Helsingin IFK julkaisi kesällä jälleen laadukkaita pelaajahankintoja, ja yksi heistä oli Otto Paajanen. Monipuolinen keskushyökkääjä pelasi HIFK:ssa koronaviruksen keskeyttämällä kaudella 2019-20. Kauden päätteeksi Paajanen solmi kaksivuotisen sopimuksen SHL-seura Leksandin kanssa, mutta Ruotsin keikka kesti lopulta yhden kauden, sillä huhtikuussa 2021 seura purki hyökkääjän sopimuksen.
"SHL:ssä ei pysähdytä koskaan, ja aina mennään täysillä joka suuntaan"
28-vuotias sentteri pelasi Leksand-paidassa yhteensä 50 ottelua, joissa syntyi tehot 8+14=22. Tunnollisen kahden suunnan hyökkääjän tehotilasto oli +7. Paajanen toteaa, että alkukausi SHL:ssä oli melkoinen pelitavallinen shokki.
− Oli hyvin erilainen sarja ja ympäristö mihin olin tottunut. Siinä meni alkuun ainakin jouluun asti miettiessä, että mitä täällä oikeasti pitää tehdä. Sitten kun pelaaminen alkoi tulemaan selkärangasta, huomasin kyllä pystyväni sielläkin suorittamaan laadukkaasti.
− Sarjan taso on todella kova. SHL:ssä ei pysähdytä koskaan, ja aina mennään täysillä joka suuntaan. Taktisesti aika erilaista peliä mitä Liigassa. Ainakin ne ajatukset mitä oli Suomessa ajattelut, että miten olen oppinut pelaamaan, niin ne asiat menivät kyllä Ruotsissa päälaelleen.
Keväällä 2019 HPK-paidassa Suomen mestaruutta juhlinut Patti paljastaa yhden mielenkiintoisen seikan SHL:n sarjasysteemistä, mikä helpottaa vauhdikkaan pelitemmon ylläpitämistä.
− Ruotsissa ei ole oikeastaan yhtään back-to-back-otteluita. Aika usein pelattiin torstaina ja lauantaina. Joukkueet saivat pelata varsin tuoreina, eikä tullut sellaista asetelmaa, että toinen on matkustanut ja toinen on levännyt.
"Se tunnelma mikä täällä on pelata, niin se on aika hienoa"
Paluu Nordenskiöldinkadulle
HIFK ilmoitti toukokuussa solmineensa kaksivuotisen sopimuksen Paajasen kanssa. Siirto oli pienehkö yllätys, sillä Paajasta pidetään yleisesti "HPK:n jätkänä". Hyökkääjän omien sanojen mukaan paluu Helsinkiin ja HIFK:hon oli varsin helppo päätös. Edellinen visiitti "Stadin Kingeissä" jätti huulille hyvän maun.
− Viimeksi kun pelasin täällä, niin seurasta jäi todella tyylikäs kuva. Se tunnelma mikä täällä on pelata, niin se on aika hienoa. HIFK herättää paljon tunteita puolesta ja vastaan, mikä on mielestäni varsin komea yhtälö. Silloin kun täältä lähdin niin ajattelin, että tänne olisi vielä mahtavaa palata, Paajanen paljastaa.
Paajasen edellisen Helsingin visiitin jälkeen HIFK:ssa on moni asia muuttunut. Jarno Pikkaraisen tilalle päävalmentajaksi palkattiin suomalainen kiekkolegenda Ville Peltonen. Myös pelaajisto on kokenut melkoisen muutoksen, mikä on varsin yleistä nykypäivän Liigassa. Uusi alku uuden valmennusjohdon alaisuudessa on ollut työn täyteinen.
− Positiviiset on fiilikset. Huomaa kyllä, että valmennusjohto on miettinyt todella miten pelataan ja harjoitellaan. Vaatimustaso on todellakin tapissa ja halutaan, että yhtään tapahtumaa ei mene ohi.
HIFK kuuluu jällen kerran mestarisuosikkien joukkoon alkavalla Liiga-kaudella. Joukkueeseen on hankittu kesän aikana kovia nimiä, joista kirkkaimpana loistavat Jere Innala, Eetu Koivistoinen, Olli Palola sekä Roni Hirvonen. Mitä fiiliksiä uusi joukkue on Paajasessa herättänyt?
− Hyvältä uusi joukkue vaikuttaa. Monipuolinen joukkue, joka tekee hyvällä moraalilla töitä. Varmasti myös joukkueen taitotaso on kohdillaan. Varsinkin kun päästän enemmän samalle kartalle, niin tulosta tulee varmasti.
HIFK:n tavoite on ehdottomasti voittaa Suomen mestaruus, mutta millaisilla henkilökohtaisilla tavoitteilla Paajanen lähtee tulevaan kauteen?
− Uskon olevani vielä siinä iässä, että pystyn pelaamaan urani parasta jääkiekkoa. Se on tietysti eri asia, että mitataanko sitä pisteillä vai jollain muulla. Itse odotan, että pystyn pelaamaan todella laadukkaasti illasta toiseen. Henkisesti ja fyysisesti olen siinä kunnossa, että pystyn isossa roolissa pelaamaan, Paajanen päättää.
CHL herättää innostusta
HIFK palaa kolmen vuoden tauon jälkeen CHL-kartalle. Helsinkiläisseuran kanssa samassa lohkossa kamppailevat Frölunda Indians (Ruotsi), ZSC Lions (Sveitsi) ja Mlada Boleslav (Tšekki). Todella kovassa lohkossa riittää pelillistä haastetta ja se on myös hieno haaste HIFK:n uusiutuneelle joukkueelle.
− Aika hyvät fiilikset ja on hienoa myös päästä itse ensimmäistä kertaa osallistumaan CHL:ään. Kyllä tämä turnaus tuo itselle melkoisen piristysruiskeen tähän syksyyn. Paajanen toteaa.
HIFK:n aikaisemmat CHL-kaudet ovat sujuneet varsin mollivoittoisesti. Useana syksynä punapaidat ovat kärsineet suurista loukkaantumisista ja sen seurauksena laadukkaat CHL-ottelut on jouduttu pelaamaan varsin heikolla kokoonpanolla.
− Hienossa lohkossa pelataan ja tavoite on mennä siitä jatkoon. On myös mukava päästä reissaamaan ja pelaamaan panoksellisia otteluita elokuussa. Toivotaan kuitenkin, että tämän pandemian kanssa ei tulisi takaiskuja.