Pikaisesti kisoihin matkannut Lundell: "Helppo tulla joukkueeseen"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Anton Lundell palkittiin Suomen joukkueen parhaana.
Kuva © Saimi Airaksinen
Suomi sai 18-vuotiaiden MM-kisoihin viime hetken vahvistuksen, kun HIFK hävisi välieräsarjansa. Samalla hyökkääjä Anton Lundell matkasi Ruotsiin.

Anton Lundell on tavoittelemassa jo kolmatta maailmanmestaruuttaan. Hän kuului alaikäisenä viime vuonna Venäjällä MM-kultaa juhlineeseen joukkueeseen, ja vuodenvaihteessa hän oli voittamassa 20-vuotiaiden kultamitalin.

− Totta kai on kiva päästä taas pelaamaan, eikä tarvinnut odottaa montaa päivää. Täällä on kuitenkin paljon pelejä, Lundell viittaa ohjelmaan, jossa enimmillään otteluita kertyy seitsemän 11 päivän aikana.

Lundell on pelannut viime aikoina pääosin vanhempien mukana, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hän tuntisi joukkuetovereitaan.

− Tunnen hyvin kaverit, ja olen paljon ollut heidän kanssaan aikaisemmissa turnauksissa. Mukavia jätkiä koppi täynnä.

Lundell pitää positiivisena, että joukkue kulkee saman valmentajan johdolla useamman vuoden.

− Tällä porukalla ollaan suurin osa turnauksista menty kolmen vuoden ajan. Muutamia naamoja on toki vaihtunut.

Suomi aloitti Kanadaa vastaan ottelun tehokkaasti ja johti ottelua jo 3−0.

− Saimme hyvän startin. Peli täällä on kuitenkin erilaista, ja pitää yrittää hyödyntää luistelua ja vauhtia. Samalla pitää laukoa hanakasti.

Ottelu kääntyi kuitenkin lopulta Kanadan eduksi. Lundell ei lähtenyt analysoimaan, johtuiko se Kanadan pelin paranemisesta vain Pikkuleijonien otteen löystymisestä.

− Vähän vaikeaa sanoa. Vastustaja teki kyllä hyvällä prosentilla maalit, vaikka heillä ei hirvesti tilanteita ollut. Se oli heiltä tylyä peliä.

» Lähetä palautetta toimitukselle