Petteri Nikkilä nautti tärkeän kamppailun tunnelmasta: "Oli vähän sellainen playoff-henki, kun hallikin oli aika täynnä"

LIIGA / Haastattelu
Petteri Nikkilä siirtyi kesken kauden Saksasta tuttuun HPK-paitaan.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Vanhojen pelikaverien kohtaaminen antoi Petteri Nikkilälle lisävirtaa jo valmiiksi tärkeään kamppailuun.

HPK nappasi pudotuspelihaaveidensa kannalta arvokkaan voiton lauantaina kukistamalla KooKoon selvästi maalein 5–1 kotihallissaan. Varsinaisen peliajan voitto nosti hämeenlinnalaiset tasapisteisiin illan vastustajan kanssa, vaikka joukkueiden sarjasijoitukset säilyivät lopputuloksesta huolimatta yhä ennallaan.

Yksi isäntien maalintekijöistä oli puolustaja Petteri Nikkilä, joka laukoi toisessa erässä HPK:n jo kolmen maalin johtoon. Kesken kauden Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta takaisin Hämeenlinnaan palannut Nikkilä oli tyytyväinen omiensa illan esitykseen.

– Pelasimme minusta hyvän pelin, kolme hyvää erää. Olimme parempia ja ansaitsimme voiton, Nikkilä tiivisti HPK:n vahvan iltapuhteen.

Ottelussa oli isot panokset, sillä varsinaisen peliajan tappio olisi tiennyt HPK:n pudotuspelihaaveiden kariutumista. Tämä ei kuitenkaan Nikkilän mukaan tuonut lisäpaineita ja siten häirinnyt isäntien valmistautumista kamppailuun.

– Yritimme rennosti, mutta kuitenkin täysillä lähteä otteluun ja onnistuimme siinä.

Yli 4 600 katsojaa oli saapunut Pohjantähti Areenalle kannustamaan omiaan, mikä näkyi ottelun tunnelmassa välittyen aina pelaajille saakka.

– Oli vähän sellainen playoff-henki, kun hallikin oli aika täynnä. Oli kiva pelata ja kaikki syttyivät siitä sillä tavalla itsestään, Nikkilä kuvaili ottelua ja yleisön merkitystä.

Viime kaudella KooKoota edustaneelle Nikkilälle oman pienen lisänsä tärkeään kamppailuun toi tuttujen pelikaverien kohtaaminen.

– Kyllä se aina vähän ekstraa sytyttää. Kyllä se toi lisävirtaa, puolustaja tunnusti.

Voitosta huolimatta HPK:lle ei välttämättä riitä pudotuspelipaikkaan, että se voittaa runkosarjan viimeiset kaksi otteluaan, sillä KooKoolla otteluita on jäljellä yksi enemmän. Nikkilä tiedostaa tilanteen ja esittää vienon pyynnön Lappeenrannan suuntaan.

– Nyt tarvitsemme SaiPalta apuja, että se voittaa KooKoon. Olemme sillä tavalla vielä ihan hyvissä asemissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle