puolustaja Santeri Hatakka, joka teki yhdeksännessä liigapelissään uransa avausmaalin.

− Pieni taakka lähti harteilta, myönsi Hatakka tuoreeltaan jatkaen toteamalla Ilveksen kovan työnteon olleen tänään voiton avain. Tamperelaisjoukkue mätti neljä maalia ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin.

Hatakka on pelannut melko tasaisesti sekä Liigassa Ilveksen nutussa sekä Mestiksessä KOOVEEn väreissä. Liigassa pelatessaan 18-vuotiaan päätä ei ole huimannut.

− Olen pystynyt tuomaan oman parhaani joukkueelle ja auttanut sitä kautta meitä voittamaan. Uskon, että pelipaikkani on tällä hetkellä Liigassa.

− Meillä rohkaistaan tekemään asioita omilla vahvuuksillamme. Ei pidä miettiä liikaa, sillä virheitä tulee aina silloin tällöin. Se on sallittua ja sitä tapahtuu kaikille. Yrittämällä tulee myös paljon hyviä suorituksia, Hatakka pohti.

Hatakka tuli Tampereelle Jokereiden A-nuorista ja tämä kausi onkin ollut hänelle ensimmäinen miesten peleissä.

− Tämä on todella hyvä kehittymisympäristö minulle tällä hetkellä. Miesten pelejä halusin pelata ja niitä olen nyt saanut pelatakin. Ei oikein muuta voisi toivoa.

Puolustaja sai kesällä NHL-varauksen San Jose Sharksiin, mutta Pohjois-Amerikan suuntaan ei Hatakka höntyile.

− Keskityn täysillä Liigaan. San Josen suunnalta ollaan yhteydessä, mutta nyt tavoitteena ovat nuorten kisat. Menen päivä kerrallaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle