Personal traineriksi aikova ranskalaishyökkääjä haluaa hyödyntää opintojaan myös kiekkoilijana

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Boudonille MM-kisakokemus on ensimmäinen.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Ranska voitti Italian työn ja tuskan kautta. Yli kaksi erää tappiolla ollut Ranska tasoitti pelin kuudella pelaajalla viimeistä edellisellä minuutilla ja nappasi lopulta jatkoaikavoiton. Louis Boudonille voitto oli helpottava.

Ranska oli pitkään tappiolla Italiaa vastaan, ja tappio olisi tehnyt tilanteen jatkoa ajatellen vaikeaksi, sillä sarjapaikka olisi sen jälkeen voinut jäädä ratkaistavaksi kolmen joukkueen tasatilanteessa. Nyt Ranskan säilyminen ylimmällä tasolla ensi vuonnakin on melkein varmaa.

− Se oli iso voitto, tärkeä peli säilyäksemme tällä tasolla. Tarvitsimme todellakin nämä pisteet, hyökkääjä Louis Boudon kommentoi.

− Tiesimme pelin olevan tiukka, mutta onneksi meidän isot pelaajat astuivat esiin ratkaisevalla hetkellä, Boudon iloitsi.

Boudon pelaa ensimmäisiä MM-otteluitaan, ja pelaaja myöntää, että välillä on ollut vaikeuksia kentällä.

− On hieman vaikea tottua isompaan jäähän ja pelata ammattilaisia vastaan, mutta olen innoissani täällä kisoissa olemisesta. Samalla se on myös hauskaa.

23-vuotias ranskalaishyökkääjä löysi omasta pelistään positiivisia asioita, mutta asiat eivät kuitenkaan ole menneet täydellisesti.

− Olen tyytyväinen siihen, miten itse olen suoriutunut. On toki vielä parannettavaakin hyökkäyspelin suhteen, mutta niin kauan kuin joukkueella menee hyvin, olen tyytyväinen.

Boudonilla ei ole vielä tilillään ammattilaisotteluita, sillä hän on viettänyt kolme edellistä kauttaan Lake Superiorin yliopistojoukkueessa.

− Joka vuosi on erilainen siellä. Olen mielestäni parantanut joka vuosi peliäni, Boudon toteaa.

Tilastoista voi päätellä samaa. Päättyneellä kaudella hän mätti 44 tehopistettä 36 otteluun ja oli kymmenen parhaan joukossa yliopistosarjan pistepörssissä. Kauteen mahtui myös kaksi hattutemppua. Hän on jo nyt tehnyt yliopistourallaan saman verran pisteitä kuin Stéphane da Costa, jonka kanssa Boudon jakaa ranskalaispelaajien kärkipaikkaa kaikkien aikojen pistepörssissä.

Boudon oli tällä kaudella Lake Superiorin joukkueen kapteeni.

− On suuri kunnia olla joukkueen kapteeni, erityisesti, kun pelaa ulkomaalaisena siellä, iloitsee Boudon.

Siinä missä suuri osa joukkuetovereista on erikoistunut erilaisiin talousalan opintoihin, Boudon on eri tiellä. Hän opiskelee kinesiologiaa eli tieteenalaa, joka tutkii ihmisen liikettä urheilun ja terveydenhoidon tarpeita varten.

− Toivon olevani joku päivä personal trainer. Mutta sitä ennen haluan toki pelata ammattilaisena.

Boudon näkee opinnoista olevan hyötyä myös hänen tulevalla urallaan jääkiekkoilijana.

− Siinä oppii paljon kehosta ja esimerkiksi sen, mitä täytyy tehdä ennen ja jälkeen pelien. Kaikenlaisesta kunnossapidosta toivon olevan hyötyä siinä vaiheessa, kun olen ammattikiekkoilija. Näen, että pystyn jakamaan sitten oppejani myös joukkuetovereilleni.

» Lähetä palautetta toimitukselle