Läpi alkukauden rämpinyt Pelicans on ollut yllättävä ja epätasainen suorittaja Liiga-kaukaloissa. Poissaoloista ja epävarmasta pelaamisesta kärsivä joukkue on vajonnut sarjataulukon pohjille.
Siinä missä Pelicansin vire on häilynyt läpi alkukauden, Tappara on jyrännyt tuloksellisesti tasaisesti ja on pysynyt siten aivan sarjataulukon kärjen yhteydessä. Edeltävän kierroksen mahalasku Porissa tuntui niin karrikoidulta tulokselta, että moni odotti Lahteen latautunutta ja jykevää mestarisuosikkia.
Toisin kuitenkin kävi, kiitos Pelicansin vastustamattoman jyräyksen, jossa vieraille ei jäänyt sanan sijaa.
Ottelu sai suuntansa jo ensimmäisessä erässä, jossa kotijoukkue paiskoi kolme maalia. Ottelu päättyi lopulta Pelicansin murskaavaan 7–1-voittoon.
Pelicansin kapteeni Miika Roine oli ottelussa merkittävässä roolissa. Roine rouhi Antti Tyrväisen ja Leevi Tukiaisen kanssa, ja he olivatkin ottelun näkyvimpiä hahmoja. Ketju ei kuitenkaan kerennyt pelata pitkään yhdessä, sillä Tyrväinen tappeli Joni Tuulolan kanssa jo viiden minuutin pelaamisen jälkeen ja joutui siten suoraan suihkuun.
– Alku oli tasainen, ja maali alkuun oli meille tärkeä. Saimme siitä tunnetta ylös ja hyvän meiningin. Maali vie aina peliä johonkin suuntaan, ja sen jälkeen olimme kyllä tosi vahvoja. Kolmannessa erässä lukemat olivat aika selvät, mutta pelasimme silti tosi hyvin, hyökkääjä niputti ottelun kulun.

Ottelu oli Pelicansin viides sen jälkeen, kun seura julkaisi vakavahenkisen "puheet on pidetty" -videon, jossa päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnila sekä kapteeni Roine vakuuttivat syvällä rintaäänellä, että joukkue alkaisi pelata entistä paremmin.
Julkisen ulostulon jälkeen joukkue voitti sarjakärki-SaiPan kotonaan ja sarjan kärkikahinoihin hivuttautuneen Lukon vieraskentällä. Vastapainoksi joukkue hävisi kotonaan TPS:lle sekä vieraissa Sportille.
Tulosvire on siis ailahdellut, eikä pelinhallintakaan ole maaliodottamalla mitattuna lahtelaisten puolella. Pelicans ei ole ulostulonsa jälkeen voittanut maaliodottamaa kuin kertaalleen, maanantaina Tapparaa vastaan.
Roine näkee joukkueensa pelissä kuitenkin selvän nousuvireen, joka kiteytyi Tappara-ottelussa.
– Olen tosi iloinen joukkueen puolesta siitä, että saimme onnistumisia ja päätä auki isomminkin. Se, miten Vaasan peli päättyi, oli harmittava, mutta pelasimme siellä hyvin ja pystyimme jatkamaan siitä. Se oli ehkä se isoin anti tähän. Pelien välinen tason heittely on ollut meille suurin haaste. Nyt olemme pelanneet kolme ottelua peräkkäin hyvin.
Kokenut hyökkääjä nostaa esille myös lajin perustason viisauksia oman pään varjelun hyveistä.
– Olemme saaneet viisikkoa tiiviimmäksi, niin se antaa vähän anteeksi kiekonmenetyksiä, sillä niitä tilanteita on helpompi puolustaa.
Tapparaa vastaan nähty jopa dominantti ja Roineen sanoin tiivis Pelicans ei kuitenkaan ole juhlapuheista huolimatta oletusarvo tai itsestäänselvyys. Joukkueen peli-ilme on edelleen pitkälti päivästä kiinni.
Peliotteiden ailahtelevuus on tunnistettu lahtelaisten pukukopissa.
– Sitä on paljon mietitty ja puhuttu. Kyllä meillä on jonkinlainen ajatus siitä, ja minulla on tunne, että olemme löytäneet sellaisen tavan pelata, jolla me voitamme. Isoin anti oli se, että tämä oli kolmas hyvä peli putkeen ja siihen on tosi hyvä rakentaa. Loppukausi ei voi mennä niin, että on yksi hyvä peli ja sitten huono peli, vaan näin sen onkin mentävä.

Aiemmassa ulostulossaan Yli-Junnila ja Roine korostivat Pelicansin oman pelaamisen merkitystä joukkueen menestyksessä. Vaikka kaukalossa on aina toinenkin joukkue, Roineen mukaan menestyksen ydin on peilissä.
– Olemme kuitenkin pureutuneet nyt tosi paljon vain siihen omaan pelaamiseen: miten haluamme suorittaa ja miten haluamme pelata. Tietyllä tapaa se on myös vienyt meidän peliämme eteenpäin.
Rouheat konkarit paikkaavat tylyysvajetta
Vaikka Pelicans näyttäisi nousseen pahimmasta apatian rämeestään, saattaa kaukaloon edelleen tulla haavoittuvainen pussinokkaparvi. Roine löytääkin joukkueen pelaamisesta vielä parannettavaa.
– Olemme välillä liian köykäisiä tai lepsuja kiekon kanssa. Välillä vastustajakin karvaa ja pelaa hyvin paineet. Silloin pitää vaan tylysti voittaa alueet. Sekin on parantunut paljon. Emme ole antaneet kaverille niin paljon, mutta se on varmasti asia, jonka kanssa jokainen joukkue jumppaa paljon.
Yksittäisen suurimaaliset voitotkaan eivät häikäise koko kauden alisuorittanutta joukkuetta.
– Vaikka tänään lukemat olivat 7–1, ei tämä ollut täydellinen peli. Suunta on vahvasti oikea. Tällaiset voitot ruokkivat aina joukkueen itseluottamusta. Näemme, että tämä on tapa, jolla tulosta tulee.
Pelicansin pelillisen ruodon suoristumisen ytimessä on kiistatta sen kokenut ja rouhea kalusto, johon Roine itsekin kuuluu.
Vaikka jääkiekkoilijat harvoin nostavat omaa häntäänsä, ketjukavereita on usein helpompi kehua. Roine äityykin monisanaiseen kehulitaniaan, kun keskustelu sivuaa ottelussa maalisyötön, muutaman napakan taklauksen ja tappelun viidessä minuutissa kerryttänyttä Tyrväistä.
– Onhan hän valtava persoona ja ihminen tälle seuralle. Antti jättää jokaikinen ilta kaikkensa jäälle, niin siinä on tosi vaikea jonkin toisen olla vetämättä samalla lailla. Valtavan tärkeä jätkä ja huikea ihminen myös.
Pelicans pääsee seuraavaksi mittaamaan virettään tuplaottelussa HIFK:ta vastaan 3.–4. tammikuuta.