Roope Talaja pudotti gorillan niskastaan Sportin kaataessa tehottoman Tapparan Hakametsässä

LIIGA / Haastattelu
Roope Talaja sai mailansa väliin Valtteri Viljasen siniviivalaukaukseen, ja voitto-osuma näki päivänvalonsa.
Kuva © Juuso Koro
Vaasan Sport nappasi jo kauden kolmannen voittonsa Tapparasta puhtaasti 3−0. Voitto-osuman ohjasi avauserässä Roope Talaja, joka oli edellisen kerran onnistunut maalinteossa helmikuun alussa.

Vaasan Sport pystyi yhdessä yössä muuttumaan yhtenäiseksi ja taistelevaksi joukkueeksi kitkerän Ässät-kotitappion jälkeen. Tiistaina Tappara oli selkeästi hallitsevampi osapuoli, mutta Sportin rautainen taistelutahto sai tamperelaisten kirveet tylstymään.

Ottelun voittomaali nähtiin jo avauserässä, kun Roope Talaja sai mailansa osumaan Valtteri Viljasen laukomaan kiekkoon eikä Christian Heljanko isäntien maalilla ehtinyt siihen enää reagoimaan.

Talaja antoi kiitosta koko joukkueelle.

− Oli kyllä todella hieno voitto eilisen, melko karvaankin, tappion jälkeen. Pystyimme hyvin keräämään energiat tähän iltaan. Kertoo aika paljon tästä joukkueesta, että pystymme tämmöisen esityksen antamaan. Hieno ja tyly peli meiltä, Talaja kehui.

Sport otti jo kauden kolmannen voiton Tapparasta neljästä mahdollisesta. Jokin Tapparan pelityylissä sopii juuri Sportin pelaamiseen.

− Jostakin syystä Tappara sopii meille vastustajana, ja mielellämme otamme pisteet vastaan.

Sportin puolustuspelaaminen oli erittäin uhrautuvaa. Kenttäpelaajat taisivat blokata Tapparan laukauksia lähes yhtä paljon kuin mitä Niko Hovinen torjui maalinsa suulla. Nollapeli oli Hoviselle kauden ensimmäinen.

− Hovinen oli tänään kyllä se viimeinen lukko, mutta kyllä jätkätkin tänään blokkailivat hyvin kuteja. Oli todella kova taistelupeli. Varsinkin, kun emme ole pitkään aikaan pelanneet näitä tuplapelejä.

− Tappara oli kuitenkin huilannut ja tuli tuoreilla jaloilla, niin tämä oli meiltä todella hieno taisteluvoitto. Puolustuspelaaminen oli meillä teemana ja kolme pistettä jäi kotiin viemisiksi.

"Ei siitä maalittomuudesta varsinaisesti paineita ollut tullut"

Talaja itse on koko alkukauden tuskaillut omaa tehottomuuttaan, sillä edellisen maalin hän oli tehnyt helmikuun alussa. Hyökkääjä ei kuitenkaan tunnusta ottaneensa isompia paineita maalittomuudesta.

− Valtteri Viljanen veti hyvin viivalta ja sain siihen vähän mailaa väliin. Otetaan kaikki hymyssä suin vastaan. Ei siitä nyt varsinaisesti paineita ollut tullut − minkäs teet, jos kiekko ei vaan mene sisään.

Tappara sai toisen erän lopulla todella pitkän pyörityksen vaasalaisten alueelle. He pystyivät itse vaihtamaan pelaaja kerrallaan tuoreita jalkoja jäälle, mutta Sport ei päässyt vaihtamaan yhtäkään pelaajaa. Tilanne päättyi lopulta Sportin jäähyyn.

− Se toisen erän loppu kyllä kuvasi hyvin meidän tämän illan otteluilmettä. Jätkät olivat aika pitkää kentällä, mutta jaksoivat tosi hyvin taistella. Ja vaikka siitä jäähy tulikin, niin saatiin hyvin sekin tapettua.

Sport jää nyt jälleen pienelle tauolle, sillä seuraava peli heillä on vasta tammikuun kahdeksas päivä. Edessä on muutoinkin muutaman päivän vapaa, joten tunnelma bussissa kotimatkalla on väkisinkin normaalia hilpeämpi.

− Tässä on se klassinen tilanne, että kotimatka lyhenee aina voitetun pelin jälkeen. Alamme jätkien kanssa tässä pelaamaan vähän korttia, niin eiköhän tässä aleta vähän samalla rentoutua samalla. Mukava lähteä uuttavuotta juhlimaan.

Sport on sarjataulukossa tällä hetkellä sijalla 11 eli juuri pudotuspeliviivan alapuolella. Vaasalaiset aikovat kevään aikana nousta kymmenen sakkiin.

− Eihän tässä ole vasta kuin kolmannes sarjasta pelattu, kaikki on vielä avoinna. Olemme nyt pelanneet ihan hyvin ja trendi on ihan oikeaa suuntaan. Ei auta kuin vaan paiskia hommia.

» Lähetä palautetta toimitukselle