Ruotsi käänsi pelin hallinnan itselleen ja löi Tyttöleijonat − "Kaikki olivat valmiita painamaan täysillä erät alusta loppuun"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Mira Jungåker kuskaamassa kiekkoa suomalaisten ulottumattomiin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Ruotsin 6−1-voittoon päättyneessä tyttöjen MM-kisojen lohkovaiheen päätösottelussa Suomea vastaan maalinteossa onnistunut puolustaja Mira Jungåker kiitteli joukkueen yhtenäisyyttä. Suomi sai ensimmäisen kymmenen minuutin aikana pyörityksiä, mutta sitten kaikki muuttui.

− Pelasimme hyvin ja teimme pienet asian oikein. Aloitimme työnteon puolustusalueelta ja olimme luovia hyökkäysalueella.

Ruotsi osoitti jo turnauksen toisessa ottelussaan Kanadaa vastaan, että sillä on kova ryhmä jalkeilla. Suomen voittaminen oli hyvän tekemisen jatkumoa.

− Olemme tehneet todella kovaa töitä, jotta olisimme yhdessä valmiita. Kaikki olivat valmiita painamaan täysillä erät alusta loppuun. Uskon, että siksi pelaamme jokaisen erän loppuun asti hyvin, Jungåker painotti.

Mira Jungåker oli tyytyväinen Ruotsin työmoraaliin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Ruotsi saa puolivälierässä torstaina vastaansa Slovakian. Ruotsalaisilla näytää olevan hyvä mahdollisuus mitaleille tämän vuoden tyttöjen MM-turnauksessa.

− On hauskaa näyttää maailmalle, että olemme kiekkomaiden kärkeä. Joukkueemme saa näistä hetkistä itseluottamusta.

Ennen Tyttöleijonien kohtaamista Ruotsin kopissa ei juuri puhuttu vastustajasta.

− Emme puhuneet Suomesta kovinkaan paljon, vaan keskityimme omaan pelisuunnitelmaamme. Tiesimme, että he tulevat kovaa päälle ja ajattelimme vain sitä. Halusimme saada avaussyötöt nopeiksi ja toimiviksi.

Heti Tyttöleijonat-kamppailun jälkimainingeissa Jungåkerilta ei irronnut syvää analyysiä torstain vastustajasta.

− En ole katsonut heidän peliään kovin paljon, mutta siitä tulee varmasti hieno kamppailu.

» Lähetä palautetta toimitukselle