René Faselin ratkaisu aivovammakeskusteluun MM-tasolla: "Pelaajia täytyy opettaa pitämään päänsä ylhäällä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
René Fasel näkee liiton tekevän hyvää työtä aivovammojen ehkäisemiseksi.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja René Fasel näkee, että liitto on tehnyt hyvää työtä turnauksissaan aivotärähdysten minimoimiseksi. Hän painottaa pelaajien välistä kunnioitusta ja pään ylhäällä pitämistä. Isot pelikiellot eivät turnauksissa toimi.

Jääkiekon suuria puheenaiheita ja murheenkryynejä ovat edelleen päähän kohdistuneet taklaukset ja niistä seuraavat aivovammat. Liigassa niiden rangaistusasteikkoa korotettiin toistuvien osumien jälkeen tänä syksynä. Myös NHL:ssä törkeimmistä annetaan pitkiä pelikieltoja.

Pääosumien trendi on jatkunut myös nuorten MM-kilpailuissa. Pudotuspelivaiheessa ne alkoivat korostua, kun Suomen ja USA:n välisessä puolivälierässä kolahti kolmesti ja Venäjän ja Ruotsin välierässä kahdesti. IIHF:n puheenjohtaja René Fasel kokee, että ne eivät suuri ongelma heidän turnauksissaan ole.

− Ainoa keino niiden vähentämiseen on, että saisimme pelaajat kunnioittamaan enemmän toistensa terveyttä. Pelaajien turvallisuus on ykkösprioriteettimme. Pelaajat ovat koko ajan isompia ja nopeampia, mikä pahentaa osumista syntyviä vammoja.

− Pelaajia täytyy opettaa pitämään päänsä ylhäällä. Taklaajien pitää kunnioittaa toista pelaajaa, Fasel näkee ratkaisuksi.

Meneillään olevassa turnauksessa päähän kohdistuneiden taklausten rankaiseminen on ollut vaihtelevaa. Osasta on tullut ulosajoja, osasta kaksiminuuttisia ja osa on jäänyt kokonaan rangaistuksetta. Myös jälkeenpäin kurinpito on ollut epäselvää ja ailahtelevaa.

Taklaajien pitää kunnioittaa toista pelaajaa.

− Aloitimme jo 2001, ennen NHL:ää ja muita liigoja, kiinnittämään huomiota aivotärähdyksiin. Täälläkin teemme kovasti töitä niiden minimoimiseksi, mutta meidän pitää olla tarkempia. Rangaistusten täytyy olla kovia.

− Säännöissä ei ole vikaa. Ongelma on pelikielloissa, sillä antamamme pelikiellot eivät vaikuta turnauksen ulkopuolelle. Emme pysty antamaan NHL-tyylisiä 25 pelin pelikieltoja. Meidän pelikieltomme eivät vaikuta heidän elantoonsa, Fasel näkee.

Pelaajien välisen kunnioituksen lisäksi hän haluaa korostaa joukkueiden valmennuksen ja lääkärien vastuuta. Päähän osumaa saanut pelaaja pitää tutkia tarkasti ennen kentälle takaisin päästämistä.

− Olemme huolissamme pelaajiemme terveydestä. Tilanne on kuitenkin parempi kuin ennen, Fasel toteaa.

NHL olympialaisiin?

Paljon Kansainvälistä jääkiekkoliittoa puhuttava kysymys on myös talviolympialaiset 2022. NHL-pelaajien osallistuminen on ollut iso kysymys Korean kisoista asti. Tuolloin ratkaisun saaminen venyi pitkään, eivätkä NHL-pelaajat lopulta tulleet mukaan.

− Haluaisimme päätöksen mahdollisimman ajoissa. Viime kisojen myöhäinen kieltäytyminen vaikeutti joukkueiden rakentamista. Jos vastaus on ei, sen pitäisi tulla ajoissa. Haluamme NHL:ltä nopean vastauksen. Syksyllä pelataan viimeiset karsinnat, meidän täytyy saada päätös ennen sitä, Fasel kertoo

Vaikka NHL ei mukaan lähtisikään, Fasel ei näe sitä katastrofina. Korean olympialaiset olivat yllätyksellinen tapahtuma ilman NHL-pelaajia.

− Meillä on neljä vaihtoehtoa. Joko lähdemme ilman NHL-pelaajia kuten Koreassa, NHL-pelaajien kanssa, junioripelaajilla tai emme mene ollenkaan. Teemme parhaamme saadaksemme parhaat pelaajat olympialaisiin.

Syksyllä pelataan viimeiset karsinnat, meidän täytyy saada päätös ennen sitä.

Fasel on optimistinen NHL:n komissaari Gary Bettmanin kanssa käytävistä neuvotteluista. Kiinassa pelattavat olympialaiset ovat suuri markkinarako koko lajille, mitä NHL tuskin haluaa jättää käyttämättä.

− Olympialaiset ovat ainutlaatuinen tilaisuus markkinoida lajia Aasiassa ja Bettman on viisas liikemies. Lopulta hänen leirinsä tulee vastaan, toivon niin. Hän ei myönny nopeasti, koska hän haluaa neuvotella. Tästä tulee hauskat kuusi kuukautta, Fasel nauraa.

» Lähetä palautetta toimitukselle