Elmo Aittola on mielestään johtunut konflikteihin herkästi, koska hän johtaa edestä.
Kuva © Timo Savela

Potkut ja lukuisia kurinpitotapauksia – Nyt puhuu Suomi-kiekon epatto Elmo Aittola: "Jääkiekkoliitto on syrjinyt ja maalittanut minua"

Haastattelu
Elmo Aittola työskenteli TUTOssa eri valmennus- ja johtorooleissa yhteensä liki yhdeksän vuotta. Niiden aikana sattui ja tapahtui. Sillat ovat palaneet niin TUTOon kuin Suomen jääkiekkoliittoon, mutta eivät välttämättä yksin Aittolan sytyttäminä. Pesti TUTOssa loppui helmikuun alussa irtisanomiseen, viimeiset kurinpitokäsittelyt ovat Jääkiekkoliitossa yhä auki. Nyt Aittolan on jälleen aika avata suunsa.

TUTOn entisellä urheilutoimenjohtajalla ja A-juniorijoukkueen valmentajalla Elmo Aittolalla on ollut monivaiheinen syksy ja talvi. Näkyvänä taustavaikuttajana tunnettu Aittola on ennenkin urallaan aiheuttanut kohua, mutta kuluvalla kaudella hänen toimintansa on ollut poikkeuksellisen suuren huomion kohteena.

Hänet irtisanottiin TUTOsta helmikuun neljäntenä päivänä. Tämä haastattelu on tehty ennen sitä.

Marraskuussa 2019 Aittola vapautettiin pestistään A-nuorten päävalmentajana. Kun Jatkoaika tapasi Aittolan tammikuussa 2020, hän oli ollut sairauslomalla muutaman kuukauden ja paluu TUTOn urheilutoimenjohtajan rooliin oli edessä tammi-helmikuun vaihteessa.

Aittola kuvaili suhdettaan TUTOon jonkinlaisena avioerona.

– Vedin liikkuvaa junaa täyttä höyryä eteenpäin, ja kun sellainen henkilö heitetään pois yllätyksellisesti, se ihminen ottaa kyllä aika paljon vahinkoa. Meillä on paljon keskeneräisiä asioita organisaation kanssa. Minun on pakko mennä takaisin töihin, koska en saa rahaa mistään, Aittola kertoi.

Eri mieltä potkuista

Aittola toimi päävalmentajana jo silloin, kun TUTO nousi Nuorten SM-liigaan. Meriiteistä huolimatta Aittola siirrettiin valmentajan paikalta syrjään huonosti sujuneen alkukauden jälkeen.

– Olen ylpeä siitä, että sain potkut ja uskallan vielä sanoa, että se oli väärin toimittu. Olen täysin eri mieltä siitä, mitä tapahtui, enkä hyväksy (potkujen syystä) yhtään selitystä, joka minulle on annettu, Aittola sanoi.

– Minulle on sanottu, että syy potkuihin oli se, että haluttiin joukkueelle uusi alku. Miten se uusi alku tapahtuu, kun valmentajaksi nousee useita vuosia mukana ollut kakkosvalmentaja? En usko, että syy potkuihin oli uusi alku tai tulokset. Mielestäni olen ansainnut sen, että minua katsotaan silmiin ja kerrotaan, mistä tämä johtuu. Sitä ei ole uskallettu tehdä, mikä kertoo mielestäni siitä, että tässä on jotain vikaa.

Toisaalta valmentajantyön loppumisessa oli Aittolan kannalta hyvääkin.

– Tein 16-tuntisia työpäiviä koko Nuorten SM-liigan ajan. Työpäivään kuului harjoituksia, kaksi joukkueellista pelaajia sekä muiden joukkueiden ulkomaalaisia. Alkulämpöni kotimatseissa oli se, että juoksin laittamaan DJ-kopin kuntoon, ja pelin jälkeen lähdin laittamaan lamppuja ulkomaalaispelaajien kämppiin.

– Olen tehnyt tässä käytännössä kolmen, neljän ihmisten työtä, ja kun niitä harvoja vapaapäiviä on ollut, olen koko ajan virittyneessä tilassa. Se on sellaista jatkuvaa jännittämistä ja kytemistä, ja se alkaa syömään ihmisen psyykettä. Ja sitten soi taas joku puhelin.

"99% käsitys, että Elmo Aittola olisi TUTOn Mestis-seuran seuraava päävalmentaja"

Valmentajantyön päättyminen ei tullut täytenä yllätyksenä. Aittolan mukaan sen piti päättyä jo aikaisemmin.

– Minulle ilmoitettiin jo viime vuoden tammikuussa, että valmentaminen loppuu. Kun seura alkoi kartoittaa mahdollista uutta päävalmentajaa, selvisi, ettei kukaan tekisi hommaa yhtä halvalla kuin minä. Maaliskuussa seura teki uuden sopimuksen minun kanssani.

Aittolan mukaan jatkamispäätökseen vaikutti se, että hänelle oli käytännössä luvattu paikka TUTOn Mestis-joukkueen päävalmentajana.

– Pari–kolme vuotta sitten, kun olin nostanut joukkueen Nuorten SM-liigaan, puheenjohtaja otti puheeksi, että siirtyisin valmentajaksi Mestikseen. Se ei ollut oma ideani. Olimme periaatteessa sopineet, että tämä kausi olisi ollut minun kauteni. Tästä puhuttiin vielä viime keväällä. Lopputulos oli se, että koko kesänä ei vastattu kertaakaan puhelimeen. Asia sivuutettiin syksyyn asti.

– Minulla oli 99 prosentin käsitys, että Elmo Aittola olisi TUTOn Mestis-joukkueen seuraava päävalmentaja. Neljä viikkoa myöhemmin minulle kerrottiin toisin.

"Koen, ettei työnantajani ole pitänyt sanojaan minua kohtaan tai vienyt uraani eteenpäin sellaisella tavalla kuin olisin ansainnut."

– Koen, ettei työnantajani ole pitänyt sanojaan minua kohtaan tai vienyt uraani eteenpäin sellaisella tavalla kuin olisin ansainnut.

Aittola oli tuolloin ollut mukana TUTOn toiminnassa jo yli kahdeksan vuotta.

– Olen antanut sen, mitä teen, olla todella iso osa omaa identiteettiäni. Olen Elmo Aittola, olen TUTOn urheilutoimenjohtaja, TUTOn valmentaja. Olen määritellyt itseäni sitä kautta ja olen antanut sen kasvaa suureksi osaksi omaa identiteettiäni – mikä on toisaalta todella väärin minua itseäni kohtaan. Olen tyytyväinen siihen, että olen nyt päässyt kasvamaan ulos siitä kuplasta.

"Itse en lähde TUTOsta mihinkään"

Potkut aiheuttivat keskustelua muun muassa sosiaalisessa mediassa. Aittola on myös osallistunut keskusteluun erityisesti mikroblogipalvelu Twitterissä, eikä ole säästellyt sanojaan.

– Käytökseni Twitterissä saattaa vaikuttaa impulsiiviselta, mutta tuon vain esiin omaa persoonaani. Viikossa tuli 400–500 uutta seuraajaa, joten ihmiset ovat kiinnostuneita tekemisistäni. Näin ollen minulla on jokin markkina-arvo. Moni on sanonut minulle, että Mestis-ovet ovat kohdaltani menneet kiinni, mutta Mestiksen valmentaminen ei olekaan se, mitä haluan.

– Usea seura on tarjonnut minulle valmentajapaikkaa ensi kaudeksi Mestiksestä. Minulla ei kuitenkaan ole mitään pakkoa ottaa sellaista vastaan saadakseni valmentajaidentiteettini takaisin.

– Ensisijaisesti, jos Suomessa vielä jääkiekon parissa toimin, haluaisin toimia valmentajana sellaisessa ympäristössä, missä voin keskittyä vain valmentamiseen.

– En tiedä, miltä tulevaisuus näyttää. Itse en lähde TUTOsta mihinkään.

Aittola kertoi, ettei häntä uskalleta aina kohdata suoraan tai kasvotusten vaan yhteyttä otetaan esimerkiksi hänen työnantajaansa TUTOon. Hänen mukaansa ihmiset eivät aina uskalla lähestyä häntä.

– Minusta saa väärän kuvan siinä, että en ole huonokäytöksinen ihminen ja olen oikeastaan kohtelias ja ystävällinen. Mutta vastaan huonoon käytökseen aina huonolla käytöksellä.

"Vastaan huonoon käytökseen aina huonolla käytöksellä."

– En halua työskennellä kusipäiden kanssa. Olen kulkenut sellaisen polun elämässä, että en ole saanut yhtään vapaamatkaa.

Kulmikkaana persoonana tunnettu Aittola tietää itsekin, että olisi voinut toimia menneisyydessä toisinkin. Hän sanoi suoraan kohdelleensa ihmisiä huonostikin.

– Olen joutunut konflikteihin herkästi, koska johdan edestä. En ole pelännyt sitä, että joudun naurunalaiseksi enkä ole pelännyt heittäytymistä. En aidosti välitä siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat.

"Liitto on syrjinyt ja maalittanut minua"

Konfliktia oli myös Aittolan ja Suomen jääkiekkoliiton välillä. Moni tilanne ja tapaus, joissa Aittola on vuosien varrella ollut osallisena, on saatettu SJL:n huomioon. Tilanteiden selvittelyssä on Aittolan mielestä tapahtunut epäasiallisuuksia.

– Koen, että liitto on rehellisesti sanottuna syrjinyt sekä maalittanut minua täysin.

– En halua, että minusta välttyy uhrin kuva. Kaiken, mitä sanon, voin todistaa faktoina.

Heittäytyminen, jota Aittola piti osasyynä moniin konflikteihin, oli Aittolan mukaan muutenkin iso osa hänen persoonaansa ja valmennustyyliään.

– Olen aina vaatinut joukkueelta tunnetta ja välittämistä. En usko, että kukaan pystyy valmentamaan ilman että tekee sen omalla esimerkillä. Joten, jos joukkueelta vaatii tunnetta, täytyy itsekin olla valmis siihen, että itsellekin sattuu jossain vaiheessa ylilyöntejä.

Käytännön esimerkkinä johtamistyylistään Aittola kertoi TPS:n juniorijoukkuetta vastaan pelatusta harjoitusottelusta.

– Otin 2–0-tilanteessa aikalisän ja huusin kaikenlaisia hävyttömyyksiä omalle joukkueelleni niin, että se kuului Kupittaan parkkipaikalle asti. Miksi? Pitikö mun herättää oma joukkue? Ei. Minä huusin vastustajajoukkueen sekaisin.

– Siellä koko vaihtoaitio katsoi, että mitä Elmo tekee, mitä tapahtuu. Me voitimme sen pelin, vaikka se oli jo Tepsin näpeissä. Katsomossa oli parikymmentä järkyttynyttä ihmistä. Ei minua voinut kiinnostaa vähempää, mitä he ajattelivat minusta, koska mulla oli selkeä psykologinen syy taustalla.

Aittola sanoi, että valmentaminen on joskus show'ta joukkueen edessä.

– Elmo pelaa pelejä, Aittola luonnehti itseään. – Kun on peli, hän pelaa.

"Elmo pelaa pelejä. Kun on peli, hän pelaa."

– Multa on kysytty vuosien varrella monta kertaa, miksen ole saanut jo potkuja. Olen vastannut, että olen työssäni aika hyvä.

Aittola oli sairauslomalla 31.1. asti, ja TUTO purki hänen työsopimuksensa 4.2. Aittolan työsuhde TUTOon päättyi välittömästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle