Ruohomaa: Ei olla Neftehimikissä paljon viihdytelty

KHL / Haastattelu
Mikael Ruohomaa suhtautuu kauteensa varsin kriittisesti.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Viime kaudella Kärpät SM-kultaan johdattanut Mikael Ruohomaa lähti täksi kaudeksi KHL:ään Neftehimik Nižnekamskin riveihin. Sentteri on ollut joukkueensa parhaimmistoa, mutta ei itse vähääkään tyytyväinen kauteensa.

Neftehimik on tammikuussa hakenut kaksi isoa vierasvoittoa, kun ensin kaatui SKA Pietarissa ja maanantai-iltana Jokerit Helsingissä. Neftehimikin ykkössentteri Mikael Ruohomaa oli Jokereiden kaadossa isossa roolissa, kun hän katkaisi Jokereiden avauksen ja vapautti ketjukaverinsa tekemään voittomaalin. Ruohomaa ei kuitenkaan ollut iltaansa tyytyväinen.

- Olimme aktiivisia tänään, ehkä liikkeessä parempia kuin vastustaja, Ruohomaa mietti.

- Se oli tärkeä maali, mutta paljon oli myös ylivoimaa, missä ois pitänyt tehdä. Se oli tosi surkeaa.

Hupenevaa runkosarjaa ei ole enää paljon jäljellä, ja viimeinen pudotuspelipaikka on Neftehimikiltä jo melko kaukana. Suomalaistrio Ruohomaa, Joonas Nättinen ja Juuso Puustinen on ollut seuran parhaimmistoa koko kauden, mutta kovia minuutteja illasta toiseen tahkoava sentteri ei ole omaan eikä joukkueensa suoritukseen tyytyväinen. Aiemmin Ruohomaa on todennut olevansa kaukalossa myös viihdyttäjä, mutta nyt tämä elementti on ollut poissa.

- Ei olla Neftehimikissä paljon viihdytelty. Tämä on ollu heikko kausi meiltä, ei siitä mihinkään pääse. Paljon on parennettavaa, jotta saisi ensi kaudella sohia tässä sarjassa. Täytyy henkilökohtaisesti parantaa paljon.

- En ole tyytyväinen omaan suoritukseeni. Jos on kärkisentteri tässä sarjassa, niin pitäisi olla johtava ja viedä joukkuetta eteenpäin. En ole onnistunut. Ehdottomasti haluaisin kyllä KHL:ssä jatkaa.

Ruohomaan viime kauden ketjukaverit Julius Junttila ja Charles Bertrand lähtivät myös täksi vuodeksi KHL:ään, mutta kausi päättyi molempien osalta varsin pian potkuihin. Sentteri on ollut talven aikana ollut yhteyksissä ranskalaisen kanssa, mutta jääkiekko ei ole ollut puheenaiheena.

- Bertrandin kanssa olen soitellut, mutta ei ole lätkää puitu. Jauhetaan lähinnä Fortnitesta.

Laajalti levinnyt Fortnite on ollut melkoinen ilmiö kiekkoilijoiden keskuudessa. Venäjällä vapaa-ajan tappamiseen onkin selvät sävelet.

- On se isossa osassa vapaa-aikaa. Onneksi joukkueessa muutama muukin pelaa, niin saadaan sohia sitäkin väliä.

Viikonloppuna KHL:n tähdistöottelussa Dinamo Riiassa kiekkoileva Matthew Maione lauloi varusteet päällä täydelle hallille kitaralla itse säestäen The Lumineersin Ho Hey -kappaleen. Ruohomaa soittelee itsekin kitaraa, mutta Maionen suoritusta hän ei lähde haastamaan.

- Ei ole minun tavoitteeni, mutta hattua nostan. Ei minusta noin kovaan suoritukseen olisi.

Mutta jos olisi, mikä olisi kappale?

- Varmaan Bruce Springsteenin River.

» Lähetä palautetta toimitukselle