Vilma Tanskanen on joutunut tällä kaudella katsomaan elämäänsä uudesta näkökulmasta
Kuva © Vilma Tanskasen Instagram-kuva

Puoli vuotta aivovammasta kärsinyt Vilma Tanskanen: ”Tämä ei ole se tapa, jolla haluan urani päättää”

Haastattelu
Maajoukkuehyökkääjä Vilma Tanskanen siirtyi suurin toivein Yhdysvaltojen yliopistosarjasta Ruotsin SDHL:ään. Kausi jäi kuitenkin alle kymmenen ottelun mittaiseksi syyskuussa saadun vakavan aivovamman takia, eikä Tanskanen pysty tällä hetkellä edes menemään jäälle.

24-vuotias Vilma Tanskanen putosi viimeisenä pois Espoon MM-kisajoukkueesta viime keväänä. Tällä kaudella hänellä oli tavoitteena pysyä mukana kisakoneeseen asti, mutta toisin kävi. Hän ehti pelata uudessa seurassaan Ruotsin Linköpingissä vain neljä peliä, ennen kuin vakava aivotärähdys pysäytti uran.

‒ Tilanne oli aika erikoinen, enkä oikein tiedä, miten siinä niin pahasti saattoi käydä. Tulin aika kovalla vauhdilla maalin eteen ja kurotin kohti kiekkoa, kun puolustaja tuli sivusta ja osui suoraan pään ja niskan alueelle. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt tuli aivotärähdys, mutta hetken toinnuttuani arvelin, että ei tässä sittenkään pahasti käynyt. Poistuin omin jaloin jäältä ja jatkoin peliä, mutta jonkin ajan kuluttua aloin unohdella, mihin suuntaan meidän piti tehdä maaleja. Pelin jälkeen alkoivat kaikki aivotärähdyksen perusoireet: en pystynyt syömään, päätä särki todella paljon ja minua oksetti ja huimasi.

‒ Minulla on ollut aiemmin kaksi aivotärähdystä, joten oireet olivat tuttuja. Uutta oli se, että ne eivät loppuneet. Ensimmäisen aivotärähdykseni sain viisi vuotta sitten ja siitä toivuin parissa viikossa, vaikka silloin isku päähän oli pahin ja lensin oikein kunnolla. Toisesta toipuminen kesti kuukauden. Tämä taas on jo nyt kestänyt pienen ikuisuuden. Ensimmäisen jälkeen nämä aivotärähdykset ovat tulleet ihan vain kontaktitilanteissa.

"Tällä hetkellä voin tehdä päivittäin 20 minuutin treenin kuntopyörällä. Jos yritän enemmän, tulee todella huono olo."

"On pakko laittaa oma terveys etusijalle ja jääkiekkoura sivummalle"

Tanskasella oli kova halu päästä takaisin kaukaloon, ja kaikki vaikuttikin marraskuussa siltä, että hän voisi pelata. Paluu peleihin ei kuitenkaan onnistunut.

‒ Pelasin neljä peliä. Yhdessä niistä sain muutaman pienen iskun päähäni, ja tuntui kuin kaikki olisi alkanut taas alusta. Oksentelu, päänsärky ja näköhäiriöt alkoivat uudestaan, enkä pystynyt enää edes treenaamaan. Jälkeenpäin mietin, olinko sittenkään ollut aivan valmis pelaamaan. Oliko oireita kuitenkin tullut jo harjoituksissa, mutta olin sulkenut ne pois mielestäni, koska halusin niin kovasti pelata taas? En tiedä.

Tanskanen on joutunut aivovammansa myötä miettimään elämää ja peliuraa aivan uudella tavalla. Hän on joutunut silmäkkäin sen kanssa, miten tärkeä asia terveys on.

‒ Haluaisin todella palata jäälle mahdollisimman nopeasti, mutta nyt ymmärrän, että meistä jokaisella on vain yksi pää. On pakko laittaa oma terveys etusijalle ja jääkiekkoura sivummalle, sillä oma tahto ei näissä asioissa riitä toipumiseen. Tällä hetkellä tilanne on se, että voin tehdä joka päivä 20 minuutin treenin kuntopyörällä. Jos yritän enemmän, tulee todella huono olo.

− Onnekseni törmäsin osittain sattumalta Matti Vartiaiseen, joka on päävammoista kuntoutumisen asiantuntija. Hän auttaa minua ja olemme yhteydessä lähes päivittäin. Häneltä saan neuvoja sen suhteen, mitä voin tehdä kuntoutumiseni eteen. Tämä kuntoutusprosessi kaikkineen on opettanut minua kuuntelemaan kroppaani ja olemaan kärsivällisempi.

Vilma Tanskanen on pelannut tällä kaudella Linköpingin riveissä vain kahdeksan ottelua.
Kuva © Eveliina Suonpää

Koko ikänsä aktiivisesti treenannut ja pelannut urheilija joutuukin vakavan vamman edessä vaikeaan tilanteeseen. Mieli palaisi peleihin ja treenaamaan, mutta yhtäkkiä kaikki onkin mahdotonta. Kaikki se, minkä ympärillä elämä on pyörinyt, on yhtäkkiä kiellettyä. Kaikesta tutusta tulee huono olo. Normaali arkielämäkin on vaikeaa.

"Haluan olla osaltani vaikuttamassa siihen, että vaikenemisen kulttuuri aivovammojen osalta vaihtuu avoimempaan keskusteluun"

‒ Olen saanut hyvin tukea fyysiseen toipumiseen niin maajoukkueen kuin seurajoukkueenkin lääkäreiltä. Koen kuitenkin, että henkisen puolen kanssa urheilija jää aika yksin. Varsinkin päävammat ovat urheilijalle raskaita, sillä ne eivät näy ulospäin. Toiset lähtevät treenaamaan ja itse jää yksin lepäämään, koska mihinkään ei pysty, vaikka ulospäin näyttää täysin terveeltä. Sitä alkaa siinä vaiheessa miettimään, onko seonnut ja kuvitteleeko kaikki oireet. Niihin hetkiin tarvitsisi tukea ja ymmärrystä.

Tämänkin takia Tanskanen pitää erittäin tärkeänä sitä, että päävammoista puhutaan. Häntä on huolestuttanut se, ettei niistä ole aiemmin jääkiekkopiireissä sopinut puhua. Nykyään avoimuus myös päävammojen suhteen on lisääntynyt, mutta ei vielä riittävästi.

‒ Minäkin aluksi peittelin oireitani, sillä ne hävettivät minua. Nyt kun olen asioita miettinyt pitempään, haluan olla osaltani vaikuttamassa siihen, että vaikenemisen kulttuuri aivovammojen osalta vaihtuu avoimempaan keskusteluun. Haluan olla rehellinen niin itselleni kuin muille siitä, mikä tilanne on ja miten sen kanssa edetään.

Kun peleihin paluun jälkeen kuntoutus piti aloittaa taas nollista, Tanskanen koki voimakasta turhautumista. Kun kaikesta tekemisestä tuli huono olo ja jatkuvasti huimasi, tuntui, että ei ole enää mitään järkeä yrittää takaisin pelikuntoon.

‒ Sitten kuitenkin totesin, että tämä ei ole se tapa, jolla haluan peliurani päättää. Minulla on paljon pelivuosia jäljellä ja täydet mahdollisuudet tavoitella paluuta maajoukkueeseen, jos pääsen takaisin entiseen kuntooni, vaikka tällä hetkellä yhä mennäänkin toipumisen tiellä päivä kerrallaan. Toivon, että olisin kunnossa syksyllä, kun uusi kausi alkaa. Mutta koska en voi vielä edes mennä jäälle, en pidä järkevänä unelmoida tai haaveilla siitä sen enempää. Luovuttaa en kuitenkaan aio, vaan palaan vielä kaukaloihin, toteaa Tanskanen ja lähtee tekemään päivittäisen 20 minuutin pyörätreeninsä.

» Lähetä palautetta toimitukselle