Pommittajan rooli on tehnyt Niko Ojamäestä Euroopan kaukaloiden kuumimman maalipyssyn: "Keskityn aika pitkälti vetämiseen"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Niko Ojamäen veto osui kohdilleen avauserässä.
Kuva © Tiia Mahkonen
KHL:ssä hurjaan maalivireeseen yltänyt Niko Ojamäki onnistui nyt myös Leijonissa monen yrityksen jälkeen. Runsaat maalit Venäjällä ovatkin olleet seurausta aivan samanlaisesta roolista, missä Ojamäki on Leijonissa pelannut.

Leijonien Karjala-turnauksen toisen ottelun näkyvimpiin hahmoihin kuului Niko Ojamäki, jonka lukuisista yrityksistä yksi tuotti onnistumisen. KHL:ssä selvällä erolla maalipörssiä johtava hyökkääjä laukoi suoraan syötöstä Leijonien 2–0-osuman avauserässä.

Ojamäen selväksi rooliksi Leijonissa onkin muodostunut maalitykin tontti B-pisteen kaarelta niin sanotulla "Ovetškinin tontilla".

– Siinä voi vain nauttia ja odottaa, kun se kiekko kolahtaa kohdalle ja sitten antaa vain laulaa, Ojamäki kuvailee.

Aiemmin Ojamäki on pääasiassa tunnettu energisenä alaketjujen työmyyränä, mutta nyt täsmäaseen rooli on melko uusi koko uralla.

– Maajoukkueessa tällaista roolia ei ennen ole ollut, kun vetäjän paikalle en ole aiemmin päässyt.

Tukkoisuudesta korkealiitoon

Ojamäki kertoo, että tällä kaudella Vitjaz Podolskissa rooli on ollut täsmälleen samanlainen kuin se on ollut Karjala-turnauksessa. Verkko on tämän syksyn aikana heilunut KHL:ssä peräti 19 kertaa.

– Siellä kun Miron (Aaltonen) kanssa pelaan niin hän tietää aika pitkälti missä liikun. Meillä on siellä tappava ylivoima, kun (Valtteri) Kemiläinen viivassa syöttelee aika paljon minulle. Keskityn aika pitkälti vetämiseen ja aika hyvin on osunut.

Muutos on hätkähdyttävä varsinkin siihen peilaten, että viime kaudella SHL-joukkue Linköpingissä Ojamäki osui vain viidesti 48 ottelussa.

"Hienoa nähdä, että se Ruotsi-keikka jäi aika nopeasti taakse."

– En osaa sanoa, mikä siellä meni vikaan. Hienoa nähdä, että se Ruotsi-keikka jäi aika nopeasti taakse. Ei siitä kaudesta sen isompia arpia jäänyt, vaikka se ei kovin hyvin mennytkään, Ojamäki kertoo.

Lauantain Tšekki-ottelua Ojamäki analysoi seuraavasti.

– Aika kaksivaiheinen peli. Ensimmäinen erä oli sellaista peliä, mitä me halusimme. Sitten kaksi erää Tšekki laittoi aika paljon kapuloita rattaisiin – vastattiin omalla pelillä ja aika hyvin se onnistui.

» Lähetä palautetta toimitukselle