Runkosarjan voittaneen Kiekko-Espoon päävalmentaja Tomas Westerlund: "Pyritään pitämään tavoista kiinni"

MESTIS / Haastattelu
Tomas Westerlund luotsasi Kiekko-Espoon runkosarjan voittoon.
Kuva © Aleksi Koskinen
Kiekko-Espoon pudotuspeliurakka alkaa lauantaina. Runkosarjan voittajana Kiekko-Espoo sai vastustajansa villi kortti -kierrokselta, jossa TUTO voitti KeuPan suoraan kahdessa ottelussa.

Kiekko-Espoon edellisestä ottelusta on kulunut pudotuspelien alkaessa viikko, sillä runkosarja päättyi viime lauantaina otteluun Keuruulla.

− Odottavaiset fiilikset pudotuspelien suhteen. Alkuviikko on harjoiteltu ja pidetty tuntumaa yllä valmistautuen lauantaita kohti. Kun vastustaja selvisi, pystyi paremmin valmistautumaan siihenkin parin päivän ajan, päävalmentaja Tomas Westerlund kertoo.

Kiekko-Espoo voitti kaikki kauden keskinäiset runkosarjakohtaamiset, mutta Westerlund ei näe ennakkoasetelmia niin selvinä.

− Pelit olivat aina tiukkoja, ja väännettiin jokaisessa pelissä loppuun asti. Monessa pelissä teimme pienet asiat paremmin, mutta missään nimessä mikään peli ei ollut helppo. Varmasti tiedossa on hyvä sarja.

Kiekko-Espoon tehokkaimmaksi pelaajaksi keskinäisissä kohtaamisissa nousi Morten Jürgens. Virolaishyökkääjällä on varmasti pudotuspeleissä kovat näytönhalut, sillä viime vuonna loukkaantuminen esti pelit kauden huipentumassa. Westerlund näkee Jürgensin olevan hyödyllinen osa joukkuetta

− Kun peli kovenee ja kamppailuvaade nousee, hänen kaltaisensa pelaajat nousevat paremmin esille. He myös nostavat tasoaan. Hän on muutenkin vetänyt hyvän kauden tähän mennessä.

Kiekko-Espoon parhaasta miehistöstä kaksi pelaajaa loukkaantui kevätkaudella niin, ettei heitä nähdä enää kauden aikana kaukalossa. Keuruulta Espooseen saapunut Niko Kivelä on osoittautunut kelvolliseksi korvaajaksi Juho Koivusaarelle, ja myös Jukurien nuorten pelaajien listalta siirtynyt Robert von Gerdten on ollut sopiva palanen.

− Von Gerdten tuli paikkaamaan Eetu Pylkkäsen poissaoloa. Kun selvisi, että Pylkkänen ei enää tällä kaudella pelaa, haimme puolustajaa ja löysimme hyvän palasen.

Aivan viimeisissä runkosarjaotteluissa oli sivussa myös muita pelaajia, mutta Westerlundin mukaan heitä voidaan nähdä pudotuspeleissä, vaikka nimillä heistä ei puhuta.

− Varmaan saadaan vielä loukkaantuneita takaisinkin kehiin. Aika hyvä terveystilanne meillä on tässä vaiheessa.

Ketjukoostumuksia Westerlund luonnehtii nyt tasaantuneiksi. Yhteistyö pelaajien välillä toimii.

− Samoja pareja on pelannut koko kauden yhdessä, kolmas pelaaja on vaihdellut joissain kentissä. Nyt on kuitenkin kentälliset hahmottuneet.

Mikä sitten Westerlundin mukaan muuttuu pudotuspelien alkaessa? Suuria muutoksia ei tarvitse tehdä, mutta yleinen taso nousee.

− Pelaajat ovat keskittyneempiä ja puolustaminen menee tarkemmaksi. Emme kuitenkaan mitään suurempia muutoksia ole tekemässä, pyritään pitämään niistä tavoista kiinni, mitkä meillä ovat kauden aikana olleet.

− Niitä on kuitenkin runkosarjan aikana harjoiteltu, ja nyt ne ovat selkärangassa. Nyt on vain tarkoitus, että pelaajat saavat parhaan irti.

» Lähetä palautetta toimitukselle