Rocco Grimaldille kelpaa vain mestaruus – kertoo oudosta tavastaan nimetä mailat: "Tämä maila on Erica"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
168 senttinen Rocco Grimaldi on MM-turnauksen lyhin pelaaja.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Rocco Grimaldin mukaan Yhdysvaltojen joukkue on Tampereella vain ja ainoastaan voittamassa kultaa. Grimaldi kertoo myös omituisesta tavastaan, jossa jokainen käytössä oleva maila saa oman nimensä. Nimi kirjoitetaan mailan yläkäden erkkauksiin.

Yhdysvallat on pelannut Tampereen MM-kisoissa loistavaa jääkiekkoa. Se on voittanut kaikki kuusi pelaamaansa ottelua ja taistelee tiistaina lohkovoitosta niin ikään tappiottomasti pelannutta Ruotsia vastaan.

Jenkit kaatoivat sunnuntaina Ranskan tylysti 9−0, mutta tosipelit ovat vasta edessä, joten leijumiseen ei ole vielä aihetta. Joukkueen hyökkäyksen luottopelaaja Rocco Grimaldi kertoi Ranska-ottelun jälkeen Jatkoajalle joukkueen tavoitteista ja odotuksista tärkeimpien pelien alla.

− Tämä on pitkä turnaus. Jokainen joukkue on kilpailukykyinen ja pelaa ylpeydellä omalle maalleen. Pelit vain kovenevat turnauksen edetessä. Seuraavaksi keskitymme kohtaamaan Ruotsin ja pelaamaan lohkovoitosta, Grimaldi kertoi.

David Quinnin luotsaama joukkue on täynnä nuoria, eteenpäin pyrkiviä pelaajia höystettynä muutamalla kokeneemmalla konkarilla. Grimaldin mukaan joukkueen salaisuus on yhtenäisyys.

− Kaikki ovat joukkueessamme mukana ja tiedämme mitä teemme sekä hyökkäys että puolustuspäässä. Meillä on myös hyvät maalivahdit ja erikoistilanteemme toimivat. Hyvää työtä koko joukkueelta, oli sitten kokoonpanossa tai sen ulkopuolella. Tulemme tarvitsemaan jokaista joukkueessamme mennäksemme pitkälle turnauksessa.

Rocco Grimaldi juhlii maalia yhdessä Ericansa kanssa.
Kuva © Jarno Hietanen

Vain mestaruus kelpaa

Turnauksen alla oli paljon puhetta siitä, että pohjoisamerikkalaiset joukkueet tulevat MM-kisoihin vain pitämään hauskaa, ei niinkään menestymään. Yhdysvaltojen joukkue on tänä vuonna keskittynyt vain oleelliseen, evätkä välipäivätkään ole sekoittaneet nuoren joukkueen keskittymistä.

− Jotkut varmaan käyvät tutkimassa kaupunkia. Kukin tekee mitä haluaa. Meillä on tiistaina iso peli Ruotsia vastaan, joten kukaan varmasti ei keksi mitään erityisempää. Tulee olemaan vaikea peli hyvää joukkuetta vastaan, ja lohkovoitto kiinnostaa jokaista. Se tulee olemaan sotaa, ja siitä tulee hauskaa, Grimaldi kertoo.

Grimaldi itse viettää vapaa-aikansa pääosin hotellilla. 30-vuotias hyökkääjä kertoo, ettei hotellielämä vaikuta keskittymiseen. Onhan hän hotelleissa tottunut urallaan majailemaan. 

− Olen asunut hotellissa kolme kuukautta putkeen, joten keskittyminen on minulle helppoa. Tulin kaupatuksi siirtotakarajalla, joten asuin hotellissa jo kaksi kuukautta putkeen ennen MM-kisoja. Ei mitään uutta siis minulle.

Tuekseen Tampereelle pelaajat saivat hiljattain perheensä, joten kaikkea aikaansa pelaajien ei tarvitse keskenään tai itsekseen viettää.

− Perheemme saapuivat tänne muutama päivä sitten. On mukavaa, että vaimonikin on täällä. Katsomme elokuvia, käymme kävelyllä yhdessä, lepään ja valmistaudun seuraavaan peliin.

Joukkueena Yhdysvallat on tutustunut Suomeen perinteisen kaavan kautta. Ei kuitenkaan päätyyn asti tutustuen. Pelaajien keskinäiset tutustumisleikit hoidettiin jo ennen turnausta Saksassa, jossa joukkue kävi pelaamassa harjoitusotteluita ennen MM-kisoja. Nyt keskitytään vain voittamaan MM-turnaus.

− Kävimme saunassa jokin aika sitten. En kuitenkaan usko että teemme vastaavaa enää tässä vaiheessa turnausta, kun pelit kovenevat. Ennen turnausta teimme kaikenlaista joukkueena, kun kävimme pari päivää Saksassa ennen turnausta hengailemassa yhdessä. Täällä emme kuitenkaan ole lomalla, vaan pelaamassa jääkiekkoa ja voittamassa kultaa, Grimaldi kertoo päättäväisesti.

Kaksi mailaa, Erica ja Fiona

Usein kuulee puhuttavan, että maalivahdit ovat jääkiekkoilijoista niitä oudoimpia. Grimaldi kuitenkin menee tuossa kastissa vähintäänkin luokkaan puoliksi outo. Hän nimittäin antaa jokaiselle mailalle oman nimen, jonka hän kirjoittaa mailan yläkäden teippeihin. Tuolle tavalle Grimaldi kertoo kuitenkin järjellisen syyn.

− Aloitin nimeämään mailani viisi tai kuusi vuotta sitten. Se helpottaa minua muistamaan, että mikä maila tuntuu hyvältä ja mikä ei niin hyvältä. Siksi nimeän ne, hän selventää.

− Käytän sekä poikien että tyttöjen nimiä. Tämä maila on Erica ja toinen mailani on Fiona. Olen vuorotellut näillä ja antanut molemmille mahdollisuuksia tässä turnauksessa.

Grimaldi tekikin Ranskaa vastaan Ericalla maalin. Fionakin on toiminut, koska Grimaldilla on kasassa kuuteen otteluun kahdeksan tehopistettä (4+4). Jos joku nimi toimii, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sama nimi säilyy jatkuvasti aina yhdessä käytössä olevista mailoista. 

Nimien valintaprosessi on pääosin hyvinkin arkinen ja valinnat tehdään usein ihan vain fiiliksen mukaan.

− Menen vain Googleen ja haen sieltä esimerkiksi tyttöjen nimiä, jotka alkavat kirjaimella G tai H, mikä milloinkin. Sitten kun joku nimi tuntuu hyvältä sillä kertaa, valitsen sen.

Välillä Grimaldi muistaa mailansa nimellä jotakuta itselleen tärkeää tai merkittävää henkilöä.

− Jos joku perheenjäsen on esimerkiksi menehtynyt tai muuta merkittävää on tapahtunut, olen nimennyt useitakin mailoja heidän mukaan. Viime vuonna ranteeni leikattiin, joten kirjoitin mailaani lääkärini nimen. Annoin tuon mailan hänelle kiitokseksi työstään. Nimet ovat erityisempiä, jos jotain tuollaista on tapahtunut, mutta yleensä se on vain joku nimi mailassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle