Saksan jatkohaaveet säilyivät avausvoiton myötä − "Nyt ei saa pelata söpösti"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Saksa onnistui paineen alla.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Saksa säilytti MM-kisojen jatkohaaveensa voittamalla Tanskan 6−4. Jäältä poistuvan joukkueen yhteydestä huokui helpottunut, mutta keskittynyt tunnelma.

Helpottuneen näköinen Dominik Kahun ilmestyy hikisenä median nauhoituslaitteiden eteen.

− Tämä on meille valtava voitto, varsinkin kun se tuli varsinaisella peliajalla. Tarvitsimme nämä pisteet.

Tanska on pelannut hyvää jääkiekkoa koko turnauksen, eikä se tänäänkään antanut mitään ilmaiseksi. Kahunin mukaan saksalaiset olivat tästä tietoisia jo etukäteen.

− Olimme valmiita siihen, että Tanska tulee täysillä päin. He antoivat paljon painetta korkealta ja ansaitsivat viimeisen maalinsa. Reagoimme siihen kuitenkin hyvin ja teimme itse pari lisää.

Ottelussa merkittävää oli joukkueiden jäähykuri, sillä pelin aikana nähtiin kokonaiset neljä minuuttia ylivoimaa. Kahunia ei haitannut vääntää valtaosaa pelistä tasaviisikoin.

− Totta, ottelu oli hyvin puhdas. Molemmat joukkueet pelasivat hyvin kurinalaisesti. Viidellä viittä vastaan on myös kiva pelata, olemme tyytyväisiä voittoon.

Kolme ensimmäistä otteluaan hävinnyt Saksa jatkaa selkä seinää vasten pelaamista Itävaltaa vastaan. Kahun on luottavainen mutta muistuttaa, että otteluun on lähdettävä nöyränä.

− Lähdemme Itävaltaa vastaan ennakkosuosikin asemasta. Meidän täytyy pelata kuten tänään. Uskon sen riittävän. Tänään pyrimme olemaan muuttamatta liikaa asioita, sillä Suomea, Ruotsia ja USA:ta vastaan pelasimme hyvin. Nyt ei saa pelata söpösti, vaikka eteen tulee heikompia vastustajia. Pitää pelata kovaa edelleen.

Pää pysyi kasassa

Ottelussa maalin iskenyt Alexander Ehl näyttää horjahtavan lähes kumoon, kun hänet pysäytetään kommenttejaan varten mediakäytävälle. Hänestä huokuu Kahunin tavoin helpottuneisuus.

− Paineita oli hieman. Olimme hermostuneita ensimmäisessä erässä. Sen jälkeen pääsimme kutenkin peliin sisälle, ja saimme tärkeät kolme pistettä. Olemme tyytyväisiä.

Saksa jäi täysin nollille ensimmäisestä kolmesta ottelustaan, vaikka pelasivat kolme erittäin hyvää ottelua. Vastassa olivat Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat.

− Tiesimme, että sieltä tulee kovaa ukkoa vastaan. Mielestäni pelasimme silti kolme hyvää peliä, ja noista otteluista täytyy pystyä säilyttämään ne hyvät asiat.

− Joukkueemme tiesi, että pelaamme hyvää kiekkoa. Keskuudessamme oli koko ajan ajatus siitä, että nyt ei saa lannistua vaikkei pisteitä tule. Tiesimme, että pelimme tulee ennen pitkää kantamaan hedelmää.

Tanska pääsi kaventamaan maalin päähän kahdesti, mutta Saksa onnistui molemmilla kerroilla hyppäämään uudelleen kuskin paikalle. Ehl myöntää, että tämä ottelu oli pienestä kiinni.

− Tulevaisuudessa täytyy pelata 60 minuuttia. Vastustajalle ei saa antaa mahdollisuuksia päästä mukaan peliin.

Ehl pääsi itse tehoille, kun hän teki Saksan toisen maalin ja siirsi joukkueensa ensimmäistä kertaa johtoon ottelussa. Maali oli hyvinkin tekijänsä näköinen.

− Siinä oli ehkä hieman onnea mukana, mutta se oli kovalla työllä tehty likainen maali. Olen siitä todella ylpeä.

» Lähetä palautetta toimitukselle