Predatorsin maali on jälleen täysin suomalainen – ikätoverit Saros ja Lankinen ohjastavat nyt samaa tandemia: ”Antavat parhaansa joka päivä”

NHL / Haastattelu
Juuse Saros on Predatorsin tärkein menestyksen mahdollistaja.
Kuva © Tiia Mahkonen
Nashville Predatorsin täysin suomalainen maalivahtikaksikko kerää kehuja niin toisiltaan kuin muiltakin joukkueen jäseniltä.

Suomalainen maalivahtiosaaminen on ollut arvossaan NHL:ssä etenkin Nashville Predatorsissa, jossa tärkeimmän pelipaikan tandemi on yhden kauden tauon jälkeen jälleen täysin sinivalkoinen.

Sarjan parhaimpien maalivahtien joukkoon nousseen Juuse Saroksen kirittäjäksi saapui täksi kaudeksi hänen ikätoverinsa ja kevään 2019 MM-kultasankari Kevin Lankinen.

– Tosi mukava kaveri, olemme itse asiassa tunteneen toisemme jo pidemmältä ajalta muun muassa juniorimaajoukkueista. Todella kivaa olla samassa joukkueessa taas, Saros iloitsi Lankisen saapumisesta.

– Juuse on ihan huippuäijä ja maaiman parhaita vahteja. Näen tämän hyvänä mahdollisuutena päästä oppimaan ja sparraamaan, Lankinen kehuu takaisin.

Myös perinteet velvoittavat, sillä joukkueen ykkösvahti on tullut Suomesta jo syksystä 2008 lähtien. Pekka Rinteen viitoittamalla tiellä Predatorsissa osataan arvostaa sinivalkoista torjuntaosaamista.

Hyvä henki tärkeässä roolissa

Vahva maalivahtikaksikko kerää paljon luottoa muilta Predatorsin pelaajilta. Kesällä joukkueeseen kaupattu kokenut mestaripuolustaja Ryan McDonagh arvostaa suomalaisten työmoraalia.

– Molemmat tekevät todella paljon töitä, ja antavat parhaansa joka päivä. On hienoa olla heidän kanssaan samalla puolella.

McDonaghin ja Lankisen lisäksi uusi kasvo tämän kauden Predatorsissa on kokenut hyökkääjä Nino Niederreiter.

– Ensinnäkin todella hyviä pelaajia ja mukavia tyyppejäkin. Ovat kyllä hyvin sopeutuneet joukkueeseen, Saros toteaa.

Kevin Lankinen hakee NHL-uralleen nostetta Predatorsista.
Kuva © Tiia Mahkonen

Predatorsia on kehuttu hyvästä hengestään, mikä on näkynyt muun muassa Prahassa rentona tunnelmana harjoituksissa. Lankinen arvostaakin sitä, kuinka helppoa oli tulla uuteen ympäristöön.

– Predators osoitti todella paljon kiinnostusta ja halusivat minut todella tänne. Oli hyvin tervetullut olo, ja joukkuehenki on hyvä.

"Oli hyvin tervetullut olo, ja joukkuehenki on hyvä."

Joukkuehengen kannalta erityisen tärkeä oli Bernissä pelattu harjoitusottelu ennen kauden avausotteluita Prahassa. 

– Siisti reissu ja oli kiva käydä Bernissä. Tietenkin oli hienoa nähdä (RomanJosi omassa kotikaupungissaan. Kaikki ovat olleet fiiliksissä, Saros kehuu.

Tavoitteet korkealle

Etenkin kahden viimeisen kauden ajan tilastojen perusteella Predatorsilla pitäisi olla hyvät mahdollisuudet Saroksen torjuntojen ansiosta.

– Totta kai olisi siistiä menestyä joukkueena. Kyllä ainakin tuntuu, että meillä on hyvä joukkue kasassa, Saros arvioi uuden kauden näkymiä.

– Pudotuspelipaikka on tavoitteena. Haluan päästä pelaamaan hyviä otteluita ja voittamaan, Lankinen säestää.

Predators on selvinnyt pudotuspeleihin jo kahdeksana perättäisenä kautena, mutta edellisestä sarjavoitosta on kulunut jo neljä vuotta.

» Lähetä palautetta toimitukselle