Riku Kallioniemi uskoo mestarin selviävän pelaamalla ja puolustaa kokomaskeja edelleen: "Kaikkemme tehdään, että riskit ovat mahdollisimman pienet"

LIIGA / Haastattelu
Liigan toimitusjohtajalla riittää pohdittavaa pudotuspelien lähestyessä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Liigan johtoporras joutui maanantaina hankalaan tilanteeseen HIFK:n miehistössä ilmenneen koronatartunnan myötä. Pitkän palaveripäivän jälkeen Liiga tiedotti maanantai-iltana päättäneensä ottaa käyttöön syksyllä päätetyn mahdollisuuden ratkaista runkosarjan sijoitukset joukkueiden pistekeskiarvon mukaan.

Toimitusjohtaja Riku Kallioniemi myönsi päivän olleen vaikea. Kun pelejä päätettiin pyyhkiä pois kalenterista, harkittavana oli monenlaista seikkaa ja sitoumusta tv-sopimuksesta eri joukkueiden asemaan. Toistaiseksi sivussa jäiltä olevien HIFK:n ja KooKoon asemaan pelaamattomuus saattaa vaikuttaa positiivisesti, mutta esimerkiksi kouvolalaisia jahtaavalle kovakuntoiselle HPK:lle keskinäisten pelien jääminen välistä oli takaisku.

– Poikkeustilanteessa on tyypillistä, että kaikki muutokset joku voi nähdä huonoina ja jokainen vertaa niitä omalla kohdallaan eri vaihtoehtoihin. Tämä on kuitenkin asia, joka on ennen kauden alkua selvästi sovittu ja tarvittaessa eri päätöksellä käyttöön otettavaksi suunniteltu. Nämä ovat tilanteita, joille ei oikein mitään mahda, ja niihin pitää yhdessä sopeutua, Kallioniemi pohtii.

Tuoreimman koronatapauksen ikävin yllätys kiekkoväelle oli se, että joulukuussa käyttöön määrätyt pelaajien kokomaskit eivät olleet terveysviranomaisten mielestä korona-altistumiselta suojaava tekijä vastustajajoukkueen osalta.

– Käsitykseni mukaan brittivariantin vuoksi tartuntatautilääkärit halusivat noudattaa erityistä varovaisuutta. Meillä on kauden ajalta myös sellaisia tapauksia, joissa on tulkittu kokomaskin suoja olevan riittävä. Se on tietysti meille tärkeä tekijä, katsovatko lääkärit pitkän päälle brittivariantin osalta, ettei altistuneita vastustajia määrätä karanteeniin ja toisaalta se, katsotaanko maskin käytön minimoivan tartuntariskejä, Kallioniemi toteaa.

Hän painottaa kuitenkin pitävänsä kokomaskeja edelleen mielekkäänä ratkaisuna. Jos visiirit edes pienentävät tartuntariskiä, niitä kannattaa käyttää kauden loppuun.

– Vaikka tässä kohtaa tulkinta ei ollut sama kuin aikaisemmin, joka tapauksessa voi kuitenkin miettiä, että liikkeellä olevan tarttuvan taudin riskiä on järkevää yrittää vähentää riippumatta siitä, riittääkö se infektiolääkärin mukaan karanteenin välttämiseen.

Liigan päätösten tiukimpia reunaehtoja asetti kalenteri. Runkosarjan viimeistä pelipäivää on jo aiemmin venytetty alkuperäistä suunnitelmaa pidemmälle, eikä sen paremmin runkosarjan kuin pudotuspelienkin venyttämiselle ole enää suuremmin pelivaraa.

Vaikka kynnys isommille aikataulumuutoksille on hyvin korkea, Kallioniemi ei silti halua puhua ehdottomista rajoista minkään suhteen. Toimitusjohtaja antaa ymmärtää, ettei edes MM-kisojen vastaantulo kalenterissa ehkä olisi ääritilanteessa välttämättä viimeinen takaraja.

– Poikkeuksellisina aikoina on välttämätöntä tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja. On jo nähty ratkaisuja, joita ei olisi voinut kuvitellakaan normaaliolosuhteissa. Sen takia on järkevää olla sulkematta mitään vaihtoehtoja pois. MM-kisojen osalta ei sinänsä pidä pelaamisen olla valmista ennen niitä, mutta meillä on tietysti erilaisia sopimuksia liittyen pelaajien vapauttamiseen arvokisoihin, Kallioniemi puntaroi.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kauden jättäminen kesken – toista vuotta perätysten – ei ole toistaiseksi vaihtoehto kenellekään. Siihen taipuminen olisi Liigalle äärimmäisen vaikea paikka, jota yritetään luonnollisesti välttää kaikin keinoin.

Kallioniemi korostaa Liigan tehneen viime kesästä lähtien tiivistä ja tuloksekasta yhteistyötä viranomaisten kanssa. Siihen koko yhteisö on myös tiiviisti sitoutunut ja sen toimitusjohtaja uskoo riittävän kauden loppusuorallakin.

– Kaikkemme tehdään, että riskit ovat mahdollisimman pienet. Niissä toimenpiteissä ollaan verrattain hyvin onnistuttu kauden aikana. Se on kaikkien tavoite, että saadaan mestari pelaamalla selville. Voi olla, että tulee se tekemätön paikka, mutta se ei onneksi ole nyt vielä käsillä.

– Kysymys on siitä, että pyritään saamaan riskit minimiin, mutta ihan nolliin niitä ei saada, Kallioniemi muistuttaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle