Saara Niemi ja Mira Kuisma ovat nousseet maajoukkuepelaajista naiskiekon huippuvalmentajiksi − "Joukkue, joka löytää yhteisen tarkoituksen voi menestyä"

MAAJOUKKUE, Naisten Liiga / Haastattelu
Saara Niemi luotsaa Naisten Liigassa HIFK:ta.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kysyimme kahdelta suomalaisen naiskiekkovalmennuksen huippunimeltä Saara Niemeltä ja Mira Kuismalta Valmentajan päivän tiimoilta, mikä heidän työssään on olennaista ja mikä tekee valmentamisesta merkityksellistä. Kumpikin päätyi penkin taakse alkujaan oman pelaajauran päätyttyä loukkaantumiseen.

25. syyskuuta vietettiin Valmentajan päivää osana Euroopan urheiluviikkoa. Suomessa on Suomen Valmentajien mukaan noin 80 000 urheiluvalmentajaa ja Euroopan luku on noin yhdeksän miljoonaa.

Haastattelimme päivän merkeissä suomalaisen naiskiekon ja Naisten Liigan huippuvalmentajia, HIFK:n päävalmentajaa ja Naisleijonien apuvalmentajaa Saara Niemeä, 36, sekä Team Kuortaneen ja Tyttöleijonien päävalmentajaa Mira Kuismaa, 35.

Kumpikin ponnisti valmennushommiin merkittävän pelaajauran jälkeen. Molemmat kuuluivat Naisleijonien pronssia voittaneeseen Vancouverin olympiajoukkueeseen 2010, Niemi hyökkääjänä ja Kuisma maalivahtina.

Mikä veti valmentajauralle?

Niemi: Pelaajanakin olin analyyttinen ja toimin paljon kapteenina. Halusin ottaa roolia joukkueesta. Lähdin opiskelemaan liikuntatieteitä, sillä halusin tehdä liikunnan parissa töitä. Oma pelaajaurani loppui vähän aikaiseen, 25-vuotiaana polvivammaan. Olisi pitänyt tehdä polvileikkaus. Pelivuosia olisi ollut jäljellä ja halusin olla lajin parissa. Rooli löytyi valmennushommissa ensin ruohonjuuritasolla tyttökiekossa ja Jääkiekkoliitosta.

Kuisma: Kävi sillä tavalla, että tiesin milloin pelaajaurani loppuu ja menin Vancouverin olympialaisten jälkeen selkäleikkaukseen. Opiskelujen aikana valmentaminen alkoi kiinnostaa. Pääsin Kärppien toimistolle töihin ja siihen kuului toimistotyön lisäksi myös valmennushommia. Olen saanut jatkaa siinä mistä tykkään ja olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa.

Mira Kuisma toimii pääosin nuorten naispelaajien parissa.

Miten kuvailisit valmennustyyliäsi?

Niemi: Pyrin olemaan oma itseni. Näytän tunteeni niin kuin pelaajana ja kapteeninakin tein. Haluan pitää vaatimustasoa yllä enkä tyytyä helposti. Olen myös pelaajalähtöinen ja haluan tutustua pelaajiin sekä olla jutuissa mukana. Pyrin urheilijalähtöisyyteen, mutta pidän myös viimeisen langan itselläni ja teen päätökset, vaikka kuuntelenkin pelaajia. Mitä enemmän saan kokemusta, niin ymmärrän, että pitää ihmisenä kasvaa, jotta voi pelaajana kehittyä.

Kuisma: Isossa kuvassa on selvää, miten haluan viedä joukkuetta eteenpäin. Pelitapajutut ovat melko pienessä roolissa. Pyrin olemaan helposti lähestyttävä ja tietyllä tavalla rento, mutta tarpeeksi jämäkkä. Puutun asioihin, jos tilanne sitä vaatii. Aistin, miten joukkueessa menee ja onko tarvetta puuttua johonkin.

Haluan, että kaikilla olisi hyvä olla. Aina huippu-urheilu ei tietysti ole kivaa, mutta asiat ovat aina ratkottavissa puhumalla. Johdan omalla tyylilläni eikä minun tarvitse muuttaa persoonaani valmennustehtävissä.

Mikä on valmentamisessa merkityksellisintä?

Niemi: Se on se, että pelaaja löytää potentiaalinsa. Se, että pystyn auttamaan pelaajaa löytämään intohimon ja merkityksen. Joukkue, joka löytää yhteisen tarkoituksen voi menestyä. Tunteita pitää olla ja täytyy palaa sille jutulle. Haluan liekittää ja mahdollistaa sitä. On hienoa, että olen saanut kasvaa tässä HIFK:ssa valmentajana. Viides kausi lähtee ja varmasti teen asioita fiksummin kuin alussa.

Saara Niemi päätti pelaajauransa HIFK:ssa muutama vuosi sitten.

Kuisma: Varmasti on monta asiaa, mutta suurin ilo tulee siitä, kun näen pelaajan menevän eteenpäin ja nauttivan. Jos pystyn antamaan urheilijalle jotain, niin se palkitsee. On hienoa voittaa, mutta yleensä matka jää mieleen eikä niinkään se lopputulos, vaikka olen ollut mukana voittamassakin.

Kuortaneella annetaan työkaluja ja opetellaan urheilijan elämää. Pyritään siihen, että täältä lähdettäessä urheilija on valmis toimimaan itsenäisesti.

Kuka on valmentajaesikuvasi?

Niemi: Iso syy, miksi lähdin valmentajaksi on se, että minulla on ollut naispäävalmentajia urani varrella. Ilveksessä minulla oli Marianne Ihalainen neljä vuotta ja siitä lähdin yliopistoon, jossa valmentajana toimi Shannon Miller. Minulla on ollut ympärillä hyviä ihmisiä ja valmentajia, jotka ovat auttaneet eteenpäin.

Kuisma: Ei ole ehkä varsinaisia esikuvia, mutta käytän paljon kokeneempien valmentajien apua keskusteluissa. Pyrin pitämään verkoston laajana ja jos jään miettimään jotain, niin tartun herkästi puhelimeen. Kun olin Oulussa pitkään, niin siellä oli liuta ammattivalmentajia ja matkaan on tarttunut paljon kollegoilta. Maajoukkueen myötä olen myös saanut laajennettua piiriä. Aina on joku, jolle voi soittaa.

Kuisma oli pelaajaurallaan maalivahti.
Kuva © Sirpa Pöyhönen, sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Millaisia haaveita tai tavoitteita sinulla on valmentamiseen liittyen?

Niemi: Viihdyn tässä, missä olen ja haluan olla HIFK:n polulla niin kauan kuin annettavaa on. Jossain kohtaa poikapuolellekin tekee hyvää lähteä, josko sieltä oppisi uutta. Ehkä ulkomaillakin tulee käytyä.

Koen, että olen etuoikeutettu saadessani tehdä tätä ammatikseni. HIFK:ssa on arkivalmennus ja lisäksi on Jääkiekkoliiton puoli. Tavoitteenani on, että saisin mahdollisimman pitkään jatkaa ammattivalmentajana. Saan tästä paljon ja tämä on elämäntapa. Naisten maajoukkueen päävalmentajuus on unelma, mutta kilometrejä on tultava lisää.

Kuisma: Nyt ollaan tässä ja katsotaan, mitä tapahtuu. Kaikenlaisia ajatuksia on, mutta onhan naisten maajoukkueen päävalmentajuus mielessä. En näe itseäni muissa töissä, vaan valmennuksessa tai muussa roolissa jääkiekon parissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle