Rädyn poisjäänti kallistaa, muttei kaada Suomen venettä – "Huippusuoritusta vaaditaan, on Räty mukana tai ei"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Antti Pennanen kertoi tunnelmia joukkueen Kanadan-matkan alla.
Kuva © Jaakko Stenroos

Jo kisajoukkuetta valittaessa oli nähtävissä, että sentterivalinnat tulevat olemaan Suomen U20-joukkueessa erittäin mielenkiintoiset. Valinnat mutkistuivat entisestään, kun tiistaina kerrottiin, ettei Aatu Räty pysty matkustamaan turnaukseen koronakaranteenin vuoksi. Räty on pelannut syksyn harjoitusotteluissa joukkueen ykkössentterinä. 11 harjoitusottelussa on syntynyt 20 tehopistettä.

– Räty on ollut meille erittäin hyvä pelaajia aiemmissa tapahtumissa. Nyt Liigassa pelannut hyvin ja kaikki tietävät hänen lahjakkuutensa, Antti Pennanen alustaa.

– Samalla tiedämme, että meillä on muitakin hyviä pelaajia, mutta ei ole juuri samanlaista korvaavaa pelaajaa. Meillä on täydentäviä vaihtoehtoja. Meiltä vaaditaan huippusuoritusta, on Räty mukana tai ei.

Pennanen mainitsee, että joukkueessa on puhtaiden sentterien lisäksi myös pelaajia, jotka ovat pelanneet niin laidalla kuin keskellä.

Yksi näistä pelaajista on Roni Hirvonen. Kokemusta sentterin paikalta löytyy, vaikka esimerkiksi tällä kaudella pelipaikka HIFK:ssa onkin ollut laidalla. Laidalla hän on pelannut myös U20-joukkueen harjoituspeleissä, jossa hän on muodostanut ykkösketjun tutkaparin Rädyn kanssa.

– Enää ei voi hänen poisjääntiinsä vaikuttaa. Meillä on joukkue täynnä hyviä pelaajia. Itselle pelipaikalla ei ole väliä, pystyn ja tykkään pelata molemmilla paikoilla, Hirvonen sanoo.

Koronapandemian aikana kaikille on tullut tutuksi mukautuminen ja erilaisiin tilanteisiin sopeutuminen. Tämä nähdään tärkeäksi myös Nuorissa Leijonissa.

– Tee suunnitelmia, mutta tee niitä lyijykynällä äläkä mustekynällä. Sitä kautta et ole liian lukittunut yhteen polkuun tai ajatukseen, vaan on avoin mieli tehdä muutoksia. Paljon liikkuvia osia, mutta se kuuluu tähän aikaan ja valmentajuuteen yleisemmin, Pennanen pyörittelee.

– Nyt on tärkeintä miettiä, millaisia mahdollisuuksia meillä on edessäpäin. 

Yhtä turnausta viisaampana

Millä aseilla Suomi sitten aikoo kisoissa menestyä? Viime vuoden turnauksesta mukaan tarttui pronssiset mitalit. Muutenkin mukaan tarttui arvokasta kokemusta poikkeusoloissa järjestettävistä kisoista.

Tänä vuonna esimerkiksi kisojen ympärille järjestettävää "kuplaa" koskevat säännökset ovat hieman löysemmät, mikä mahdollistaa yleisön tulon kisoihin. Tämänkin vuoksi yksi tärkeä kriteeri pelaajia valittaessa on ollut pelaajien henkinen kantti ja paineensietokyvyn arviointi.

– Se on vaikuttanut joidenkin pelaajavalintojen kohdalla, ja olemme keskustelleet pelaajien kanssa. Suomalainen pelaaja on yllättävän kypsä, sillä nämäkin pelaajat pelaavat pääsääntöisesti miesten pelejä ja viettävät miesten kanssa aikaa, joten siellä on varmasti hyviä roolimalleja omissa seurajoukkueissa, Pennanen ajattelee.

Viime vuoden kisoihin verrattuna joukkueen hyökkäyskalusto on mahdollisesti pykälän verran taitoon painottuvampi. Tästä syystä tuttu osa-alue korostuu myös Pennasen peliajattelussa.

– Karanteenin jälkeiset jääharjoitukset on jo suunniteltu, ja siellä pääpainona tulee olemaan puolustuspelaaminen. Joukkueessa on paljon taitoa, mutta avainasianamme on, miten puolustamme tiiviisti.

Nuoret Leijonat matkustaa Kanadaan keskiviikkona. Siellä heitä odottaa kahden vuorokauden hotellikaranteeni, jonka jälkeen joukkue pitää kahdet jääharjoitukset. Ensimmäinen harjoituspeli on 20.12. Slovakiaa vastaan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle