Rovaniemelle päävalmentajaksi siirtynyt Maso Lehtonen: "Menen sydän edellä näissä ratkaisuissa"

MESTIS / Haastattelu
RoKin uusi päävalmentaja Maso Lehtonen ihastui heti uuteen kotikaupunkiinsa Rovaniemeen.
Kuva © Johanna Lahdenperä
Imatran Ketterän kahteen mestaruuteen johdattanut Maso Lehtonen nostatti kulmakarvoja päätöksellään pysyä edelleen Mestiksessä. Tarjonnan puutteesta ei ollut kyse, vaan tunne vei miehen pohjoiseen raskaan kevään päätteeksi.

Neljä vuotta sitten Maso Lehtonen allekirjoitti päävalmentajasopimuksen Suomi-sarjassa pelanneen Imatran Ketterän kanssa. Suomi-sarja vaihtuikin lennosta Mestikseen ja vauhti on ollut hurja. Ensimmäisellä kaudella Lehtonen luotsasi joukkueensa runkosarjan kolmanneksi ja tuli itse palkituksi Mestiksen parhaana valmentajana kauden päätteeksi.

Sen jälkeen vauhti vain kiihtyi ja Ketterä vei Lehtosen ohjauksessa kaksi kertaa niin Suomen Cupin kuin Mestis-mestaruuden. Vuonna 2020 kumpaakaan mestaruutta ei jaettu.

Tuleva kausi on jo aluillaan ja Lehtonen on asettunut uuteen kotikaupunkiinsa Rovaniemelle. Palataan kuitenkin hetkeksi vielä viime kauteen ja toisen Mestis-mestaruuden saavuttamiseen tänä keväänä. Lehtosen mukaan voitto ei tullut helpolla.

− Viimeinen kevät Imatralla oli raskas. Tarve onnistua edellisen kevään keskeytyksen jälkeen oli valtava. Oli vahva voittamisen pakko henkilötasolla jokaisella, vaikkei painetta organisaation sisältä tullut. Meiltä kuitenkin yleisesti odotettiin menestystä. Omalla tavallaan se kääntyi meidän eduksi niin, että puskettiin voitto väkisin läpi. Kevät oli tapahtumia täynnä ja mainio kasvutarina joukkueelta. Voittaminen on aina hienoa, vaikka nyt olikin raskautta mukana.

"puskettiin voitto väkisin läpi"

Kulunut kausi pelattiin koronapandemian vuoksi lohkoissa ja pudotuspelit nopealla tahdilla, kun ottelusarjaan tarvitsi vähemmän voittoja kuin aiemmin. Itse lohkojärjestelmä ei Lehtosesta tuntunut vaikealta, mutta pudotuspelien nopeampi tahti aiheutti jo enemmän päänvaivaa.

− Pitkässä sarjassa pystyy reagoimaan paljon enemmän ja vaikka ensimmäiset 30 minuuttia haistella mitä toinen tekee, jonka jälkeen ottaa ne kiinni. Varsinkin paras kolmesta -sarjat oli henkisesti raskaita, kun piti olla heti ensi sekunnista täystieto mitä vastustaja tekee. Jos ei tiennyt, niin piti vain lotota ja laskea todennäköisyyksiä. Piti olla joku selkeä lähtökohta, miten joku pelaa. Se ehkä nosti työmäärää enemmän. Ehkä aika kultaa muistot edelliseltä keväältä, mutta jotenkin tuntuu, että vedettiin koko valmennustiimi aika äärirajoilla.

Finaalivastustajaksi noussut Hermes yllätti monet Mestis-seuraajat, mutta mestarivalmentajalle kokkolalaisten nousu runkosarjan yhdeksänneltä sijalta finaaleihin ei tullut suurena yllätyksenä. Yleisesti Lehtonen näkee Mestiksen tasaisena sarjana ja kokee, että tälläkin kaudella peräti yhdeksällä joukkueella oli mahdollisuudet pelata finaaleissa. Hermes nousi paremmin esiin tasaisuudella.

− Puolivälierissä katsoin ketä olisi potentiaalisia finaalivastustajia ja Hermes oli toinen. Heillä oli tasainen paketti ja sen tyyppisiä pelaajia, joilla jatkaa pitkälle. Heistä tiesi, että kestää kovia kevään pelejä ja tulee taistelupareja. Minut Hermes yllätti sitkeydellä. He ei taipunut millään, vaan siellä pysyi usko, ettei päässyt katkaisemaan selkärankoja.

Uusi projekti Rovaniemellä

Takaisin tähän päivään ja uuteen joukkueeseen. Pitkää mestaruusjuhlintaa Lehtonen ei pitänyt vaan siirtyi nopealla tahdilla Rovaniemelle aloittaakseen uuden kahden vuoden projektin Rovaniemen Kiekossa.

− Nyt tehdään taas. Uudet mahdollisuudet ja uudet ympäristöt, joissa pääsee itseäänkin herättelemään. Olen taas täynnä intoa, kun kaikki on koko ajan uutta. Näen sen oppimismahdollisuuden mitä joka päivä on edessä.

− Pidempää projektia ollaan tekemässä ja halutaan rauhassa rakentaa toimiva paketti, jolla voidaan urheilullista menestystä saada muutaman vuoden päästä.

Mutta mikä sai hyvin menestystä keränneen Lehtosen lähtemään Lappiin, kun tarjolla oli monta muutakin paikkaa Liigaa myöten?

"Meillä natsasi ajatukset hyvin"

− Menen aika lailla sydän edellä näissä ratkaisuissa ja tänne käydyissä keskusteluissa tuli sellainen olo, että heidän kanssaan haluan tehdä töitä. Meillä natsasi ajatukset hyvin. Täällä on selkä ajatus, mihin toimintaa halutaan viedä ja minä pystyn vastaamaan siihen. Lisäksi minulla on selkeä näkemys, mitä haluan oppia ja millaisen ympäristön haluan. He puolestaan vastasivat siihen. RoKi sai minut tuntemaan innostusta kaikkein eniten. Ja Rovaniemihän on aivan upea urheilukaupunki.

− Ei minulla ole kiire ylempään sarjaan. Pidän tästä sarjasta ja koen, että vaikka menestystä on tullut, minulla on vielä opittavaa. Haluan vahvistaa omaa osaamista ja taitopuolta valmentamiseen ennen eteenpäin siirtymistä.

Pohjoisimman Mestis-joukkueen vetovastuu pitkine bussimatkoineenkaan ei hirvitä. Päinvastoin Lehtonen näkee ne hyvänä keinona kasvattaa joukkueen yhteenkuuluvuutta. Kaksi muuta etua pitkissä matkoissa ovat: aikaa lukemiselle sekä aikaa otteluvideoiden käsittelyyn.

Muu valmennustiimi huoltojoukkoineen on myös valmiina aloittamaan uuden kauden. Lehtosen mukaan kyseessä on porukka, jonka työmoraali ja heittäytymiskyky on hyvä. Joukkueen kasaaminenkin on hyvässä vauhdissa ja harjoitukset alkavat ensi viikon maanantaina. Lomaa RoKin uusi päävalmentaja suunnittelee pitävänsä "pari viikkoa joskus kesällä".

» Lähetä palautetta toimitukselle