Pierre-Luc Dubois: "Saimme tuntumaa moniin tilanteisiin"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Dubois aloitti turnauksen tehokkaasti.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Helsingin lohkon ykkössuosikki Kanada oli tehokas avausottelussaan, ja joukkue nappasi 5−3-voiton Saksasta. Pierre-Luc Dubois teki ottelussa kaksi maalia.

Pierre-Luc Dubois oli kanadalaisten ratkaisuhahmo ottelussa. Winnipeg Jetsissä pelaava hyökkääjä viimeisteli Kanadan toisen ja kolmannen maalin ja avitti joukkuetta karkumatkalle pelin ensimmäisen ja toisen erän aikana.

Kanada johti parhaimmillaan jo 5−1, mutta Saksa teki päätöserässä kaksi maalia viidellä kolmea vastaan. Siitä huolimatta Dubois esitti yllättävänkin näkemyksen.

− Paransimme pelin edetessä, ja tämä on hyvä alku turnaukselle. Saimme jonkun verran tuntumaa moniin pelitilanteisiin, kun pelissä oli ylivoimaa, alivoimaa ja myös kahden miehen alivoimaa. Niistä pitää oppia ja tulla paremmaksi, kun turnaus etenee, Dubois kommentoi.

Dubois'n ensimmäinen maali syntyi komealla rannelaukauksella, ja hieman samaan tapaan Saksan maalivahdin Philipp Grubauerin oli ohittanut jo aiemmin Cole Sillinger.

− Halusimme saada paljon laukauksia. Isommalla jäällä on joskus hieman pelin ulkopuolella, mutta jos ei lauo ei tule tekemään maaleja.

Grubauerin joukkuetoveri Seattle Krakenista, Chris Driedger, on Kanadan maalivahtina näissä kisoissa. Saksaa vastaan Driedger oli kuitenkin varavahtina.

− Driedger on hyvä pelaaja meille, mutta samalla Grubauerin hyvä kaveri, joten en halua sanoa liikaa pahoja asioita.

Nuoresta iästään huolimatta 23-vuotias Dubois pelaa jo kolmatta miesten MM-turnaustaan. Kanadan joukkueessa vastavassa tilanteessa on vain Thomas Chabot, ja yhdet MM-kisat nykyjoukkueesta ovat pelanneet Max Comtois ja Damon Severson. Dubois osaa antaa kokemukselle arvoa.

− Tämä on vaikea turnaus voittaa. Kun olin ensimmäisissä kisoissani, sain paljon oppia kokeneilta kavereilta kuten Ryan O'Reillylta, Colton Paraykolta ja Brayden Schenniltä. Connor McDavidkin oli mukana. Osalla pelaajista oli olympiakokemustakin, ja siitä oli hyvä oppia.

» Lähetä palautetta toimitukselle